JARIN PARAS LEVY?

MIKÄ HUONOIN LEVY?

Paras on Määränpää tuntematon ja uusi levy on huonoin. ´Määränpäällä mm. portti joka on todella kaunis kappale. Uudella ei ole valitettavasti sellaisia tarttuvia hittiaineksia. AInoastaan ehkä levyn nimikkokappale alkaa soimaan päässä. Oli kauhean iso pettymys

15

1026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • brunetti28

      kaikki yhtä hyviä minun mielesstäni

    • Eka

      parhaimpia!Siinä on ääni puhtaan raikas...mutta toki muutkin ovat laadukkaita.Varastetut helmet on myös laadukas kokonaisuus!

    • p a r a s
    • Aleksandra

      Uuteen levyyn on vaikea vielä ottaa kantaa, koska kappaleet on kuultu konsertissa ja vähän eri järjestyksessä, kaikkia ei sielläkään. Siellä on paljon hienoja biisejä, mm. Oon kuka oon ja Taivas tietää. Minun on ainakin kuunneltava koko levy yhteen menoon läpi ainakin pariin kertaan, ennen kuin voin määritellä suhteeni siihen.

      Määränpää tuntematon on minustakin vahvin Jarin "tavallisista" levyistä. Lisäksi pidin erittäin paljon joululevystä "Maa on niin kaunis". Monta omaa suosikkiani löytyy myös albumilta "Varastetut helmet", joka oli ensimmäinen Jarin levy, jonka ostin.

    • on auringonnousu

      ja huonoa levyä ei ole olemassakaan. Aina siellä on joku hyvä kappale, jonka vuoksi levy kannattaa hankkia. Ja levy saattaa joskus myöhemmin kolahtaakin enemmän.
      Ekassa levyssä Jarin ääni on tosi kirkas ja sillä levyllä myös monta hienoa kappaletta.

      • voi että joku jaksaa

        huonoa ei ole...aina hyvä kappale. Siis täh, ei yksi kaksi hyvää kappaletta vielä tee hyvää levyä. Kyllä paras-kriteerinä on ainakin mun mielestä se, missä eniten osuvia kappaleita. Ilman, että kun kuuntelee tarvitsee joitain kelata pois, kun ei jaksa kuunnella. PARAS on muuten HÄN KERTOO SEN SÄVELIN (vaikka covereita) ja HUONOIN varastetut helmet.

      • loistava artisti
        voi että joku jaksaa kirjoitti:

        ihania on Jarin uudet laulut

      • ei millään
        loistava artisti kirjoitti:

        ihania on Jarin uudet laulut

        mulle uuden albumin kappaleet. En pitänyt ollenkaan, mikään ei ensikuulemalla jäänyt soimaan päähän tai ollut mulle koskettava.

      • kamalia..
        loistava artisti kirjoitti:

        ihania on Jarin uudet laulut

        lauluja, paljon ihania tanssittavia, kauniita. Uudet kappaleet tosin eivät ole minunkaan mielestäni hyviä 4 1/2 vuotta odotettiin, suuuren suuri pettymys. EHkä tekijöilläkin oli liian kovat paineet?

      • =( =( =(
        kamalia.. kirjoitti:

        lauluja, paljon ihania tanssittavia, kauniita. Uudet kappaleet tosin eivät ole minunkaan mielestäni hyviä 4 1/2 vuotta odotettiin, suuuren suuri pettymys. EHkä tekijöilläkin oli liian kovat paineet?

        VAI PETTYMYS ON MONTAA MAKUA

      • savon tytsä
        =( =( =( kirjoitti:

        VAI PETTYMYS ON MONTAA MAKUA

        uus levy ol täys pettymys tai mitä konsertissa laulo. Olin ihan ihmeissäni, kaikki aikasemmat niiiin hyvii, ja tää nyyh, ei mitään Jaria.

      • &&&&&
        savon tytsä kirjoitti:

        uus levy ol täys pettymys tai mitä konsertissa laulo. Olin ihan ihmeissäni, kaikki aikasemmat niiiin hyvii, ja tää nyyh, ei mitään Jaria.

        joku ei ymmärrä hyvän päälle

      • veitikkapa
        voi että joku jaksaa kirjoitti:

        huonoa ei ole...aina hyvä kappale. Siis täh, ei yksi kaksi hyvää kappaletta vielä tee hyvää levyä. Kyllä paras-kriteerinä on ainakin mun mielestä se, missä eniten osuvia kappaleita. Ilman, että kun kuuntelee tarvitsee joitain kelata pois, kun ei jaksa kuunnella. PARAS on muuten HÄN KERTOO SEN SÄVELIN (vaikka covereita) ja HUONOIN varastetut helmet.

        se taidatkin olla varsinainen joka alan asiantuntija. Harmiksesi joudun nyt kyllä toteamaan että kovin musikaalinen ihminen sinä et voi olla. Enkä kyllä sinuna kehtaisi itseäni musiikin ystäväksi edes nimittää.

      • tarkoitettu
        veitikkapa kirjoitti:

        se taidatkin olla varsinainen joka alan asiantuntija. Harmiksesi joudun nyt kyllä toteamaan että kovin musikaalinen ihminen sinä et voi olla. Enkä kyllä sinuna kehtaisi itseäni musiikin ystäväksi edes nimittää.

        voi että joku jaksaa-tyypille

    • Lauriina79

      Kun on rauhassa kuunnellut niin kyllä uusin on paras.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      113
      6487
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      367
      5887
    3. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      35
      4384
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3625
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      71
      3594
    6. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      111
      2816
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1975
    8. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1826
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1644
    10. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      12
      1597
    Aihe