Hei,
Si(y?)reenin leikkauksesta kysymys. Kyseessä arvoilta noin 20- 30-vuotta vanhat levinneet ja korkeat puut. Oletan, että oikea aika leikata ne olisi juuri nyt kevällä, mutta kuinka lyhyeksi ne uskaltaa katkoa, että kukkii vielä tänä kesänä?
Voisin arvioida, että korkeutta nyt noin 4-5m. ja leveyttä ehkä 5x5m.
Haluaisin saada ne noin 2-3m korkeiksi ja enemmän "pallomaiseen" ryhtiin kun nyt rehottavaksi puskaksi.
Voiko pää/sivuhaarjoa karsia samaan tyyliin vai pitääkö jotain erikoista huomioida, Miten nuo yleensä kestää leikkausta?
Olen täysin vasta-aloittelija tällä alalla, joten kaikki tieto aiheesta on plussaa.
Si(y?)reenien leikkaus?
4
868
Vastaukset 4
- miriam
Syreenit kestävät huonosti alasleikkauksen. Kukat muodostuvat vanhoihin oksiin, joten ne poistamalla menetetään samalla kukinta.
Jos on pakko lähteä niitä siistimään, leikatkaa vain varovasti harventaen. Tarkasti harkiten kun poistatte/lyhennätte uusimpia ja hontelompia versoja, säilytätte tämän kesän kukinnan. Teette näitä leikkauksia sitten taas ensi keväänä lisää ja vähä kerrassaan lopputuloksesta voi tullakin ihan hyvä.
Syreenithän tuottavat runsaasti juurivesoja joista voi tietysti lähteä kasvattelemaan kokonaan uusia pensaita. Silloin voi kaiken vanhan kasvuston vetää kerralla alas.
Leikkaamisen voi tehdä näin aikaisin keväällä tai sitten kukinnan jälkeen kesällä.- ihan päinvastoin ?
minusta ne pitäisi leikata vasta kukinnan jälkeen.
jos leikkaa uudet "ne hontelot versot pois keväällä, menettää kukinnan, kuten itse sanoit, syreeni kukkii uusilla versoilla.
kun leikkaa kukinnan jälkeen, seuraavaaksi kesäksi ehtii tulla uudet versot, jotka kukkivat ?
eikö näin ?
eri juttu on sitten, jos haluaa "karsia" syreeniä, säilyttää vahvat oksat elinvoimaisenan ja karsia heikot pois ?
ehkä sitä tarkoititkin ?
- pääpuutarhuri
kyllähän syreeni on sitkeä pensas, ei se leikkaukseen kuole! eri asia on sitten, millä tavalla haluat leikkauksen suorittaa. Vaihtoehtona esitit lyhentämisen noin puoleen nyky korkeudesta. unohda se, nimittäin tulee rumannäköinen lopputulos, kun tappeihin kasvaa "tupsut" päihin ja kukinta menetetään moneksi vuodeksi. Olisiko sinulla mahdollisuutta esim. pienentää pensaan läpimittaa, vaikka kaatamalla sivulta kokonaan joitain haaroja, jolloin sinulle jäisi kukkivia osia jäljelle? seuraavina vuosina samantapaista pienennystä eri puolilta pensaikkoa, saisit uutta kasvua vanhan rinnalle, eikä tulos olisi liian radikaali. riippuu muuten vähän siitäkin, mikä syreenilaji sinulla on, jos pallomaista muotoa haet. unkarin syreeni on pyöreähkö kasvutavaltaan, kun taas normi pihasyreeni ei pallonmuotoon tule koskaan taipumaan. jos päädyt katkomaan versoja, niin kukkia on turha odottaa moneen vuoteen. tässä muut kommentoineet olivat oikeassa siinä, että kukat kasvaa uusiin versoihin, mutta vahaan latvaan! eli toki keväällä vanhakin oksa kasvattaa silmuista uutta vartta ja siihen nuput, mutta nuput on olleet valmiina jo viime syksystä saakka, ei ne enää keväällä muodostu.
Vastauksistanne viisastuneena taidan sitten vain hieman karsia sitä pensasta sivusuunnassa ja poistaa heikoilta näyttävät oksat. Ja sitten ensi vuonna taas hieman pienentää vähä kerrallaan.
Ehkä maltti on sitten valttia tässäkin asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411877Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 991011
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 102888
- 62716
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku12505- 78501