Veneoppilas

Ostin matkaveneen. Mutta nyt ongelma. Missä opetetaan vesiliikenteen sääntöjä ym.Olen Tampereen seudulta. Vene on, mutta oppi puuttuu.
61129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ostin merikortit ja katselin niitä kotona kevättalvella. Jostain sain jonkun aloittelevan veneilijän oppaan, sitäkin oli ihan kiva lueskella ennen sesonkia. Vappuna laskin veneen veteen ja aloin omatoimiset käytännön harjoittelut. Tampereen vedet on aika helppoja molemmin puolin, kun vaan on veneessä kompassi ja tarra, jossa on merimerkit selostettuna. Ennen juhannusta siihen tuli rutiini ihan kuten autolla ajamiseen. Jossain vaiheessa se aurinkokin alkaa kertoa ilmansuunnan eikä tarvi joka merkillä katsoa kompassia. Muutama solmu on hyvä osata ennen kuin lähtee rannasta ja varusteet (varsinkin köydet ja venehaka) on oltava kunnollisia.

Veneesi käyttö ja käyttäytyminen on niitä asioita, joita kukaan ei missään opeta, paitsi joltain pitempään veneilleeltä saa hyviä vinkkejä. Sitä on vaan kokeiltava ja hierottava. Varsinkin rantaan tuloja ja lähtöjä.

Tamperelaisista veneseuroista (taitaa olla kohta puoli tusinaa eri kuppikuntia) kannattaa pysyä ainakin kymmenen veneenmitan päässä, paitsi jos tykkää pikkusieluisista kekkeruuseista. Tampereellahan on loistavat laituri- ja talvisäilytyspaikat ihan kunnan puolesta (kiitos satamamestari Matti Joelle), joten sen takia ei tarvi kuulua seuraan (kuten monella muulla paikkakunnalla). Seuroissa on omat hyvätkin puolensa, ja kai niistä joku vähän rennompikin on, mutta itse olen seurannut toimintaa läheltä ja päättänyt, että mielummin kerran kesässä munat oven väliin.

Ilkivaltaa ja varkauksia ei ole sanottavasti näihin vuosiin mahtunut, mutta normaalit varotoimenpiteet ja terve järki mukaan kuitenkin.

Poliiseja näkee silloin tällöin, enemmänkin Näsijärvellä, mutta haittaavat normaaliveneilijää aika harvoin. Pakolliset jutut kannattaa pitää kuitenkin mukana ja kunnossa.

Polttoainetta saa nykyään jopa Pyhäjärven puolelta, Alarannasta, mutta jos lähtee pitemmälle niin aina tankit täyteen. Eteläpuolella seuraava tankkauspaikka on Valkeakoskella ja sitä seuraava on Hämeenlinnassa. Vlk:n yläpuolella ei ole ranta-asemaa. Nässyllä ainetta saa vähän paremmin.

Hyvää veneilykesää!

Äänestä

Moi, navigaatioseurat järjestävät laivuri-kursseja, joissa opitaan meriteiden säännöt. Laivureita on kolmea lajia, saaristo-, rannikko- ja avomerilaivuri. Sinun olisi kannattanut osallistua alkuvuodesta alkaneelle saaristolaivurikurssille ja olisit saanut saaristolaivurin tittelin kesäksi.

Noh, opettele ensin merimerkit eli kardinaaliviitat ja lateraaliviitat. Sitten ostat karttasarjan, josta löytyy karttojen lisäksi meriteiden "liikennemerkit". Ja sitten vaan ajelemaan. Mutta muista, etenkin jos veneesi on nopea, maltti on valttia!

Äänestä

olin tosin veneillyt jonkinverran ennenkin, joten käsitystä oli mitä pitäisi tehdä. merimerkit ja muut olivat kuitenkin unohtuneet ja kertasin niitä jostain venemessujen ilmaispapereista jne...

vaikka täällä kuuluisikin suurena merimiehenä aina moittia tekniikkaa, niin osta kuitenkin plotteri. itsellä tuli veneen mukana ja se antoi huomattavaa varmuuttaa aloittelijallekin, kun pystyi tarkistamaan tilanteen aina plotterista. koitin siis ihan opetella merimerkit ajaessa, mutta jos tuli tilanne missä en tiennyt mistä ja miten katsoin ruudulta. vähitellen ajamisesta tulikin sitten rutiinia (kivillä en käynyt kertaakaan).

ps. muista tuulen suunnan vaikutus rantautumisessa. vene kulkee tuulen mukana joskus nopeastikin.

Äänestä
  • Moi, plotteri on mainio apuväline ajamiseen mutta jos ei pysty ilman plotteria ajamaan viitoitetulla väylällä, merimiestaidot eivät ole ajan tasalla. Reittisuunnitelmaa tehtäessä paperikartta on ehdoton, koska siinä näkee kerralla esim. koko saaristomeren, plotterista zoomaamalla saman alueen koko aluen on yhtä sotkua.

    Äänestä

Koska tänä keväänä ei navigaatiokursseja enää järjestetä, kannattaa harrastaa itseopiskelua. Aineistoa esim. navigaatioliitosta.
http://www.suomennavigaatioliitto.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aloittelijaoppilaaksi kirjoitti:

Ostin matkaveneen. Mutta nyt ongelma. Missä opetetaan vesiliikenteen sääntöjä ym.Olen Tampereen seudulta. Vene on, mutta oppi puuttuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu