Moi.
Puhun tästä ensimmäistä kertaa missään. Nyt olen kuitenkin ruvennut lukemaan tätä palstaa ja olen huomannut täällä monta samanlaista tarinaa, kuin minunkin on.
Olen 19v. mies ja olen nykyään aivan yksin. Kavereita minulla ei ole yhtään. Asun vielä vanhempieni luona, mutta en pysty puhumaan heille juuri mistään. Eli minulla ei ole ketään, jolle voisin puhua huolistani sun muista elämään liittyvistä asioista. Elämäni on ollut nyt tällaista parisen vuotta.
Ylä-asteen jälkeen menin eri kouluun kuin kaverini, eikä heihin tullut paljoakaan oltu yhteydessä sen jälkeen. Yhteydenpito väheni jatkuvasti, ja lopulta päättyi kokonaan. Lukiossa sain muutamia uusia koulukavereita, mutta siihen se sitten jäikin. Koulussa oli kyllä seuraa, mutta ei vapaa-aikana. Tästä voin syyttää vain itseäni, sillä jotenkin en edes halunnut tutustua lähemmin uusiin ihmisiin. Nyt kadun sitä. En pidä itseäni kuitenkaan mitenkään outona, vaan aivan "tavallisena" nuorena miehenä, joka vaan on ajautunut tällaiseen tilanteeseen.
Alan olla melko masentunut. Koulunkäynti ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan. Lähes kaiken vapaa-aikani vietän yksin kotona, joka on todella säälittävää. Säälin itseäni. Monesti olen ajatellut, että nyt pistän asiani järjestykseen (koulu ym.), mutta se on jäänyt joka kerta hetken mielijohteeksi. Mielialani muuttuvat päivän aikanakin useasti. Ajoittain tuntuu todella pahalta ja välillä taas uhkun elämänhalua.
Viime aikoina jopa itsemurhakin on käynyt mielessä. En minä sitä tosin ole vakavissani ajatellut. Ainakaan vielä.
Tuntuu kyllä hyvältä, että saan purkaa ajatuksiani ensimmäistä kertaa edes johonkin!
Puhun tästä ensimmäistä kertaa missään. Nyt olen kuitenkin ruvennut lukemaan tätä palstaa ja olen huomannut täällä monta samanlaista tarinaa, kuin minunkin on.
Olen 19v. mies ja olen nykyään aivan yksin. Kavereita minulla ei ole yhtään. Asun vielä vanhempieni luona, mutta en pysty puhumaan heille juuri mistään. Eli minulla ei ole ketään, jolle voisin puhua huolistani sun muista elämään liittyvistä asioista. Elämäni on ollut nyt tällaista parisen vuotta.
Ylä-asteen jälkeen menin eri kouluun kuin kaverini, eikä heihin tullut paljoakaan oltu yhteydessä sen jälkeen. Yhteydenpito väheni jatkuvasti, ja lopulta päättyi kokonaan. Lukiossa sain muutamia uusia koulukavereita, mutta siihen se sitten jäikin. Koulussa oli kyllä seuraa, mutta ei vapaa-aikana. Tästä voin syyttää vain itseäni, sillä jotenkin en edes halunnut tutustua lähemmin uusiin ihmisiin. Nyt kadun sitä. En pidä itseäni kuitenkaan mitenkään outona, vaan aivan "tavallisena" nuorena miehenä, joka vaan on ajautunut tällaiseen tilanteeseen.
Alan olla melko masentunut. Koulunkäynti ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan. Lähes kaiken vapaa-aikani vietän yksin kotona, joka on todella säälittävää. Säälin itseäni. Monesti olen ajatellut, että nyt pistän asiani järjestykseen (koulu ym.), mutta se on jäänyt joka kerta hetken mielijohteeksi. Mielialani muuttuvat päivän aikanakin useasti. Ajoittain tuntuu todella pahalta ja välillä taas uhkun elämänhalua.
Viime aikoina jopa itsemurhakin on käynyt mielessä. En minä sitä tosin ole vakavissani ajatellut. Ainakaan vielä.
Tuntuu kyllä hyvältä, että saan purkaa ajatuksiani ensimmäistä kertaa edes johonkin!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anteeksi. Lähetin viestin vahingossa kaksi kertaa, kun tämä hieman sekoili.
Minkä takia sinun täytyi muuten tulla julistamaan, kuinka paljon huonommin sinulla menee kuin minulla? Enhän minä missään väittänyt, että minulla menisi huonommin kuin KENELLÄKÄÄN MUULLA. Olen pahoillani, josm sinulla menee huonosti, mutta tuo tuskin auttaa yhtään. Jos auttaa, niin hyvä niin.
Tapellaan. Sano aika ja paikka (mieluiten pääkaupunkiseudulla).
on ollut pitkään samallaista että ei kiinnosta mikään esim.työsä käynti . ja olen yksinäinen mulla on muutama kaveri joskus kerkiää kylään. mut yleensä puhelimessa puhumista . minula on mies ystävä mutta hän tekee paljon reissu töitä että joudun oleen välillä yksin aika pitkään jahän matkustelee joskus kavereitesa . olenhänestä riippuvainen .ja minulla on epilepsia ,paniikkihäiriö
Luulenpa, että tämä on hyvä ensiaskel :)
Ehkäpä täältä voi löytyä kavereita, jotka on samassa tilanteessa.. Yksinäisiä.
Mistäpäin olet ja minne kaverisi ovat kaikonneet?
Käytä alkoholia se auttaa yksinäisyyteen. Mäkin oon yksinäinen myös, mutta alkoholi
samanviestin kuin -kivisunkengässä-. :) että täällä susta on ainakin muutama kiinnostunut, samalla puolellahan tässä ollaan. itse ainakin arvostan (osaa) näitä ihmisiä tälläpalstalla..
miks siis jokainen vaan tyytyis täällä valittamaan kun yhdessä voidaan olla vähemmän yksinäisiä. netistähän niitä kavereitakin nykyään voi hankkia;)
samanviestin kuin -kivisunkengässä-. :) että täällä susta on ainakin muutama kiinnostunut, samalla puolellahan tässä ollaan. itse ainakin arvostan (osaa) näitä ihmisiä tälläpalstalla..
miks siis jokainen vaan tyytyis täällä valittamaan kun yhdessä voidaan olla vähemmän yksinäisiä. netistähän niitä kavereitakin nykyään voi hankkia;)
No alkoholi on varmasti viimeinen asia mikä kannattaa yksinäisyyteen ottaa kumppaniksi. Sittenpähän vasta yksin oletkin, kun ei kukaan jaksa katsella örveltämistä.
Hei! Musta tuntuu, että oli tosi hyvä, että kirjoitit. Senhän on tarkoituskin nimenomaan helpottaa sun oloa. Olisin toivonut asiallisia
kommentteja viestiisi, mutta se kai on tällä palstalla joskus ihan mahdotonta.. Totuudenjulistaja vois painua lääkekaappiinsa piiloon ja pitää päänsä kiinni!
Voimia sinulle ja usko pois, joskus se paistaa risukasaankin ! :)
Tiedän mistä puhut ja miltä tuntuu. Itselläni ei oikeastaan ollut mahdollista tutustua lukiokavereihin sen kummemmin...
Tsemppiä sulle ja jaksamisia :)