Kysymys..

Miten suhtautuisitte omaan äitiinne, jos saisitte tietää, että hän olisi abortoinut tulevan siskonne/veljenne mukavuus syistä (esim.nyt ei vaan ollut "oikea" aika)?
46990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

En tiedä äitini syistä tai mitään. Meille on kerrottu, että oli yksi keskenmeno meidän jälkeen. Kuitenkin keskeuteluissa äitini kanssa olen ymmärtänyt hiukan toisin...

Pointti on se, että koska olin noin kaksi vuotias kun tämä "keskenmeno" tapahtui, ei minulla silloin vielä liiemmin ollut mielipidettä äidistäni (mielipidettä joka vaikuttaisi nyt tai jonka muistan edelleen). Äitini ei siis varmaan muuttunut mitenkään siinä yhteydessä tai jos muuttui niin ei ole minulla käsitystäkään. Suhtaudun siis äitiini edelleen samoin kun olen suhtautunut aina. Varmasti "elämäni tärkein ihminen" on se suhtautumisen kuvaus.

Äänestä

Olisin pettynyt, surullinen, vihainen ja kaikkea... Arvostus laskisi kovasti ja rajusti!

Äänestä
  • Siitä ajasta jolloin äitisi oli synnytys ikäinen voisit jo päätellä, millä todennäköisyydellä sinun kannattaa laskea arvostus varmuuden suoksi.

    Esim minun äitini joskus tuolloin 70-luvulla, on tehnyt paljon todennäköisemmin abortin kuin tällä hetkellä lisääntymisikäiset, joista vain joka viides.

    Voisitkin ottaa vaikka luokkaakvereidesi kanssa pienen leikin. Ensin kysytään monenko äiti on tehnyt abortin. Ne jotka kertovat, että on otetaan pois leikistä ja neljä niiden kaveria. Loput jäljelle jäävät arvotaan: joka viidennen äiti on tehnyt. Napasahtaako omalle kohdallesi?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Siitä ajasta jolloin äitisi oli synnytys ikäinen voisit jo päätellä, millä todennäköisyydellä sinun kannattaa laskea arvostus varmuuden suoksi.

    Esim minun äitini joskus tuolloin 70-luvulla, on tehnyt paljon todennäköisemmin abortin kuin tällä hetkellä lisääntymisikäiset, joista vain joka viides.

    Voisitkin ottaa vaikka luokkaakvereidesi kanssa pienen leikin. Ensin kysytään monenko äiti on tehnyt abortin. Ne jotka kertovat, että on otetaan pois leikistä ja neljä niiden kaveria. Loput jäljelle jäävät arvotaan: joka viidennen äiti on tehnyt. Napasahtaako omalle kohdallesi?

    TIEDÄN, ettei äitini ole tehnyt aborttia, koska asiasta on puhuttu, ja minä olen sen äitini ensimmäisen raskauden tulos, jonka hän synnytti hyvin nuorena ja vaikeassa elämäntilanteessa, koska ei halunnut/saattanut ryhtyä lapsensa tappoon! Kiitos vain äidille elämästä! :) Sittemmin äitini ja isäni halusivat toisen lapsen ja veljeni syntyi suunnitellusti! Sen jälkeen oli pitkään sunnitteilla se kolmaskin, mutta tekemättä jäi- kaiken kiireen keskellä tuli sitten ikäkin vastaan, mutta tervetullut olisi aina yllätysvauvakin ollut meidän perheeseen.

    Tiedän äitini suhtautumisen aborttiin todella hyvin ja olemme puhuneet asiasta paljon!

    Äänestä

  • ja... kirjoitti:

    "Tiedän äitini suhtautumisen aborttiin todella hyvin ja olemme puhuneet asiasta paljon!"

    Äitisi suhtautuminen aborttiin on ilmeisesti negatiivinen kuten sinullakin? Sanoit arvostuksesi häntä kohtaan laskevan, mikäli kuulisit hänen tehneen abortin. Laskisiko tuo arvostus enemmän siksi, että hän sinun mielestäsi olisi tehnyt moraalisesti väärin, vaiko siksi, että hän olisi itse toiminut toisin kuin saarnaa, vastoin niitä periaatteita, joita on kertonut sinulle kannattavansa?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    takia- siis sen, että tekisi teon, jota minä itse pidän pahana, eikä siis sen vuoksi, että suhtautuu itse aborttiin negatiivisesti... Äitini tapana ei ole saarnata mistään; ei abortista, eikä mistään muustakaan, vaan _keskustelut_ ovat alkaneet aina joistakin käytännön tilanteista.

    Äänestä

  • teon... kirjoitti:

    Perustatko siis äitisi arvon äitinä sille, onko hän tehnyt abortin vai ei? Miten sellainen teko vaikuttaisi siihen, millainen äiti hän sinulle on ollut? Tekisikö tuollainen teko, josta et ennen aikuisikääsi ole edes mitään tiennyt tyhjäksi sen kaiken hyvän, mitä äidiltäsi elämässäsi olet saanut?

    En tarkoittanut väittää, että äitisi saarnaisi abortista millään tavalla. Tarkoitukseni oli vain se, että hän olisi toiminut omia periaatteitaan vastaan. Valitsin sanani huonosti, suo anteeksi.

    mutta kyllä se jotenkin ulkokultaiselta illuusiolta tuntus sen jälkeen.. että sisin olikin niin jäätävä että kyennyt sellaseen tekoon. Niinkun valheessa olis eläny siihen asti.

    Äänestä

  • edeltävä, kirjoitti:

    Aivan taatusti tuntuisi pahalta, jos jäisi valheesta kiinni. Siis tekopyhyydestä, jos on itse kasvattanut lapsensa siihen uskoon, että alkiokin on arvokas ja alkioita tulee kunnioittaa niiden elämisen takia.

    Olisi kauheaa jos äiti olisi kasvattanut lapsensa siihen uskoon ja sitten paljastuukin, että itse ei ole lainkan sellainen. Siinähän järkkyisi kieltämättä koko elämän perusta, sillä perusturvallisuus järkkyisi oman tärkeimmän turvallisuuden antajan ilmetessä epäluotettavaksi...

    Kai sen äitien suhtautumisen aborttiin näkee nyt jälkipolven kannoista. Minua ei ole koskaan kasvatettu arvostamaan elämää elämän itsensä takia, vaan arvostamaan sellaisia asioita jotka ovat arvostuksen ansainneet. Eli esimerkiksi onneksi minua ei ole vain uskonnon takia opetettu arvostamaan vanhempia ihmisiä, vaan minut on kasvatettu olemaan kiinnostunut ihmisistä, jonka myötä alan arvostaa heitä tai en... Myös aborttiin minun on annettu tutustua aiheeseen ja tehdä omat johtopäätökseni, onko alkio minusta minkäarvoinen. Siihen johtopäätökseeni ei ole voinut olla vaikuttamatta sekin, että myös äitini arvostaa ihmisissä muuta kuin ulkokuorta tai muita sisäisempiä fyysisiä ominaisuuksia (fyysistä elämää), enemmän luonnetta ja kokonaisuutta.

    kyllä kuva äidistäni vastuullisena ja myös toisten etua ajattelevana ihmisenä muuttuisi rajusti, jos saisin tietää, että hän olisi tappanut siskoni tai veljeni ilman siihen pakottavaa tilannetta/syytä.

    Ei se tieto tekisi tyhjäksi kaikkea sitä hyvää, mitä olen äidiltäni elämässäni saanut, mutta kuva äidistäni siis muuttuisi rajusti ei-hyvään suntaan ja olisin varmasti vihainen siitä, mitä hän olisi sisarukselleni tehnyt. Onneksi ei ole..! Arvostus ja kunnioitus laskisi, mutta rakkaus häntä kohtaan tuskin häviäisi...

    meilläkin- erona teidän arvoihinne se, että meillä arvostetaan jokaista ihmisyksilöä, eikä olla määrittämässä heitä/heidän elämiänsä toista arvokkaammiksi/arvottomammiksi!- ja kuten sanoin, minulle ei (tuossa ko. tilanteessa) olisi niinkään merkittävää äitini oma suhtautuminen aborttiin kuin se, että hän tekisi teon, jota MINÄ ITSE pidän pahana! Minun suhtautumiseni aborttiin oli jo muotoutunut pitkälle ennen kuin siitä ensimmäisen kerran äitini kanssa puhuin, ja vaikka äitini olisi sitä mieltä, että abortti on täysin ok, ilman mitään ongelmia, ei se olisi muuttanut minun kantaani yhtään miksikään

    Äänestä

  • kohdallaan kirjoitti:

    Kuulsotaa ideana hyvältä, mutta veikkaan, että vaikea elämä on edessä ja takanakin?

    Se tietysti riippuu siitä miten olet kasvatettu osoittamaan arvostustasi, uskoisin, että melkoisen väliinpitämättömästi, jos kaikkia ihmisiä pitää arvostaa samanlailla...

    Minulle on läheiset ihmiset tietenkin ne kaikkein arvostetuimmat, hiehin kulutan aikaani ja olen kiinnsotunut heidän elämästään ja hyvinvoinnistaan. Vaikka olen erittäin kiinnsotunut myös kehitysmaiden ihmisten hyvinvoinnista, niin en mitenkään voi heille antaa samanlailla aikaani ja resurssejani kuin näille lähimmille. Toivon joskus voivani antaa täyden panokseni heille, mutta silloin on se ikävä tosiasia,e ttä panostukseni omaisiini ja ystäviini jää vähemmälle...

    Olen onnellinen puolsetasi, ettet ole muiden aivopestävä. Eli et ota kasvatukseesi vaikutteita vain eksksuteluista. Voisihan olla että äitisi olisi antanut sinun syödä karamellia koko ikäsi, mutta sitten 15-vuiotiaana kesksutelussa sanoikin, että karkkia muuten ei saa eläessään syödä... Jos sinut näillä keskusteluilla on aksvatettu, niin tässäkin asiassa olisit sitten vain kesksutelun aivopesemä, jos karamellien syönnin siihen lopetat ja uskot, ettet ole aiemminkaan syönyt. Asenteet ja arvot siis kasvat jossain ihan muualla kuin keskusteluissa...

    on hyväksyä se, että _minun_ silmissäni _minun_ äitini arvostus laskisi, jos kuulisin hänen tehneen abortin ilman pakottavaa syytä!??!

    Taitaa se vaikea elämä olla sinulla! Voi raukkaa- arvo se on silti sinullakin...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Aivan taatusti tuntuisi pahalta, jos jäisi valheesta kiinni. Siis tekopyhyydestä, jos on itse kasvattanut lapsensa siihen uskoon, että alkiokin on arvokas ja alkioita tulee kunnioittaa niiden elämisen takia.

    Olisi kauheaa jos äiti olisi kasvattanut lapsensa siihen uskoon ja sitten paljastuukin, että itse ei ole lainkan sellainen. Siinähän järkkyisi kieltämättä koko elämän perusta, sillä perusturvallisuus järkkyisi oman tärkeimmän turvallisuuden antajan ilmetessä epäluotettavaksi...

    Kai sen äitien suhtautumisen aborttiin näkee nyt jälkipolven kannoista. Minua ei ole koskaan kasvatettu arvostamaan elämää elämän itsensä takia, vaan arvostamaan sellaisia asioita jotka ovat arvostuksen ansainneet. Eli esimerkiksi onneksi minua ei ole vain uskonnon takia opetettu arvostamaan vanhempia ihmisiä, vaan minut on kasvatettu olemaan kiinnostunut ihmisistä, jonka myötä alan arvostaa heitä tai en... Myös aborttiin minun on annettu tutustua aiheeseen ja tehdä omat johtopäätökseni, onko alkio minusta minkäarvoinen. Siihen johtopäätökseeni ei ole voinut olla vaikuttamatta sekin, että myös äitini arvostaa ihmisissä muuta kuin ulkokuorta tai muita sisäisempiä fyysisiä ominaisuuksia (fyysistä elämää), enemmän luonnetta ja kokonaisuutta.

    kasvatettu pitämään heikompien puolta (pienikin on tärkeä!) ja ettei ketään saa sortaa sellaisten ominaisuuksien takia joille ei mitään voi (ikä, rotu, jne..)! Jokaisella on ihmisenä oma arvonsa, ja on autettava toista hädässä, huomioitava muita ja osattava asettaa tarvittaessa itsekkyys ja oma paras syrjään!

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    on kasvatettu! Olen siis se, jonka 'äitikuvan' muuttumista aloittajan määrittelemässä tapauksessa 1977 ei näytä voivan hyväksyä.

    Äänestä

  • sinun.. kirjoitti:

    on hyväksyä se, että _minun_ silmissäni _minun_ äitini arvostus laskisi, jos kuulisin hänen tehneen abortin ilman pakottavaa syytä!??!

    Taitaa se vaikea elämä olla sinulla! Voi raukkaa- arvo se on silti sinullakin...

    Ei sitä ollut vaikea tajuta, tai noh, oli todella pahasti vaikea... Sillä ihmettelen suuresti kun sinut on kasvatettu arvostamaan kaikkea elävää yhtälailla... Miten silloin arvostus voi laskea yhtään kenekään kohdalla?

    Mutta tuohonhan en puuttunut yhtään edellisessa vastauksessani, vaan lähinnä kauhisstelin sitä, että sinulle kaikki ihmiset ovat yhtäarvokkaita. Se tuottaa varmasti monia käytännön vaikeuksia elämäsi aikana. Esimerkiksi kun on kaksi paikkaa jossa pitäisi olla yhtäaikaa, vaikka työkaverin ja ystävän syntymäpäivät. Yleensä ihmiset valitsevat paikan mihin menevät sen mukaan kumpi on itselleen tärkeämpi ihminen. Sinä jätät menemättä molempiin, ettet loukkaa toista, vai kykenetkö jakaantumaan?

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    kasvatettu pitämään heikompien puolta (pienikin on tärkeä!) ja ettei ketään saa sortaa sellaisten ominaisuuksien takia joille ei mitään voi (ikä, rotu, jne..)! Jokaisella on ihmisenä oma arvonsa, ja on autettava toista hädässä, huomioitava muita ja osattava asettaa tarvittaessa itsekkyys ja oma paras syrjään!

    Näin on, tällöin heikot ja puolustuskyvyttömät arvotetaan kasvatamalla ihmiselle tärkeämmiksi kuin ne jotka osaavat jo huolehtia itsestään.

    Näin on suurimman osan kohdalla ja tällöin elämä on helppoa, kun on tietyt arvot joiden kanssa valitaan käytännön asioita. Mutta kuvittele itsekin miten vaikeaa olisi jos jokaista tulisi kohdella samanarvoisena... Ei mitään rekrytoija/johtaja ainesta...

    Äänestä

  • minutkin... kirjoitti:

    on kasvatettu! Olen siis se, jonka 'äitikuvan' muuttumista aloittajan määrittelemässä tapauksessa 1977 ei näytä voivan hyväksyä.

    Sitä oli kuitenkin äärimmäisen vaikea tietää, sillä valhetelit juuri paria viestiä aiemmin...

    Ja tuon jälkeen pitäisi vielä uskoa, että sinä kuitenkin pystyt vähentämään mm. äitisi arvoa, jos selvisi että hän on tehnyt abortin.

    Tietenkin on mahdollista, että et elä niinkuin sinut on ksavatettu, eli vaikka vanhempasi miten ovat yrittäneet sinulle edellä kertomaasi opettaa, et ole oppinut, vaan pidät silti,e ttä voit itse määrittää ihmisten arvon itsellesi...

    Johtuisiko se, että et ole oppinut, siitä, että luulet kasvatuksen tapahtuvan keskustelulla. Eli vanhempasi ovat joskus sanoneet sinulle edelllä lainaamasi asian, mutta ovat kuitenkin esimerkillään opettaneet sinulle aivan muuta koko ikäsi ajan. Niin, se keskustelu ei ollut kasvatusta, vaan asenteet imaistaan muualta käytöksestä ja esimerkistä. Tietysti jos on aivpestävissä niin kai koko arvomaailma voi mullistua yksittäisestä vuorovaikutustilanteesta. Mutta sinä et ilmeisesti ollut aivopestävissä, sillä tuo vanhempiesi sana ei ollut päähäsi uponnut?

    Siis arvostetaan ominaisuuksista riippumatta, joille ei mitään voi. Tekemiset onkin sitten jotain mitä voidaan arvostella ja arvostaa, ja niiden mukaan valitusti omakin arvo ihmisenä mahdollisesti alenee.. Lähtökohtasesti siis viattomina ollaan samanarvosia.

    Äänestä

  • edeltävä, kirjoitti:

    mutta kyllä se jotenkin ulkokultaiselta illuusiolta tuntus sen jälkeen.. että sisin olikin niin jäätävä että kyennyt sellaseen tekoon. Niinkun valheessa olis eläny siihen asti.

    Kokisitko siis, että kaikki se rakkaus ja huolenpito, mitä äidiltäsi olet saanut, olisikin ollut vain illuusiota ja valhetta? Ettei hän oikeasti SINUSTA välittänyt?

    Minusta tällainen ajattelutapa tuntuu todella uskomattomalta ja, kaikella kunnioituksella, jäätävältä. Miltä luulisit äidistäsi tuntuvan tällaisessa tilanteessa? Entä jos oma lapsesi kääntyisi vaikka lestadiolaiseksi, ja sanoisi sinun äidinrakkautesi häntä kohtaan olleen ja olevan vain valhetta, koska olet käyttänyt ehkäisyä ja näin ollen hänen mielestään syyllistynyt syntiin. Tuntuisiko sinusta hyvältä ja oikeudenmukaiselta?

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    kyllä kuva äidistäni vastuullisena ja myös toisten etua ajattelevana ihmisenä muuttuisi rajusti, jos saisin tietää, että hän olisi tappanut siskoni tai veljeni ilman siihen pakottavaa tilannetta/syytä.

    Ei se tieto tekisi tyhjäksi kaikkea sitä hyvää, mitä olen äidiltäni elämässäni saanut, mutta kuva äidistäni siis muuttuisi rajusti ei-hyvään suntaan ja olisin varmasti vihainen siitä, mitä hän olisi sisarukselleni tehnyt. Onneksi ei ole..! Arvostus ja kunnioitus laskisi, mutta rakkaus häntä kohtaan tuskin häviäisi...

    Tämän vastauksen ymmärrän paremmin kuin tuon toisen kirjoittajan vastauksen samaan kysymykseen. Pidän ymmärrettävänä sitä, että sellaista ihmistä arvostaa vähemmän, joka on toiminut mielestäsi moraalisesti väärin, kuin sellaista, joka ei ole. Sinä selvästi kuitenkin tunnut pitävän asian järkevissä mittasuhteissa, kun et lähtisi ilmeisesti äitisi äidinrakkautta sinua kohtaan kuitenkaan kyseenalaistamaan. Arvostuksenlasku sinun kohdallasi kohdistuisi ymmärtääkseni enemmän äitisi tekoon kuin hänen äitiyteensä?

    Äänestä

  • Miksi?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ei sitä ollut vaikea tajuta, tai noh, oli todella pahasti vaikea... Sillä ihmettelen suuresti kun sinut on kasvatettu arvostamaan kaikkea elävää yhtälailla... Miten silloin arvostus voi laskea yhtään kenekään kohdalla?

    Mutta tuohonhan en puuttunut yhtään edellisessa vastauksessani, vaan lähinnä kauhisstelin sitä, että sinulle kaikki ihmiset ovat yhtäarvokkaita. Se tuottaa varmasti monia käytännön vaikeuksia elämäsi aikana. Esimerkiksi kun on kaksi paikkaa jossa pitäisi olla yhtäaikaa, vaikka työkaverin ja ystävän syntymäpäivät. Yleensä ihmiset valitsevat paikan mihin menevät sen mukaan kumpi on itselleen tärkeämpi ihminen. Sinä jätät menemättä molempiin, ettet loukkaa toista, vai kykenetkö jakaantumaan?

    menemättömyydelläni kenenkään ihmisoikeuksia?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Kokisitko siis, että kaikki se rakkaus ja huolenpito, mitä äidiltäsi olet saanut, olisikin ollut vain illuusiota ja valhetta? Ettei hän oikeasti SINUSTA välittänyt?

    Minusta tällainen ajattelutapa tuntuu todella uskomattomalta ja, kaikella kunnioituksella, jäätävältä. Miltä luulisit äidistäsi tuntuvan tällaisessa tilanteessa? Entä jos oma lapsesi kääntyisi vaikka lestadiolaiseksi, ja sanoisi sinun äidinrakkautesi häntä kohtaan olleen ja olevan vain valhetta, koska olet käyttänyt ehkäisyä ja näin ollen hänen mielestään syyllistynyt syntiin. Tuntuisiko sinusta hyvältä ja oikeudenmukaiselta?

    hänen mielipiteensä.
    Asiaa lieventäisi tietysti jos äiti osoittaisi katumusta tms. inhimillistä ymmärrystä teostaan.
    Mutta luulisi ymmärtävän että abortti olisi pois multakin, sisaruksen muodossa.
    Ehkäsyn käyttämisellä ei ketään ole ollutkaan, eikä tiedä olsiko muutenkaan tullut.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Sitä oli kuitenkin äärimmäisen vaikea tietää, sillä valhetelit juuri paria viestiä aiemmin...

    Ja tuon jälkeen pitäisi vielä uskoa, että sinä kuitenkin pystyt vähentämään mm. äitisi arvoa, jos selvisi että hän on tehnyt abortin.

    Tietenkin on mahdollista, että et elä niinkuin sinut on ksavatettu, eli vaikka vanhempasi miten ovat yrittäneet sinulle edellä kertomaasi opettaa, et ole oppinut, vaan pidät silti,e ttä voit itse määrittää ihmisten arvon itsellesi...

    Johtuisiko se, että et ole oppinut, siitä, että luulet kasvatuksen tapahtuvan keskustelulla. Eli vanhempasi ovat joskus sanoneet sinulle edelllä lainaamasi asian, mutta ovat kuitenkin esimerkillään opettaneet sinulle aivan muuta koko ikäsi ajan. Niin, se keskustelu ei ollut kasvatusta, vaan asenteet imaistaan muualta käytöksestä ja esimerkistä. Tietysti jos on aivpestävissä niin kai koko arvomaailma voi mullistua yksittäisestä vuorovaikutustilanteesta. Mutta sinä et ilmeisesti ollut aivopestävissä, sillä tuo vanhempiesi sana ei ollut päähäsi uponnut?

    Kyllä- totta kai- ihmisten teot muokkaavat näkemystä heistä ja heitä kohtaan tunnettavia tunteita (mm. arvostus, kunnioitus), mutta lähtökohtaisesti ihmiselämän arvo ei ole toisen ihmisen määriteltävä asia!

    En todellakaan luule kasvatuksen tapahtuvan pelkästään keskustelulla! Olen muuten ammattilainen sillä saralla...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ei sitä ollut vaikea tajuta, tai noh, oli todella pahasti vaikea... Sillä ihmettelen suuresti kun sinut on kasvatettu arvostamaan kaikkea elävää yhtälailla... Miten silloin arvostus voi laskea yhtään kenekään kohdalla?

    Mutta tuohonhan en puuttunut yhtään edellisessa vastauksessani, vaan lähinnä kauhisstelin sitä, että sinulle kaikki ihmiset ovat yhtäarvokkaita. Se tuottaa varmasti monia käytännön vaikeuksia elämäsi aikana. Esimerkiksi kun on kaksi paikkaa jossa pitäisi olla yhtäaikaa, vaikka työkaverin ja ystävän syntymäpäivät. Yleensä ihmiset valitsevat paikan mihin menevät sen mukaan kumpi on itselleen tärkeämpi ihminen. Sinä jätät menemättä molempiin, ettet loukkaa toista, vai kykenetkö jakaantumaan?

    on samalla lähtöviivalla (yhtä arvokas/ei toisen ihmisen arvotettavissa), mutta eivät minun tunteeni jokaista maailman ihmistä kohtaan ole samanlaiset, eivätkä muuttumattomat.

    Sinulta on jäänyt ymmärtämättä se, että minun näkemykseni ja tunteeni jotakin ihmistä kohtaan ovat omiani, aivan kuten sinunkin ovat sinun omiasi, mutta ne eivät ole toisen ihmisen arvon määrittelijöitä objektiivisesti katsottuna.

    Minun silmissäni minun äitini arvo laskisi, jos kuulisin hänen tehneen abortin!

    Miksi muuten luulet oman äitisi selittäneen aborttinsa keskenmenoksi (sattuipa silmiini tuolta kirjopitushistoriaasi vilkaistessa..)?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Tämän vastauksen ymmärrän paremmin kuin tuon toisen kirjoittajan vastauksen samaan kysymykseen. Pidän ymmärrettävänä sitä, että sellaista ihmistä arvostaa vähemmän, joka on toiminut mielestäsi moraalisesti väärin, kuin sellaista, joka ei ole. Sinä selvästi kuitenkin tunnut pitävän asian järkevissä mittasuhteissa, kun et lähtisi ilmeisesti äitisi äidinrakkautta sinua kohtaan kuitenkaan kyseenalaistamaan. Arvostuksenlasku sinun kohdallasi kohdistuisi ymmärtääkseni enemmän äitisi tekoon kuin hänen äitiyteensä?

    arvostuksenlasku kohdistuisi siihen tekoon, mutta ei se voisi olla muuttamatta hänen kuvaansa ihmisenäkään minun silmissäni...

    Äidinrakkautta ja äitini minun eteen tekemiä asioita, ei se tehty abortti silti siis mitätöisi, eikä omaa rakkauttani äitiäni kohtaan (siihen ei pystyisi mikään mahti maailmassa)!

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    hänen mielipiteensä.
    Asiaa lieventäisi tietysti jos äiti osoittaisi katumusta tms. inhimillistä ymmärrystä teostaan.
    Mutta luulisi ymmärtävän että abortti olisi pois multakin, sisaruksen muodossa.
    Ehkäsyn käyttämisellä ei ketään ole ollutkaan, eikä tiedä olsiko muutenkaan tullut.

    Noinko vähän sinua liikuttaisi se, että oma lapsesi kyseenalaistaisi sinun äidinrakkautesi, että ajattelisit sen olevan vain hänen mielipiteensä. Eikö se surettaisi tai tuntuisi epäoikeudenmukaiselta?

    "Mutta luulisi ymmärtävän että abortti olisi pois multakin, sisaruksen muodossa."

    Ja entä jos sen sisaruksen synnyttäminen olisikin merkinnyt sitä, että joku toinen sisaruksesi tai vaikka sinä itse ei koskaan olisi syntynyt?

    Edelleen minua ihmetyttää se, kuinka äitisi äidinrakkauden arvo putoaisi valheen tasolle abortin johdosta. Miksi et voisi uskoa äitisi aidosti sinusta välittäneen, vaikkei olisikaan ollut valmis ottamaan lasta vastaan milloin ja missä elämäntilanteessa hyvänsä?

    sitten voisin.. varmaan surettaisi jos lapsi eksyisi johonkin omituiseen hihhulilahkoon.

    No mun elämäänihän ei olis koksaan ollukaan jos oisin jonkun toisen takia jääny olematta. Ja kun ei olis ollu niin ei ois ollu ketään ketä kohtaan ois tehty väärinkään.
    Toisaalta, äiti ois aina halunnu enemmänkin lapsia jos vaan ois saanu.

    Jotenkin se vaan tuntuis oudolta ja kaksnaamaseltakin että olis kyenny tekemään sisarukselle niin, ja miten mä sitten oisin ollu täysin eri asemassa.. eihän se muuttas niitä hyviä tekoja miksikään joita mua kohtaan ois mutta se moraali ja asenteet mikä niiden takana ois ollu niin oiskin jotain ihan muuta mitä olisin luullu. En tiedä osaanko tän paremmin selittää.. mutta siis kyllä se vähän muuttas kuvaa ihmisenäkin. Eikö, jos on ensin muodostunu tietystä henkilöstä kuvan että ei hänen luonteellaan voisi tehdä sellasta ja sitten paljastuu että onkin tehny (pitää olla tietynlainen luonne että pystyy) niin muuttaahan se käsitystä koko luonteestakin?!

    Äänestä

  • sille.. kirjoitti:

    "eihän se muuttas niitä hyviä tekoja miksikään joita mua kohtaan ois mutta se moraali ja asenteet mikä niiden takana ois ollu niin oiskin jotain ihan muuta mitä olisin luullu."

    Olisivatko ne asenteet hänen rakkaudessaan sinuun olleet ihan muuta kuin luulit, vaikka äitisi olisikin tehnyt mielestäsi moraalisesti väärän teon? Juuri tämä minua hämmentää. Tuntuu kuin tosiaan ajattelisit äitisi valehdelleen kaiken, rakkautensakin.

    "Eikö, jos on ensin muodostunu tietystä henkilöstä kuvan että ei hänen luonteellaan voisi tehdä sellasta ja sitten paljastuu että onkin tehny (pitää olla tietynlainen luonne että pystyy) niin muuttaahan se käsitystä koko luonteestakin?!"

    Ilman muuta se muuttaa käsitystä ihmisestä ja tämän luonteestakin. Mutta muuttuisikohan sinun käsityksesi oikeaan suuntaan, sitä minä epäilen. Pidän ymmärrettävänä sitä, että ihmettelisit hänen moraaliaan, jopa moittisit häntä voimakkaasti. Mutta sitä, että pitäisit häntä jäätävänä ihmisenä, jonka äidinrakkauskin on ollut vain valheellista illuusiota, en oikein jaksa käsittää. Pidätkö sinä todella raskauden keskeytystä niin kauheana tekona, että sellaisen tekeminen tekee ihmisestä läpensä pahan ja kylmän, joka ei rakastamaankaan aidosti kykene edes synnyttämiään lapsiaan. Koska jos näin ajattelet, olet väärässä. Ihminen on aina enemmän kuin yhden päätöksen ja yhden teon summa. Yksi moraalisesti kiistanalainen teko ei tee vielä kenestäkään läpimätää luonteeltaan.

    Minusta on jännää se, että käytät sanaa jäätävä abortin tekijästä, mutta et pidä kuitenkaan noin täydellisen yksioikoista, suvaitsematonta, tuomitsevaa ja mustavalkoista ajattelutapaa kuin omasi jäätävänä. Jotenkin tekstistäsi välittyy täydellinen ymmärtämättömyys ja ennenkaikkea haluttomuus edes yrittää ymmärtää toista ihmistä toisenlaisien päätösten äärellä kuin mitä itse olet joutunut tekemään. Moni pitää tällaistakin osoituksena luonteen kylmyydestä. Et kuitenkaan itse itseäsi varmastikaan jäätäväksi, ymmärtämättömäksi tai kylmäksi kuvailisi, vai mitä? Joten käsitätkö, että kaiketi omakaan ihmiskuvasi toisista ei aivan oikeaan osuisi? Se mitä sinä ajattelet abortista, ei rakenna koko persoonaasi, ei ratkaise ihmisyytesi kokonaiskuvaa. Loppujen lopuksi se ei ehkä paljoakaan kerro sinun todellisesta luonteestasi. Sama pätee myös abortin tehneisiin.

    Äänestä

  • sama taas kirjoitti:

    on samalla lähtöviivalla (yhtä arvokas/ei toisen ihmisen arvotettavissa), mutta eivät minun tunteeni jokaista maailman ihmistä kohtaan ole samanlaiset, eivätkä muuttumattomat.

    Sinulta on jäänyt ymmärtämättä se, että minun näkemykseni ja tunteeni jotakin ihmistä kohtaan ovat omiani, aivan kuten sinunkin ovat sinun omiasi, mutta ne eivät ole toisen ihmisen arvon määrittelijöitä objektiivisesti katsottuna.

    Minun silmissäni minun äitini arvo laskisi, jos kuulisin hänen tehneen abortin!

    Miksi muuten luulet oman äitisi selittäneen aborttinsa keskenmenoksi (sattuipa silmiini tuolta kirjopitushistoriaasi vilkaistessa..)?

    Nyt vasta olen ulalla. eli arvot ovat erikseen ja tunteet erikseen...

    Sinä et siis arvota ihmisiä mitenkään, mutta silti sinusta tuntuu, että arvostuksesi äitiäsi kohtaan murenisi... koska sinusta tuntuu, että arvostaisit häntä enemmän?

    jos kysytään miltä SINUSTA tuntuisi? Jos vastataan, että MINUN silmissäni äitini arvo romahtaisi... Niin eikö ole aika itsestään selvää, että kyse ei ole subjektiiivista arvoista?

    Miten se on mahdollista kun SINUSTA kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita? En kysy äitisi subjektiivista arvoa, vaan sitä sinun objektiivistasi, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita...

    Ja jos tarkoitat jotain tyhjää sananhelinää; "kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita minulle lapsena sanottiin"... Joo, joo... ja jokainen tähti on samanarvoinen, mutta silti silmäni lepää mieluiten niissä valituissa..., Eli tarkoitat ihmisiä subjektiivisesti, niin mitä ihmettä varten aloitit tarinaa kertomaan paikassa jossa keskutellaan omasta kasvatuksesta ja omasta henkilökohtaisesta arvomaailmasta? On minullekin sanottu monia asioita ja kaikista niistä ei ole tullut minun elämäni arvopohjaa mullistavia asioita. Se taas, että on kasvatettu pienestä saakka arvostamaan vain arvostuksen mielestäni ansainneita ihmisiä, se on mullistanut omaa arvomaailmaani...

    Äänestä

  • asiat. kirjoitti:

    Siis arvostetaan ominaisuuksista riippumatta, joille ei mitään voi. Tekemiset onkin sitten jotain mitä voidaan arvostella ja arvostaa, ja niiden mukaan valitusti omakin arvo ihmisenä mahdollisesti alenee.. Lähtökohtasesti siis viattomina ollaan samanarvosia.

    Ja tämä oli kirjoitettu tähän väittämään vastaan minun kasvatustani, eli, että ihmisten pitää ansaita arvostuksensa teoillaan ja olemuksellaan...?

    Sinunhan piti väittää, että sionut on kasvatettu kauniimmin ja ylväämmin, eli arvostat ihmistä kuin ihmistä samanlailla. Se oli minun alhainen juttuni se, että ihmiten pitää olemuksellaan ja teoillaan ansaita arvostus... Lankeat kohta yhtä pohjalle, varo vähän. Imaise äkkiä takaisin äsken sanomasi...

    mutta ihminen voi alentaa omaa arvoaan valitsemillaan, väärin teoilla.

    En vain arvosta mukavuusabortoinutta naista siten kuin aborttia tekemätöntä (ja joka ei itse tekisikään).

