nyk. tilanteeseeni. Pelkään kuollakseni autoilua ja kaikkea liikenteeseen liittyvää. Olen ollut kerran lapsena kolarissa ja olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen liikenneonnettomuudessa aikuisiällä. Minulla on lapsia, ja luonnollisesti myös menoja, mutta en yksinkertaisesti pysty ajamaan. Löytyyköhän tälle ongelmalleni koskaan ratkaisua? Oisiko vain yksinkertaisesti paras unohtaa omalta osaltani koko atoilu? Ihmisten reaktiot pelottaa. tulenko leimatuksi luuseriksi...
Olen ahdistunut
ja masentunut
3177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sieltä saat apua.
Olisit tarvinnut tehokasta kriisiapua silloin, kun onnettomuus tapahtui. Oireita voidaan lievittää vielä myöhemminkin. Jos olet työelämässä ja tarvitset esimerkiksi työssäsi autoa, voit hakea KELAn kuntoutustukea terapiaa varten.
Tässä tietoa oireista:
F43.1 Traumaperäinen stressireaktio
* Traumaattinen neuroosi
Häiriö kehittyy viivästyneenä tai pitkittyneenä vasteena rasittavaan (lyhyt- tai pitkäkestoiseen), poikkeuksellisen uhkaavaan tai tuhoisaan tapahtumaan taikka tilanteeseen, joka todennäköisesti synnyttäisi suurta hätää melkein kenessä tahansa. Altistavat tekijät, kuten persoonallisuuden piirteet (esim. pakko-oireiset tai asteeniset) tai aiempi neuroottinen sairaus, voivat madaltaa kynnystä häiriön kehittymiseen tai pahentaa sen luonnetta, mutta ne eivät ole välttämättömiä eivätkä riittäviä selittämään sen ilmaantumista.
Tyypillisesti henkilö kokee trauman aika ajoin uudelleen mieleen tunkeutuvina muistoina (takautumina) sekä painajaisina ja muina unina, jotka ovat vastakohtana jatkuvalle tunne-elämän turtuneisuudelle ja köyhtymiselle. Henkilö eristäytyy muista ihmisistä, muuttuu välinpitämättömäksi ympäristöä kohtaan, on kyvytön nauttimaan ja välttää traumasta muistuttavia toimintoja ja tilanteita. Tavallisesti ilmenee autonomista ylivireyttä, johon liittyy liikavalppaus, korostunut säpsähdysreaktio ja unettomuus. Näihin oireisiin ja piirteisiin yhdistyy yleensä ahdistusta ja masennusta, eivätkä itsemurha-ajatuksetkaan ole harvinaisia.
Häiriö seuraa traumaa viipeen jälkeen, joka voi vaihdella viikoista kuukausiin. Häiriön kulku on aaltoileva, mutta toipuminen on odotettavissa useimmissa tapauksissa. Pienessä osassa tapauksia tila voi pitkittyä monivuotiseksi ja muuntua lopulta pysyväksi persoonallisuuden muutokseksi (F62.0).
lähde: http://www.ahjos.net/luokitus/F40.htm
Et pysty pakottamaan itseäsi liikenteeseen eikä se olisi järkevääkään, ennen kuin olet saanut apua. Et ole luuseri, vaan aivan normaalisti vaikeaan tilanteeseen reagoinut ihminen.
paneuntua ongelmaani. Kriisiapua ei tuolloin tosiaankaan ollut tarjolla, eikä sitä silloin edes osannut ajatella eteenkään kun en omistanut ajokorttia. Tapauksesta seurasi ehkä liiallinenkin varovaisuus liikennettä kohtaan, myönnän sen. Osaan autokouluopettajani mielestä ajaa siinä missä muutkin, en vain jotenkin luota itseeni. Pelkään aiheuttavani vahingoa, jollekin toiselle. Terapiaa täällä ei ole saatavilla, joten taitaa olla viisainta vain hyväksyä tilanne ja antaa muiden hoitaa ajaminen. Olen kyllä näinkin elämääni tyytyväinen ( En niin ahdistunut/masentunut,että itsemurhaa yms. typerää ajattelisin). Olen huomannut, että kun antaa itselleen tavallaan anteeksi tämän puutteen, sanomalla sen kaikille tutuille asiaa ihmetteleville suoraaan, pääsee huomattavasti helpommalla henkisesti elämässä. En ole täydellinen, mutta ei ole kukaan muukaan.
Ehkäpä nämä synkät pilvet joskus väistyvät elämästäni, ainakin toivon niin. En jaksa enää murehtia tälläistä pientä mitätöntä asiaa. Maailma on täynnä todellisiakin murheita, joille emme voi mitään.
Tästä eteenpäin nautinelämästäni ja toivon niin tekevän kaikkien muidenkin.
Siunausta ja valoa elämääsi Agaatti ja kiitos vielä!