Tässä yöhämärässä käväisin työn ohessa pihalla happea haukkaamassa,niin kuulin 3 kertaa voimakkaan vihellyksen.Vihellys oli voimakas ja kuin pillistä lähtevä.Samaan aikaan jänis puikkelehti kai piiloon mäntyjen sekaan pihanurmikolta.
Valitettavasti en nähnyt viheltelijää.Jokin pöllö?Vihellyksen voimakkuus panee epäilemään jopa karhua.Tässä lähistöllä on sellaisiakin nähty.
Mitäpä ehdotatte viheltelijän nimeksi?
mikä viheltäjä?
1
108
Vastaukset
- Vaeltelija
Kuljin kerran vetisellä rämeellä, kun vastaan ryntäsi hirmuisella rytinällä ja loiskeella isokokoinen hirvi. Minut havaittuaan se hieman vaihtoi suuntaa. Suuntasin lähelläolevaan metsäsaarekkeeseen, jonka läpimitta oli noin 50 m. Istahdin siinä mättäälle. Tällöin kuulin läheltä matalan voimakkaan vihellyksen. Jostakin korpikuusen takaa se tuli. Ainakin minulle tuli kiire. Joku ihminen osaa viheltää noin matalalta ja voimakkaasti. Mutta noilla mailla ei ollut ihmisiä. Menin seuraavat neljä kilometriä maantien laitaan aika vauhtia. Olin varma, että samoin oli säikäytetty hirvi, eli kysymyksessä oli melko varmasti karhu. Sen vihellys on hyvin ihmismäinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376