Ehkäisy.

Tuolta alempaa löytyy hyvin värikäs keskustelu ehkäisyasioista, johon avaaja räikeasti laittoi, "ehkäisy ON syntiä."

Minun mielipiteeni on se, että synnillä on paljon syvempi merkitys, kuin toisen ihmisen määrittelemät ON/OFF. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja liittyvät sellaisiin asioihin, jotka aiheuttavat jollekin toiselle jotakin pahaa.

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, kuinka paljon viha ja kateus saavat maailmassa aikaan? Kun hetken mietimme sitä, voimme sitten palata jälleen tähän ehkäisyasiaan. Kenen murheeksi koituu toisen lapsettomuus, kenen murheeksi toisten lapset?

Itse olen lähellä kolmeakymmentä, uskova ihminen, Jumalan lapsi (En vl), joka on olut vuoden verran pian naimisissa. Meille ei ole tulossa lapsia, koska ehkäisen.
Miksi?
Sen tähden, koska en ole valmis äidiksi. Jos nyt saisin lapsen, en jaksaisi olla sille lapselle rakastava ja ihana äiti, jollainen haluaisin olla. Tällä hetkellä tahdon antaa miehelleni vaimon, jonka kanssa keräämme kokemuksia ja jaamme kahdenkeskeisiä hetkiä toistemme kanssa. Onko se itsekästä?
Ei minusta ole. Puhumme lapsista paljon, mutta kumpikaan ei ole valmis vanhemmuuteen. Niimpä annamme sen odottaa, ja jos Jumala meille lapsia suo, kun on niiden vuoro, olen ikionnellinen.

En ole koskaan epäillyt, pääsenkö taivaaseen sen takia, että olen lapseton. Jeesus on minun pelastajani ja hän on jättänyt minulle yhden tehtävän: Uskoa.

Minusta se, että jotain täytyy tehdä päästäkseen taivaaseen on niin lakihenkistä taivaltamista, että siinä ollaan kaukana uskovan vapaudesta.
0173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


näimpä kirjoitti:

Tuolta alempaa löytyy hyvin värikäs keskustelu ehkäisyasioista, johon avaaja räikeasti laittoi, "ehkäisy ON syntiä."

Minun mielipiteeni on se, että synnillä on paljon syvempi merkitys, kuin toisen ihmisen määrittelemät ON/OFF. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja liittyvät sellaisiin asioihin, jotka aiheuttavat jollekin toiselle jotakin pahaa.

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, kuinka paljon viha ja kateus saavat maailmassa aikaan? Kun hetken mietimme sitä, voimme sitten palata jälleen tähän ehkäisyasiaan. Kenen murheeksi koituu toisen lapsettomuus, kenen murheeksi toisten lapset?

Itse olen lähellä kolmeakymmentä, uskova ihminen, Jumalan lapsi (En vl), joka on olut vuoden verran pian naimisissa. Meille ei ole tulossa lapsia, koska ehkäisen.
Miksi?
Sen tähden, koska en ole valmis äidiksi. Jos nyt saisin lapsen, en jaksaisi olla sille lapselle rakastava ja ihana äiti, jollainen haluaisin olla. Tällä hetkellä tahdon antaa miehelleni vaimon, jonka kanssa keräämme kokemuksia ja jaamme kahdenkeskeisiä hetkiä toistemme kanssa. Onko se itsekästä?
Ei minusta ole. Puhumme lapsista paljon, mutta kumpikaan ei ole valmis vanhemmuuteen. Niimpä annamme sen odottaa, ja jos Jumala meille lapsia suo, kun on niiden vuoro, olen ikionnellinen.

En ole koskaan epäillyt, pääsenkö taivaaseen sen takia, että olen lapseton. Jeesus on minun pelastajani ja hän on jättänyt minulle yhden tehtävän: Uskoa.

Minusta se, että jotain täytyy tehdä päästäkseen taivaaseen on niin lakihenkistä taivaltamista, että siinä ollaan kaukana uskovan vapaudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu