Aivan yksin

Moi.

Puhun tästä ensimmäistä kertaa missään. Nyt olen kuitenkin ruvennut lukemaan tätä palstaa ja olen huomannut täällä monta samanlaista tarinaa, kuin minunkin on.

Olen 19v. mies ja olen nykyään aivan yksin. Kavereita minulla ei ole yhtään. Asun vielä vanhempieni luona, mutta en pysty puhumaan heille juuri mistään. Eli minulla ei ole ketään, jolle voisin puhua huolistani sun muista elämään liittyvistä asioista. Elämäni on ollut nyt tällaista parisen vuotta.

Ylä-asteen jälkeen menin eri kouluun kuin kaverini, eikä heihin tullut paljoakaan oltu yhteydessä sen jälkeen. Yhteydenpito väheni jatkuvasti, ja lopulta päättyi kokonaan. Lukiossa sain muutamia uusia koulukavereita, mutta siihen se sitten jäikin. Koulussa oli kyllä seuraa, mutta ei vapaa-aikana. Tästä voin syyttää vain itseäni, sillä jotenkin en edes halunnut tutustua lähemmin uusiin ihmisiin. Nyt kadun sitä. En pidä itseäni kuitenkaan mitenkään outona, vaan aivan "tavallisena" nuorena miehenä, joka vaan on ajautunut tällaiseen tilanteeseen.

Alan olla melko masentunut. Koulunkäynti ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan. Lähes kaiken vapaa-aikani vietän yksin kotona, joka on todella säälittävää. Säälin itseäni. Monesti olen ajatellut, että nyt pistän asiani järjestykseen (koulu ym.), mutta se on jäänyt joka kerta hetken mielijohteeksi. Mielialani muuttuvat päivän aikanakin useasti. Ajoittain tuntuu todella pahalta ja välillä taas uhkun elämänhalua.

Viime aikoina jopa itsemurhakin on käynyt mielessä. En minä sitä tosin ole vakavissani ajatellut. Ainakaan vielä.

Tuntuu kyllä hyvältä, että saan purkaa ajatuksiani ensimmäistä kertaa edes johonkin!
0221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lenn kirjoitti:

Moi.

Puhun tästä ensimmäistä kertaa missään. Nyt olen kuitenkin ruvennut lukemaan tätä palstaa ja olen huomannut täällä monta samanlaista tarinaa, kuin minunkin on.

Olen 19v. mies ja olen nykyään aivan yksin. Kavereita minulla ei ole yhtään. Asun vielä vanhempieni luona, mutta en pysty puhumaan heille juuri mistään. Eli minulla ei ole ketään, jolle voisin puhua huolistani sun muista elämään liittyvistä asioista. Elämäni on ollut nyt tällaista parisen vuotta.

Ylä-asteen jälkeen menin eri kouluun kuin kaverini, eikä heihin tullut paljoakaan oltu yhteydessä sen jälkeen. Yhteydenpito väheni jatkuvasti, ja lopulta päättyi kokonaan. Lukiossa sain muutamia uusia koulukavereita, mutta siihen se sitten jäikin. Koulussa oli kyllä seuraa, mutta ei vapaa-aikana. Tästä voin syyttää vain itseäni, sillä jotenkin en edes halunnut tutustua lähemmin uusiin ihmisiin. Nyt kadun sitä. En pidä itseäni kuitenkaan mitenkään outona, vaan aivan "tavallisena" nuorena miehenä, joka vaan on ajautunut tällaiseen tilanteeseen.

Alan olla melko masentunut. Koulunkäynti ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan. Lähes kaiken vapaa-aikani vietän yksin kotona, joka on todella säälittävää. Säälin itseäni. Monesti olen ajatellut, että nyt pistän asiani järjestykseen (koulu ym.), mutta se on jäänyt joka kerta hetken mielijohteeksi. Mielialani muuttuvat päivän aikanakin useasti. Ajoittain tuntuu todella pahalta ja välillä taas uhkun elämänhalua.

Viime aikoina jopa itsemurhakin on käynyt mielessä. En minä sitä tosin ole vakavissani ajatellut. Ainakaan vielä.

Tuntuu kyllä hyvältä, että saan purkaa ajatuksiani ensimmäistä kertaa edes johonkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu