kullaan kunnantalo

pettynyt

niin kullaan kunnantalolle on laitettu lastenkoti. ja nyt ulvilankaupunki on päättänyt täyttään kiintiön. siellä kun ei kuulemma ole kuin yksi tyttö. kullaalla jäi puoliorvoksi 3alaikäistä poikaa ennen pääsiäistä. sukulaiset olivat valmiina vaikka mihin mutta salaa sukulaisilta sosiaalitoimi päätti sijoittaa lapset lastenkotiin LASTEN PARHAAKSI. lapsia houkuteltiin tietokoneilla ja 7euron viikkorahalla. että sellaista yhteiskuntaa elämme.

13

1685

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omaisilla

      ole mitään sanomista sosiaalitanttojen epäinhimillisiin ratkaisuihin.

      Tsunamionnettomuuden yhteydessä joku varoitti tuollaisesta toiminnasta orvoksi jääneiden lasten omaisia.

      Minä en muista miten neuvottiin menettelemään. Kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä johonkin näihin tapauksiin erikoistuneeseen juristiin, jos haluatte asian hyväksi tehdä jotain.

      • Asioita saada oikaistuksi kun sosiaalitoimi on huostaanoton saanut tehdyksi. Asiakirjoja vääristellään. Käytetään huostaanoton tukena nimettömiä lastensuojeluilmoituksia, huhuja taikka tahallisesti tehtyjä perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Viranomaisen tulisi lain mukaan perustaa lausuntonsa totuuteen, mutta näin ei ole, eikä poliisikaan tutki viranomaisia vastaan tehtyjä rikosilmoituksia. Lapsen huostaanotto maksaa kunnalle 230-300e / vrk. Mistä kunnilta rahat tällaiseen, että pidetään lasta huostaanotettuna syyttä? Onko tämä keino lypsää valtiolta ylimääräistä rahaa, eli saako kunta valtiolta enemmän kuin tuon n.300e / vrk / huostaanotettu lapsi? Onko huostaanotto kylmä liiketoimi kunnille?


      • liiketoimi
        MagnusVonLagerbom kirjoitti:

        Asioita saada oikaistuksi kun sosiaalitoimi on huostaanoton saanut tehdyksi. Asiakirjoja vääristellään. Käytetään huostaanoton tukena nimettömiä lastensuojeluilmoituksia, huhuja taikka tahallisesti tehtyjä perättömiä lastensuojeluilmoituksia. Viranomaisen tulisi lain mukaan perustaa lausuntonsa totuuteen, mutta näin ei ole, eikä poliisikaan tutki viranomaisia vastaan tehtyjä rikosilmoituksia. Lapsen huostaanotto maksaa kunnalle 230-300e / vrk. Mistä kunnilta rahat tällaiseen, että pidetään lasta huostaanotettuna syyttä? Onko tämä keino lypsää valtiolta ylimääräistä rahaa, eli saako kunta valtiolta enemmän kuin tuon n.300e / vrk / huostaanotettu lapsi? Onko huostaanotto kylmä liiketoimi kunnille?

        se on.

        Näin saadaan lastenkodin täyttöaste korkeammaksi ja kustannukset jakautuvat useammalle lapselle. Jos valtiolta saadaan vakiosummma pääluvun mukaan, se merkitsee selvää tuottoa.


    • järjestyvät mukavasti
    • pettynyt

      asia todella hoidettiin niin nopeasti ettei ollut enää mitään tehtävissä. tiistaina meillä oli palaveri sos.ihmisten kanssa keskiviikkona luvattiin ilmoittaa mihin on päädytty, vaan eipä ilmoitettu, vasta torstai illalla sain kuulla että päätös on tehty pojat mene lastenkotiin. koko sosiaalitoimi oli sitämieltä, että tämä on lasten parhaaksi. varmasti onkin nyt on pojilla ikuinen leima he ovat lastenkotilapsia. seuraava laitos on sitten poikakoti ja niin edespäin .....näi se homma hoituu.

      • tässä on

        oikein kysymys? Selittäiskö joku.


      • kysymys on
        tässä on kirjoitti:

        oikein kysymys? Selittäiskö joku.

        huostaanotosta.


      • pettynyt
        tässä on kirjoitti:

        oikein kysymys? Selittäiskö joku.

        kysymys on sosiaalitoimen mielivallasta.


      • taas kerran, jälleen
        tässä on kirjoitti:

        oikein kysymys? Selittäiskö joku.

        uransa huipulla. Ja jumalauta, mihin niitä rahoja vielä jaetaan. Ite käyn siivoomassa sellasii kämpii mitä sossu maksaa, ja olen monet kerrat ihmetelly minkä takii. Siel o ukkoo ja akkaa , jotka lähtee ulos syömää six aikaa ko siivotaa. TÄTÄ ME MAKSETAA!!!!!


    • ollut parempi

      olla lastenkodissa, kuin pöljien vanhempien luona.

      • 3333333

        varmaan näinkin on mutta kuolleen luona on aika paha.


      • ei nimimerkkiä
        3333333 kirjoitti:

        varmaan näinkin on mutta kuolleen luona on aika paha.

        Olkaa tyytyväisiä että pääsivät Kullaan virastotaloon. Jos olisivat joutuneet toiseen Kullaalla toimivaan lastensuojelulaitokseen, niin huonosti olisi käynyt. Ensin olisivat juotuneet toiselle puolelle Suomea toiseen laitokseen ja sieltä vankilaan.


      • toimivasta
        ei nimimerkkiä kirjoitti:

        Olkaa tyytyväisiä että pääsivät Kullaan virastotaloon. Jos olisivat joutuneet toiseen Kullaalla toimivaan lastensuojelulaitokseen, niin huonosti olisi käynyt. Ensin olisivat juotuneet toiselle puolelle Suomea toiseen laitokseen ja sieltä vankilaan.

        lastensuojelulaitoksesta ei voida ´puhua vielä mitään, kun toiminut niin vähän aikaa. Alkuvuodesta joten kuten toiminta lähtenyt käyntiin. Siellä periaatteena, että haluavat lapsiksi "terveitä nuoria".


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      217
      2186
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1312
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1157
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      822
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      730
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      721
    Aihe