Käyn paljon uimassa Ulpukassa ja minua ärsyttää kun osa uimareista ei tajua käyttäytymissääntöjä. Meikit tulisi pestä pois, samoin hiukset kastella, koska lakat yms. jäävät uimaveteen.Samoin jäävät kuivista hiuksista irtoilevat irtohiukset. Myös pitkät hiukset tulisi pitää kiinni.
Osalla naisista on se tapa, että ollaan täydessä meikissä ja kuivilla hiuksilla altaalla. Muut uimarit sitten joutuvat varomaan, etteivät vahingossakaan ruiskuta vettä "leidien" päälle. Muuten saat takaisin kipakoita vastauksia ja vihaisia mulkoiluja.
Tästä samasta asiasta kirjoitettiin eräänä päivänä Turun Sanomien yleisönosastolla, ja siksi halusin tännekin asiasta muistutuksen. Haluan myös asiasta julkisen, koska kaikkia Ulpukan työntekijöitä ei kiinnosta vaikka käyt asiasta sanomassa heille.
Luulisi hygienian olevan niin suuri kysymys uimareille ja Ulpukalle itselleen, mutta kun ei niin ei. Mietityttää myös miten nämä ihmiset muuten elävät, kun ei hygienia kiinnosta?
Osalla naisista on se tapa, että ollaan täydessä meikissä ja kuivilla hiuksilla altaalla. Muut uimarit sitten joutuvat varomaan, etteivät vahingossakaan ruiskuta vettä "leidien" päälle. Muuten saat takaisin kipakoita vastauksia ja vihaisia mulkoiluja.
Tästä samasta asiasta kirjoitettiin eräänä päivänä Turun Sanomien yleisönosastolla, ja siksi halusin tännekin asiasta muistutuksen. Haluan myös asiasta julkisen, koska kaikkia Ulpukan työntekijöitä ei kiinnosta vaikka käyt asiasta sanomassa heille.
Luulisi hygienian olevan niin suuri kysymys uimareille ja Ulpukalle itselleen, mutta kun ei niin ei. Mietityttää myös miten nämä ihmiset muuten elävät, kun ei hygienia kiinnosta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ulpukan työntekijöiden tosi tylyn käytöksen.Ennen kävin siellä kaks,kolme,kertaa viikossa uimassa.Enään en viitsi käydä.Käyn mieluimmin Turussa,siellä on palvelu ystävällistä.Ulpukan työntekijöiden naamataulut on aina niin nurinperi,eikä ystävällistä vastausta meinaa saada sitte millään.Mistä lie ovat työntekijät palkanneet.Mielestäni myös tähän asiaan kannattas ihmisten enempi kiinnittää huomiota.Sillä me olemme maksavia asiakkaita,jotka Ulpukan palveluja käytämme.
Ulpukan henkilökunta on vastenmielistä porukkaa.Nurkkakuntaisia juoruämmiä koko sakki.Paikkakuntalaisista juorutaan, jos silmiin osuu altailla, joku jonka asioida puida.Kaikkihan kaupungilla toisensa tuntee, siksi en minäkään käy Ulpukassa, kun en halua nähdä niiden kassojen ja uimavalvojien kyräileviä mulkoiluja.
-teini-ikäisten tyttöjen "bikinien esittely-rata"
-vanhojen miesten "altaaseen niistäminen ja sylkeminen sallittu"-rata
-mummojen "juorukerho"-rata
-rumien naisten "meikit sallittu"-rata
-näyttöhaluisten eläkeikäisten ex-miesuimareiden "kyllä mä noita nopeammin pääsen"-rata
-laiskojen "selkäkellunta"-rata
saunassa merkkiä joka oikeuttaa sen että uimapukua ei tarvitse riisua. Useaan kertaan kohtasin erittäin epämiellyttäviä kommentteja uimapuvun pitämisestä..
Sitten lopetin uimahallin käytön kun vielä kysyin yksityispukuhuoneesta joita monessa muussa paikassa on ja sain kassalta erittäin epämiellyttävän vastauksen.
Ehkä aloittajankin pitäisi keskittyä myös itseensä eikä muiden tekemisiin ihan näin hyvällä.. Sinun tapaisia saunapoliiseja olen sairauteni jälkeen kohdannut niin monta että hirvittää. Mikään ei oikeuta meikkeihin mutta joskus joihinkin tiettyihin asioihin on myös syy eikä kaikkea tehdä sinun kiusaksi..
Ann
oletko saunapoliisi. Huomautteletko myös ihmisille joilla uimapuvussa merkki joka oikeuttaa että ei tarvitse riisua uimapukua..? Teitä on monta Ulpukassa itse en käy teidän takia enää siellä.
Hygieniaan vedoten voi päästellä suustaan saunassa yms kaikenmaailman kommentteja uikkareista.
Mistä olet poliisinvaltuudet saanut? Vai teetkö hommia ihan pelkästä laupeudesta lähimmäisiä kohtaan..?
Joka ikinen kerta kun olen käynyt Ulpukassa, niin miesten pesutiloissa on joku letkuttamassa lattioita ja yhden ainoan kerran se letkuttaja on ollut mies.
Minua tuo ei haittaa, mutta kyllä nuoret miehen alut on usein aika hämillään, kun nais siistijät pyörii jatkuvasti pesutiloissa.
Tulisikohan mitään sanomista, jos mies olisi pesemässä naiseten pesuhuoneen lattioita?
Raision kaupungin siivousyksikössä ei työskentele yhtään miestä. Niin kuin ei varmaan koko alallakaan, ainakaan kuntapuolella.
Ulpukan siisteydestä pidetään hyvää huolta kahdessa työvuorossa, seitsemänä päivänä viikossa, ympäri vuoden. Pesutiloja käydään huuhtelemassa ihmismäärän mukaan vähintään kerran tunnissa. Kyseessä on siis hygienian ylläpito.
Kokemukseni mukaan nais-siivoojan läsnäolo suihkupuolella ei ole aiheuttanut yhdellekkään miespuoliselle asiakkaalle mielipahaa. Tuskin muissakaan uimahalleissa jätetään suihkutilat puhdistamatta koko päiväksi. Näiden laitosten siisteys on siivoojien työtä.
Jos asiakas haluaa antaa palautetta siivoushenkilökunnalle sen voi tehdä kirjallisesti kaupungin palautelaatikoihin tai jos uskaltaa vaikka suullisesti suoraan siivoojille.
kevätterveisin "tiirailijat"
"Kokemukseni mukaan nais-siivoojan läsnäolo suihkupuolella ei ole aiheuttanut yhdellekkään miespuoliselle asiakkaalle mielipahaa."
Aika sokea olet, jos et ole koskaan huomannut siistijän läsnäololla mitään vaikutusta. Ehkä katseesi on kiinnittynyt "johonkin muuhun".
Olen usein nähnyt kun murrosikäiset pojat kääntyy ovelta takaisin, kun huomaavat naisen pesutiloissa.
Mutta kuten sanoin, ei se minua häiritse, joten nuo nuoret valittakoon jos kokevat tarpeelliseksi.
Sen ainoan kerran kun olen nähnyt siellä miehen, niin hän oli käsittääkseni uinnin valvoja.
Jos halutaan niin miehen hankkiminen pesutilojen puhdistukseen ei taatusti ole mikään ongelma, näkyyhän noita miessiistijöitä olevan sentään olemassa.
"Ehkä katseesi on kiinnittynyt "johonkin muuhun"."
Kuten esimerkiksi siivouksen kohteeseen? Eipä varmaan mitenkään miellyttävää ole työskennellä miesten pesutiloissa muutenkaan, ja tällaiset kommentit varmaankin lisäävät intoa rutkasti.
"Jos halutaan niin miehen hankkiminen pesutilojen puhdistukseen ei taatusti ole mikään ongelma, näkyyhän noita miessiistijöitä olevan sentään olemassa."
Ja jos nämä olemassa olevat hakeutuisivat kaupungille, voitaisiin niitä joskus miesten pesutiloissakin nähdä. Siihen saakka annettakoon naisten tehdä työnsä rauhassa. Kiusaantuminen on varmasti molemminpuolista. En vielä kertaakaan ole kuullut siistijän ahdistelleen asiakasta. Päinvastaista sen sijaan tapahtuu.