minun mielestäni kouvola on todella viehättävä ja turvallinen paikka asua. ainakin näin iän karttuessa on mukava asustella näinkin kauniissa puistokaupungissa jossa on otettu huomioon myös vanhusten tarpeet.
kävely katu on ollut kuovolan kannalta todella hyvä projekti, sillä nyt kun kouvolan keskustassa ei enää juurikaan autoja pujottele on siellä hyvä ja helppo kulkea joutumatta pelkäämään jäävänsä auton alle. mukulakivet tosin ovat rollaattorin kannalta hankalia.
kouvolan keskustassa ei taskuvarkauksia tai aseellisia ryöstöjä ole tapahtunut muistini mukaan juuri milloinkaan. ainoa asia mistä olisi todellista valittamisen aihetta ovat nuoriso jotka hurjastelevat matkakeskuksen edustalla. tätä tosin tapahtuu yleensä vain viikonlopun tienoilla, joten ymmärtäähän sen. kyllähän mekin silloin nuorena "ruukattiin olla riiaamassa".
kouvolan kaupunkia on myös syytä kiittäminen siitä, että se järjestää monenlaisia tapahtumia ympäri vuoden, niin nuorille kuin vanhoillekkin.
ihmiset täällä ovat ystävällisiä ja avuliaita, ja siitä kiitos. kouvola on myös hyvin väestöllisesti rikas sillä täällä tapaa suhteessa paljon myös ulkomaalaista väestöä.
kouvola on vilkas pikkukaupunki. ei liian suuri mutta ei liian pienikään, vaan kaikki tarvittavat palvelut löytyvät täältä ja ovat lähellä. samoin jos mieli halajaa likemmäs luontoa, ei kouvolasta ole pitkämatka luonnon helmaan maaseudulle.
ajatus siitä, että irtautuminen tästä maailmasta tapahtuisi juuri tässä kaupungissa on suorastaan viettelevä. olisi mukava jos viimeiset hengenvedot olisivat puhdasta kouvolan ilmaa.
tervetuloa kouvolaan ja syystervehdys kaikille kouvolalaisille.
turvallinen.
3
385
Vastaukset
- ex-kouvolalainen
Rupesivat sitten rakentaa sitä uutta keskustaa heti kun muutin pois... Onhan se komia ja kävelykatukin paremmasta päästä.
Hiukka on jääny semmonen maku suuhun että siellä pirusti työttömiä ja muuta epämääräistä sakkia - tai sitten se kuului opiskelija elämän arkeen...
Iso miinus kun se ei ole järven rannalla. tuntui niin oudolta muuttaa kaupunkiin joka on keskellä metsää. - nuorempi kouvolalainen
Tuo oli todella kauniisti sanottu. En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan Kouvolasta tai sen asukkaista yhtä kauniisti.
Minun mummoni joka asuu ihan keskustassa kehuu Manskia ja toria aina! Ja on aivan ihana juttu, että eläkeläisille järjestetään paljon kaikenlaista toimintaa. Ilman kaikkea sitä ja muita saman ikäisiä ihmisiä, mummoni ei varmaan olisi kestänyt yhtä hyvin papan pois menoa.
Toivotan sinullekin iloista syksyä ja kaikkea hyvää!- #####
Juu, kyl kouvola varmast mummoille papoille on hyvä paikka, pieni ja hiljain. Ei vaa jaksa ihmiin tollast nurkkakuntasuutta ja pikkumaisuutta mitä pieni kylä pitää sisällään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763