    Äänestä

Ehkä sitä tietysti voisi hetken miettiä vähän samoin kuin jos olisi kuullut yhtäkkiä, että äiti on ollut naimisissa ennen kuin sitten meni naimisiin oman isäni kanssa.
Mutta jos en ole nähnyt äitiäni hirviönä ennen tiedon saantia, miksi näkisin sen jälkeenkään? Minä en näe itseäni niin hienona ihmisenä, että minulla olisi tuollaisen asian takia varaa hylätä ihminen, jota yksikään toinen ei voi minulle korvata ja, joka
on aina rinnallani ollut.

Äänestä

Olen saanut aikuisiällä tietää, että äidille on tehty raskauden keskeytys, eikä se ole mitenkään muuttanut suhtautumistani häneen.

Äänestä
  • ..minkälainen se sisko/veli olisi voinut olla. Olitko edes hieman surullinen sen takia?

    Äänestä

  • barbar kirjoitti:

    ..minkälainen se sisko/veli olisi voinut olla. Olitko edes hieman surullinen sen takia?

    Täytyy sanoa, etten ole ajatellut. (Ehkä sitten jos olisin perheen ainoa lapsi, niin olisin voinutkin ajatella kenties.)
    Surullinen ehkä hieman, mutta sitäkin ainoastaan äidin takia että on joutunut kokemaan keskeytyksen!

    Äänestä

  • barbar kirjoitti:

    ..minkälainen se sisko/veli olisi voinut olla. Olitko edes hieman surullinen sen takia?

    ei sitten olisi syntynyt ollenkaan.
    Esim. jos oma äitini äitini ei olisi saanut 3. raskaudessaan keskenmenoa, ei minulla olisi nyt juuri sitä pikkuveljeä, jota minä niin rakastan. Tietysti en niin aattelisi jos tämä keskenmenossa kuollut olisikin jäänyt eloon ja pikkuveljeni jäänyt tekemättä. Elämä on sellaista kun on, se voisi olla aina kaikkea muutakin, mutta jos ei ole niin siihen on tyydyttävä ja siitä iloittava, mitä on.

    Äänestä

  • häntä itseään kirjoitti:

    Oletko itse miettinyt, että jos eräs rouva kaupunkisi toisella laidalla ei olisi tehnyt aborttia, niin sinulla saattaisi olla maailman ihanin miesystävä. Nyt sinulla ei sitä ole, oletko surullinen sen takia? En tiedä millainen miesystävä sinulla nyt on, mutta tällä ei olisi edes niitä pikkuvikoja, vaan olisitte se maailman täydellisin pari...

    Niin, ihmiset harvemmin osaavat olla surullisia jostain jonka olemassa olosta niillä ei ole mitään hajuakaan...

    Äänestä

tosin miten uskoisin että olisi tehnyt, kun aina ollut pikemminkin vaikeuksia tulla raskaaksi ja olisi halunnut enemmänkin lapsia.
Nuorena kuulema paras kaveri teki abortin ja sen jälkeen ei kuullut hänestä enää mitään kun ilmeisesti tyttöparka sekosi ja joutui johonkin hourulaan tai kenties tappoi itsensä..

Mielipiteenkin tiedän, ja se on että abortti on murha. Siis jos olisi tehnyt niin pitäisi sit itseäänkin murhaajana..?

Äänestä

jos sellaista kuulisin.

Äänestä
  • Miten voit olla ylpeä toisen tekemästä abortista? (Mielestäni tuo on vähän sairasta.)

    Äänestä

ollut monessa mielessä minulta pois jos olisi tehnyt yhden lisää.

Äänestä
  • huipussaan! Halusit siis siskosi/veljesi kuolevan, jotta saat itse enemmän...

    Äänestä

Tuollainen tieto ei muuttaisi mihinkään sitä, kuinka hän minua on rakastanut ja arvostavasti kohdellut. Ei se poistaisi lapsuusmuistojani, muuttaisi jo koettuja kokemuksia. Minun äitini on erittäin hyvä äiti, ja käsitykseni hänen äitiydestään ei perustu siihen, onko hän joskus tehnyt aborttia taikka ei. Se perustuu siihen, kuinka hän minua on äitinä kohdellut ja rakkautensa osoittanut sanoin ja teoin. Ei niitä rakkauden tekoja pois pyyhkisi tietoisuus siitä, että hän olisi joskus tehnyt raskauden keskeytyksen. Eli ei se hänen arvoaan äitinä silmissäni muuttaisi mitenkään.

Äänestä

Ei muuttaisi mitenkään käsitystäni äiditäni. Elämähän on ollut hänen elettävä ja hän on parhaiten tiennyt miten sen elää.
En katsoisi että olisin missää asemassa arvotelemaan ko tekoa ; siis äitini, lapseni tai kenekään muunkaan tekemänä. Enhän kuitenkaan olisi voinut/voisi elää elämää toisen puolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

barbar kirjoitti:

Miten suhtautuisitte omaan äitiinne, jos saisitte tietää, että hän olisi abortoinut tulevan siskonne/veljenne mukavuus syistä (esim.nyt ei vaan ollut "oikea" aika)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu