"Munuaisvaivaisen" kotiruoka

Heippa.

Minulla on kohta 13-v. munuaisvaivainen koiruus, ja tarvitsisin kipeästi neuvoja sopivien kotiruokareseptien löytämiseksi. Ensin syötiin valmisnakaleita omin höystein, sitten ei maistunut enää nakaleet, vaihdettiin kanaan ja riisiin, nyt menee kyllä kana muttei se riisi...
Mikä neuvoksi? Kertokaa hyviä reseptejä, koira laihtunut rajusti ja ei olisi enää vara painon pudota...
2259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaikkapa vihanneksia. Pakastevihannespusseissa on valinnanvaraa ja lisäksi kurkkua ja salaattia ihan pienenä silppuna ja pikkasen öljyä joukkoon, sekoita. Vielä lisukkeena käy erilaiset puurot, niitäkin löytyy kaupasta erilaisia valikoimia. Itse käytän neljän viljan puuroa ja maistuu koiralle hyvin. Mutta pitää muistaa, ei suolaa eikä MITÄÄN MAUSTEITA.
Ne pakastevihannekset on siitä hyviä että niitä ei tarvitse edes keitellä kun sulavat hyvin koirankin mahassa.
Lisänä voi joskus antaa raakaa luuta että saa kalkin ym mitä koirat tarvitsee.
Kanan lisäksi voit ostaa vaikka jauhelihaa, sekin on ihan hyvää koiralle jollei ole allerginen jollekin. Kai annat kanankin raakana?

Äänestä
  • Kyllääntyy kai välillä kanaan, jolloin annettu naudan jauhelihaa. Kanan kylläkin keitän...Raakana on lihaa joskus villitysten myötä yritetty mutta huonolla menestyksellä. Täytyypä kokeilla niitä vihannesjuttuja ja puuroa.
    Kiitti vinkeistä ja aurinkoista kevään jatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ripakinttu kirjoitti:

Heippa.

Minulla on kohta 13-v. munuaisvaivainen koiruus, ja tarvitsisin kipeästi neuvoja sopivien kotiruokareseptien löytämiseksi. Ensin syötiin valmisnakaleita omin höystein, sitten ei maistunut enää nakaleet, vaihdettiin kanaan ja riisiin, nyt menee kyllä kana muttei se riisi...
Mikä neuvoksi? Kertokaa hyviä reseptejä, koira laihtunut rajusti ja ei olisi enää vara painon pudota...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu