Pahoinvointi

Olisin kysellyt minkälaisia kokemuksia teillä on alkuraskauden pahoinvoinnista, kun siitä on suhteessa aika vähän aloituksia. Itse olen kärsinyt siitä nyt yli kuukauden, ja tää on ihan horroria. Olin sairaslomalla viikon, mutta tuntuu ettei se riitä ja huomenna taas menen lääkäriin ja tänään en ole töissä. Viime viikon voin todella huonosti, kaikki nielemäni tuli ulos ja vähän ylimääräistäkin, laihduin kolmatta kiloa muutamassa päivässä. Tällä viikolla tilanne vähän rauhoittunut, mutta kun olin alkuviikon töissä pitkää päivää, en nyt loppuiikosta enää yksinkertaisesti jaksa ja pysty.

Tuntuu vaan siltä, että olen jotenkin tosi heikko, että olen huono kun en jaksa käydä töissä, vaikka eihän tässä mistään sairaudesta ole kyse, vaan iloisesta asiasta. En jaksa olla iloinen, ja kun reilun kuukauden olen skarpannut käydäkseni töissä, nyt en enää vaan jaksa, vaikka tuntuu että kuuluisi, että kaikki muut vaan jaksaa mutta minä en. Tällä hetkellä en enää juurikaan oksentele päivisin, ainoastaan illasta aamuun, mutta vie sekin voimat aika hyvin. Nyt en tosin enää laihdu, kun tyhjästä vatsasta ei juuri mitään tule ulos, kouristelee vaan. Sitten ei yöllä saa nukuttua ja päivällä paha olo kuitenkin vaivaa. Onko teillä ollut samanlaista tai jos ei, niin millaista?
4381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..tuo sinun pahoinvointi. Toisilla raskauspahainvointi voi alkuun olla todella vaikeaakin. Itse selvisin onnekseni varsin vähällä alkuraskauden, nyt viikolla 14 menossa. Pahoinvointia oli eniten ehkä viikoilla 6-10 suunnilleen, ja sitten se helpotti. Mutta oksentaa ei tarvinnut kertaakaan, joskus oli lähellä. Töissä jaksoin hyvin siis käydä koko ajan, vaikka väsymystä huonovointisuutta sitten iltisin olikin.

Kyllä voit aivan hyvällä omalla tunnolla hakea lisää sairaslomaa. Et varmasti mitenkään jaksa töissä käydä noin voimakkaan pahoinvoinnin kanssa. Kannattaa myös harkita nesteytykseen hakeutumista terveyskeskukseen. Tiedän muiden voimakkaasta pahoinvoinnista kärsineiden niin tehneen. Siitä voi saada vähän voimia alkuun, että sitten voi kotona varvoasti ruveta syömään pieniä annoksia jotakin raikasta ja mieleistä. Muuten voi olla vaikea päästä eroon siitä kierteestä, että pahoinvoivana ei tahdo saada mitään syödyksi ja se taas entisestään lisää pahaa oloa. Saat sitten kyllä varmasti vähitellen taas voimasi takaisin ja jaksat mennä töihin ehkä jo parin viikon päästä hyvinkin. Raskauspahoinvointi noin pahana on ilman muuta aivan hyvä syy olla sairaslomalla. Eikä siitä tarvitse mitenkään tuntea huonoa omaatuntoa. Olemme jokainen niin erilaisia, ja reagoimme raskauteen niin kovin eri tavoin. Tsemppiä! Toivottavasti jo lähiviikkoina helpottaa!

Äänestä

Kyllä minunkin mielestä voit jäädä ilman huonoa omaatuntoa sairaslomalle. Tärkeintä on että huolehdit itsestäsi. Kun sinä voit hyvin niin varmasti vauvakin voi. Minä olin väsymyksen takia poissa töistä ja auttoi ihan hirveästi.
Tsemppiä pahaan oloon ja toivottavasti helpotta pian.

Äänestä

Aikamoista pahoinvointia sinulla on kyllä ollut =( ei muuta kuin hyvällä omatunnolla saikkua hakemaan! Itse olen voinut huonosti viikosta 7 lähtien (nyt viikolla 11). Yhden viikon olen ollut sairaslomalla. Tuolloin oksentelin ja yökkäilin n. 30-50 kertaa päivässä. Automatkat ovat pahimpia, istun vieläkin autossa kokoajan pussi sylissä ja yökkäilen =) Nyt tilanne on hieman rauhoittunut, oksentelen n. 5 krt/päivässä. Töissä on ollut vähän hankalaa, kun välillä joutunut poistumaan keskenkaiken palavereista. En ole kuitenkaan vielä töissä kertonut raskaudestani.

Tsemppiä odotukseen!!

Äänestä

mulla oli ekassa raskaudessa aivan sama homma. se on hirveetä, tiedän. en ole ikinä ollut niinhuonona. ja jotenkin hävetti jäädä sairaslomalle mutta neuvolassa kannustivat ja sanoivat että kumpi on tärkeämpää, lapsi masussa vai työkavereiden mielipiteet.

olin kans aivan poikki, mikään ei pysynyt sisällä paitsi vauvanruokaa =) niinpä söin pitkään jotain liha-peruna mössöä.

mulla se kesti aika kauan ja kun se sitten lopulta loppui en edes huomannut, olin niin tottunut siihen ällötykseen.

ainut mikä muhun tepsi edes hitusen oli se että söin koko ajan tai ehkä 20min-1/2 h välein teelusikallisen jotain mikä ei ällöttänyt, ensin ruisleipää, sitten just niitä vauvanruokia. mutta tosiaan ihan minimaalisia annoksia.

tsemppiä ja voimia!!! Toi on kamalaa, ja tulee just niin kuin sanoit ihan surkea olo kun ei osaa iloita yhtään. Tekee vaan mieli kuolla pois. Lepää ja jää pois töistä jos tuntuu ettet yhtään enää jaksa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työssäkäyvä kirjoitti:

Olisin kysellyt minkälaisia kokemuksia teillä on alkuraskauden pahoinvoinnista, kun siitä on suhteessa aika vähän aloituksia. Itse olen kärsinyt siitä nyt yli kuukauden, ja tää on ihan horroria. Olin sairaslomalla viikon, mutta tuntuu ettei se riitä ja huomenna taas menen lääkäriin ja tänään en ole töissä. Viime viikon voin todella huonosti, kaikki nielemäni tuli ulos ja vähän ylimääräistäkin, laihduin kolmatta kiloa muutamassa päivässä. Tällä viikolla tilanne vähän rauhoittunut, mutta kun olin alkuviikon töissä pitkää päivää, en nyt loppuiikosta enää yksinkertaisesti jaksa ja pysty.

Tuntuu vaan siltä, että olen jotenkin tosi heikko, että olen huono kun en jaksa käydä töissä, vaikka eihän tässä mistään sairaudesta ole kyse, vaan iloisesta asiasta. En jaksa olla iloinen, ja kun reilun kuukauden olen skarpannut käydäkseni töissä, nyt en enää vaan jaksa, vaikka tuntuu että kuuluisi, että kaikki muut vaan jaksaa mutta minä en. Tällä hetkellä en enää juurikaan oksentele päivisin, ainoastaan illasta aamuun, mutta vie sekin voimat aika hyvin. Nyt en tosin enää laihdu, kun tyhjästä vatsasta ei juuri mitään tule ulos, kouristelee vaan. Sitten ei yöllä saa nukuttua ja päivällä paha olo kuitenkin vaivaa. Onko teillä ollut samanlaista tai jos ei, niin millaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu