Olen parikymppinen nuori nainen. Muutama vuosi sitten minulle ekan kerran tuli masennusta (ilmeisesti johtui ainakin stressistä ja yleisestä pahasta olosta). En oikein tiedä että pääsinkö siitä yli vai olenko vaan niin tottunut tähän olotilaan, että se tuntuu normaalilta.
Nimittäin tunnen usein ellen jopa jatkuvasti itseinhoa, itsetuntoni on pohjalukemissa, tulevaisuus pelottaa aivan älyttömästi, koen olevani huono ihminen ja huono kaikessa mitä teen sekä muita tyhmempi, pidän itseäni lihavana ja ajattelen jatkuvasti painoani (vaikka olen suht normaali). Kodin ulkopuolella olen todella ujo, punastun helposti ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Ennen minulla oli paljon ystäviä mutta sen jälkeen kun masennus tuli niin ne ovat pikku hiljaa hävinneet ja tällä hetkellä ei ole ketään kunnon ystävää. Olen yrittänyt saada uusia ja parantaa suhteita vanhoihin ystäviin mutta se ei vaan oikein onnistu. En aina tykkää olla ihmisten ilmoilla. Pahinta on törmätä puolituttuihin jotka kyselevät kuulumisia ja sitä tietysti pitää sitten antaa hyvä kuva. Mutta jos itse pidän itseäni paskana niin on ahdistavaa väittää muuta. Kaikki tämä on jopa johtanut siihen että työn hakeminen esim. kesäksi on hirveä painajainen. (Opiskelen normaalisti.) Minä mielummin kituutan kesän tekemättä mitään ja ostamatta mitään kuin laitan itseni arvioitavaksi ja hylätyksi. Pelkään että romahdan entisestään siitä että minut hylätään.
Ainoa tukeni on poikaystäväni. Olemme kaksi vuotta seurustellut ja nykyään asumme yhdessä. Hän on minulle paras ystäväni mutta minä en ole sitä samaa hänelle. Minä kerron hänelle kaikesta ja haluan tehdä asioita hänen kanssaan mutta hän ei kerro minulle kaikesta ja minä tunnen usein tulevani hänen elämässään vasta työn, kavereiden, harrastusten ja muun perheen jälkeen.
Meidän suhde on alusta lähtien ollut yhtä vuoristorataa. Minä olen ehkä liian takertuva ja kotrolloiva. Koska olen "ulkomaailmassa" niin säälittävä ja heikko niin kotona olen tahtomattanikin määräilevä, kontrolloiva ja haluan että kaikki on tiptop. Sen takia riitelemme usein ja monesti ajattelen että ollaankohan me oikeat toisillemme.
Haluaisin niin kovasti että olisimme koska jotenkin ajattelen olevani vieläkin säälittävämpi jos olen sinkku ja en varmaan edes löydä uutta kumppania. Pelkään niin paljon sitä että jään yksin ja menetän sen viimeisenkin ystävän että en enää osaa arvioida meidän suhdetta "oikein". En enää osaa sanoa että onko meidän suhde realistinen, terveellä pohjalla ja ennen kaikkea että onko sillä tulevaisuutta! Hänestä on muodostunut minun ehkä tärkein tuki joten jos me erotaan niin pelkään että koko korttitalo sortuu.
Suurimman osan ajasta koen olevani onneton ja tarkoitan ihan vaan yleisesti enkä vaan meidän suhdetta. Olen kertonut tunteistani poikaystävälleni mutta ei hän ole mitään osannut tehdä. Hän tietää että olen stressaantunut ja halveksin itseni ja siksi olen niin kamala välillä. Mutta jotenkin hänestä ei irtoa apua. Minun pitäisi saada itse itseni kuntoon mutta mitä minä voin tehdä?! Alkaa tuntua että tämä kirjoittaminen oli turhaa koska kuitenkin neuvotaan hakemaan apua. Hain apua kun masennus ekan kerran iski ja siitä jäi huono maku suuhun. En halua olla tällainen energitön ja säälittävä joten auttakaa?
Nimittäin tunnen usein ellen jopa jatkuvasti itseinhoa, itsetuntoni on pohjalukemissa, tulevaisuus pelottaa aivan älyttömästi, koen olevani huono ihminen ja huono kaikessa mitä teen sekä muita tyhmempi, pidän itseäni lihavana ja ajattelen jatkuvasti painoani (vaikka olen suht normaali). Kodin ulkopuolella olen todella ujo, punastun helposti ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Ennen minulla oli paljon ystäviä mutta sen jälkeen kun masennus tuli niin ne ovat pikku hiljaa hävinneet ja tällä hetkellä ei ole ketään kunnon ystävää. Olen yrittänyt saada uusia ja parantaa suhteita vanhoihin ystäviin mutta se ei vaan oikein onnistu. En aina tykkää olla ihmisten ilmoilla. Pahinta on törmätä puolituttuihin jotka kyselevät kuulumisia ja sitä tietysti pitää sitten antaa hyvä kuva. Mutta jos itse pidän itseäni paskana niin on ahdistavaa väittää muuta. Kaikki tämä on jopa johtanut siihen että työn hakeminen esim. kesäksi on hirveä painajainen. (Opiskelen normaalisti.) Minä mielummin kituutan kesän tekemättä mitään ja ostamatta mitään kuin laitan itseni arvioitavaksi ja hylätyksi. Pelkään että romahdan entisestään siitä että minut hylätään.
Ainoa tukeni on poikaystäväni. Olemme kaksi vuotta seurustellut ja nykyään asumme yhdessä. Hän on minulle paras ystäväni mutta minä en ole sitä samaa hänelle. Minä kerron hänelle kaikesta ja haluan tehdä asioita hänen kanssaan mutta hän ei kerro minulle kaikesta ja minä tunnen usein tulevani hänen elämässään vasta työn, kavereiden, harrastusten ja muun perheen jälkeen.
Meidän suhde on alusta lähtien ollut yhtä vuoristorataa. Minä olen ehkä liian takertuva ja kotrolloiva. Koska olen "ulkomaailmassa" niin säälittävä ja heikko niin kotona olen tahtomattanikin määräilevä, kontrolloiva ja haluan että kaikki on tiptop. Sen takia riitelemme usein ja monesti ajattelen että ollaankohan me oikeat toisillemme.
Haluaisin niin kovasti että olisimme koska jotenkin ajattelen olevani vieläkin säälittävämpi jos olen sinkku ja en varmaan edes löydä uutta kumppania. Pelkään niin paljon sitä että jään yksin ja menetän sen viimeisenkin ystävän että en enää osaa arvioida meidän suhdetta "oikein". En enää osaa sanoa että onko meidän suhde realistinen, terveellä pohjalla ja ennen kaikkea että onko sillä tulevaisuutta! Hänestä on muodostunut minun ehkä tärkein tuki joten jos me erotaan niin pelkään että koko korttitalo sortuu.
Suurimman osan ajasta koen olevani onneton ja tarkoitan ihan vaan yleisesti enkä vaan meidän suhdetta. Olen kertonut tunteistani poikaystävälleni mutta ei hän ole mitään osannut tehdä. Hän tietää että olen stressaantunut ja halveksin itseni ja siksi olen niin kamala välillä. Mutta jotenkin hänestä ei irtoa apua. Minun pitäisi saada itse itseni kuntoon mutta mitä minä voin tehdä?! Alkaa tuntua että tämä kirjoittaminen oli turhaa koska kuitenkin neuvotaan hakemaan apua. Hain apua kun masennus ekan kerran iski ja siitä jäi huono maku suuhun. En halua olla tällainen energitön ja säälittävä joten auttakaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo viimeinen lause kiinnitti erityisesti huomioni:
"En halua olla tällainen energitön ja säälittävä joten auttakaa?"
