Ekan kerran laihdutin kun olin 14v.
Olin luokan "tuhdein" lyyli ja siitä sain kuulla harvasepäivä(167/61.
Ikimuistoisin tapahtuma on vielläkin tuoreessa muistissa.
7luokan loppupuolella jokainen luokka teki oman lehden.Lehteen piti jokaisen oppilaan kohdalle kirjoittaa tunnuslause joka parhaiten kuvailisi kysistä henkilöä.Jokainen siis kirjoitti lappuun "tunnarin" ja opettaja luki laput ääneen.
Mun kohdalleni päästyä opettaja veti vahingoniloisemman ilmeen minkä vaan osasi(olin sen silmätikku) ja kuulutti kaikille,että "Johanna liian läski perhoseksi".Koko luokka repes nauramaan,mua tosin ei naurattanu yhtään.
Masennuin...
Sinä päivänä päätin,että kun 8lk alkaa tämä toukka muuttuu perhoseksi.
Siitä se sitten lähti.
Loput kouluajasta ja kesäloma meni juostessa ja nukuessa.Elin vedellä ja silloin tällöin parilla kourallisella muroja.
Lomat loppu ja koulu alkoi.
Kukaan ei ollut tunnistaa mua kun kävelin luokkaa kohti.Eivätpäs perkeleet enää nauraneet.
Ei kyllä naurattanu muakaan(167/39).
Jotenkuten onnistuin kuitenki saamaan itteni kondikseen.Suurin syy siihen oli ehkä paikkakunnan vaihdos.Saisin kerrankin alottaa kaiken puhtaaltapöydältä.
17v alkoi taas uusi urakka.Ensirakkauteni kanssa menessä poikki vikat sanat jotka kuulin oli"sä oot niin vitun läskiki ei sua kukaan huoli"(167/55).Noh päätin,että mä sulle läskit näytän...
Rupesin käymään salilla.Siitä tuli mulle pakkomielle.Elin riisillä ja vedellä.
Paino kerkesi tippumaan 45kg kunnes rakastuin korviani myöten naapurin poikaan.
Ruvettiin seurustelemaan ja unohin laihutukset.
Painoa rupes kertymään,mutta en välittänyt koska kerrankin joku hyväksy mut sellasena kun oon.
Nyt ikää on 23v.Olen edelleen sen saman naapurinpojan kanssa.Meille synty poika tammikuussa.
Raskausaikana lihoin 25kg(167/101!!!kg).
Aloitin elämäntaparemontin tavoitteena normaali paino ja aluksi kaikki sujukin hyvin,mutta,mutta...
Olen TAAS ruvennut vahtimaan syömisiäni tai pikemminkin syömättömyyttäni vähän liiankin tarkasti.
Sitä mukaan kun paino tippuu ahdistus lisääntyy,en kuitenkaan osaa,enkä toisaalta edes haluakkaan lopettaa.Tuntuu niinkuin mun sisälläni olisi kaksi ihmistä samaan aikaan minä ja se epävarma tyttö jonka yksikin lause saa suistumaan radaltaan
Jokaisen suupalan jälkeen tekisi mieli oksentaa,mutta en viitti.
Siispä koitan olla syömättä.
Hävettää,ahdistaa ja pelottaa.
Ei tässä näin pitäny käydä...
Olin luokan "tuhdein" lyyli ja siitä sain kuulla harvasepäivä(167/61.
Ikimuistoisin tapahtuma on vielläkin tuoreessa muistissa.
7luokan loppupuolella jokainen luokka teki oman lehden.Lehteen piti jokaisen oppilaan kohdalle kirjoittaa tunnuslause joka parhaiten kuvailisi kysistä henkilöä.Jokainen siis kirjoitti lappuun "tunnarin" ja opettaja luki laput ääneen.
Mun kohdalleni päästyä opettaja veti vahingoniloisemman ilmeen minkä vaan osasi(olin sen silmätikku) ja kuulutti kaikille,että "Johanna liian läski perhoseksi".Koko luokka repes nauramaan,mua tosin ei naurattanu yhtään.
Masennuin...
Sinä päivänä päätin,että kun 8lk alkaa tämä toukka muuttuu perhoseksi.
Siitä se sitten lähti.
Loput kouluajasta ja kesäloma meni juostessa ja nukuessa.Elin vedellä ja silloin tällöin parilla kourallisella muroja.
Lomat loppu ja koulu alkoi.
Kukaan ei ollut tunnistaa mua kun kävelin luokkaa kohti.Eivätpäs perkeleet enää nauraneet.
Ei kyllä naurattanu muakaan(167/39).
Jotenkuten onnistuin kuitenki saamaan itteni kondikseen.Suurin syy siihen oli ehkä paikkakunnan vaihdos.Saisin kerrankin alottaa kaiken puhtaaltapöydältä.
17v alkoi taas uusi urakka.Ensirakkauteni kanssa menessä poikki vikat sanat jotka kuulin oli"sä oot niin vitun läskiki ei sua kukaan huoli"(167/55).Noh päätin,että mä sulle läskit näytän...
Rupesin käymään salilla.Siitä tuli mulle pakkomielle.Elin riisillä ja vedellä.
Paino kerkesi tippumaan 45kg kunnes rakastuin korviani myöten naapurin poikaan.
Ruvettiin seurustelemaan ja unohin laihutukset.
Painoa rupes kertymään,mutta en välittänyt koska kerrankin joku hyväksy mut sellasena kun oon.
Nyt ikää on 23v.Olen edelleen sen saman naapurinpojan kanssa.Meille synty poika tammikuussa.
Raskausaikana lihoin 25kg(167/101!!!kg).
Aloitin elämäntaparemontin tavoitteena normaali paino ja aluksi kaikki sujukin hyvin,mutta,mutta...
Olen TAAS ruvennut vahtimaan syömisiäni tai pikemminkin syömättömyyttäni vähän liiankin tarkasti.
Sitä mukaan kun paino tippuu ahdistus lisääntyy,en kuitenkaan osaa,enkä toisaalta edes haluakkaan lopettaa.Tuntuu niinkuin mun sisälläni olisi kaksi ihmistä samaan aikaan minä ja se epävarma tyttö jonka yksikin lause saa suistumaan radaltaan
Jokaisen suupalan jälkeen tekisi mieli oksentaa,mutta en viitti.
Siispä koitan olla syömättä.
Hävettää,ahdistaa ja pelottaa.
Ei tässä näin pitäny käydä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinuna sanoisin laihduttamisesta neuvolassa. Pienen lapsen äitien on vaikea laihduttaa ja neuvolasta voit saada vinkkejä tai ohjausta johonkin laihdutusryhmään. Ajattelin, että joku laihdutusryhmä voi auttaa sinua pysymään erossa syömishäiriöistä, kun olet jo niin monta kertaa päässyt eroon. En usko, että tarvitset oikeasti vinkkejä laihduttamiseen, mutta olisi hyvä jutella niiden kanssa.
sama täällä... pienikin huomautus, ja laihdutus vaihde menee päälle.