Sinulla voi olla esteesi ja syysi mikset halua antautua psykiatrisen hoidon pariin, mutta pitää muistaa että miljoonat ihmiset ovat sen piirissä, kuntoutuneet ja saaneet voimavaroja normaaliin elämään mihin sinulla on mahdollisuus ja oikeus.
Ei sinun tarvitse teeskennellä että sinulla menee hyvin, sano suoraan että olet masentunut ja että sinä olet hoidossa. Lääkitys kohottaa mielialaasi ja pitää sinut elämässä kiinni. Terapiakontakti luo perusturvallisuustunteen, että sinusta välitetään ja että on joku jolle olet tilivelvollinen elämässäsi. Suosittelen hoitoa, koska käytännössä muuta keinoa ei ole.
Ei pitäisi koskaan tehdä mitään päätöksiä pelosta, jos sinun poika ystäväsi ei ymmärrä sinun hätääsi et voi jatkaa hänen kansaan koko elämääsi, sinä löydät kyllä ystäväsi joiden kassa pysty jakamaan elämän murheet, aloita vaikka kertomalla kyselijöille että nyt ei mene kovin hyvin, siinä vaiheessa yleensä ystävät jää kuuntelemaan ja muut saa mennä menojaan.
moikka, mulla auttoi erilaiset yrtit ja vitamiinit masennukseen, ahdistukseen, pakkoajatuksiin ja ne todella auttoivat, ajattelin jos joku toinenkin vois näistä saada avun (siks laitan tän tänne). mä käytin mäkikuismaa (masennukseen) valeriaanaa ja kärsimyskukkaa (ahdistukseen, jännitykseen, pelkotiloihin, rauhoitti ja rentoutti). E-EPA-kalaöljyä (myös pellavansiemenöljy on kuulemma hyvä, siinä samoja omega 3-öljyjä) ja sinkkiä, magnesiumia ja dolomiittia (tutustuin ortomolekulaariseen lääketieteeseen jossa mielenterveyden ongelmia hoidetaan vitamiinein, mineraalein ja rasvahapoin, ja näin tasapainotetaan ja hoidetaan aivoja ja hermojärjestelmää ja näin mieli paranee) ja bachin kukkatipat olivat mulle tosi suuri apu: bachin kukkatippoja on 38 erilaisiin ongelmiin, kuten masennukseen, pelkoihin, päättämättömyyteen, ahdistukseen, vihaan yms ja niiden käyttö on tosi helppoa; 2 tippaa jokaista valittua kukkatippaa (samanaikaisesti voi käyttää 5 eri tippaa) lasiin vettä ja pari kulausta päivän mittaan. näitä tippoja saa luontaistuotekaupoista, noita yrttejä ja E-EPA:aa saa apteekeista. lisäksi jätin kaiken kofeiinin ja suurimmaks osaks sokerit, lisäaineet ja valkoiset vehnäjauhot (ortomolekulaarisessa lääketieteessä vitamiinien yms. ohella suositellaan myös gluteenitonta dieettiä, koska gluteiini aiheuttaa joissakin paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä oireita, jos gluteeniallergia on voimakas, esim. autismista kärsiviä gluteeniton dieetti on auttanut paljon, se on suosittu ja hyväksikoettu apu). oon lukenut paljon netistä ja kirjoista mielenterveyden ongelmien luonnonmukaisesta hoidosta, ja toivottomissakin tilanteissa ovat monet apua saaneet, eli ainakin kannattaa kokeilla! esim. www.alternativementalhealth.com ja www.orthomolecular.com on tosi toivoa antavia ihmisten kirjoittamia kertomuksia rankoista mielenterveyden ongelmista ja niistä selviämisestä luontaishoidoilla. toivon sulle kaikkea hyvää ja että olosi paranisi.
Jooh, kuultu on. Sinulla auttoi yrtit ja poppamiesten konstit. Onko kiva rahastaa viattomien masennuksella? Kuinka paljon sinulle maksetaan tunnilta mainostamisesta palkkaa?