Rajamaillako?

Yritän taistella päivästä toiseen kotitöiden, lasten , remontin sekä koulun välillä. Tuntuu ettei mikään etene.

Vielä kun olen "terveiden kirjoissa" eli koen myös hyviä hetkiä. Saan energia puuskia ja yritän pitää kämpän kunnossa. Pääsin kouluun käymään ja yksi tenteistä oli mennyt läpi - sitä sitten jaksoi loppu päivän hieman siivoilla paikkoja ja lapsien kanssa leikkiä.

... mutta pienikin taka-isku saa minut tyhjäksi. Tärkeä tentti ei ollut mennyt läpi ja labraselkkarin takia kävin pääkaupunkiseudun toiselta puolelta kuuntelemassa opettajan "tärkeitä" (= niitä näitä ) . Tuskastuneena kotiin, jossa isompi muksut herättää toisen kesken päikkyjen - juuri kun olisin kaivannut omaa rauhaa. Nyt sitä on kuitenkin turha toivoa, kun mieskin juuri lähti töihin. Itkettää - enkä jaksaisi taisteilla iltaa läpi.

Hommat tuntuu vain kokoajan kasaantuvan päälle ja juuri kun saa hyvän mielen päälle niin jo on negatiivisia uutisia tiedossa.

Kesätyöt on vielä hukassa - enkä saa aikaiseksi hakujakaan millään. Olisi vaan pakko, kun lapsillakin hoitopaikat haussa. Mietityttää vaan miten käy, jos työpaikkaa ei kesäksi löydykkään. Miten sellainen löytyy, jos kursseja ei kasaannukkaan niin kuin pitäisi.

En vaan kertakaikkiaan nyt jaksa.
10403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tässä tapauksessa suosittelisin 2kapselia jotain tehokasta kasvisuutetta

Äänestä
  • TEHOKASTA TÄSSÄ TARVITTAISIIN

    Äänestä

että mene lääkäriin..

Mutta kun miettii tätä että miten paljon kerrot
sinulla olevan eri asioita jotka vaativat huomiotasi
niin voisi sanoa että ihmisen voimavarat ovat rajalliset.
Olet ilmeisesti saavuttanut nyt sen rajan.

Miksi sitä tekemistä täytyy olla noin paljon?
Ehkä peität sillä jatkuvalla tekemisellä joitain asioita
mitkä muuten pääsisivät tajuntaan ja joita joutuisit miettimään.

Ehkä olisi parempi varata aikaa itselle ja
miettiä ne asiat valmiiksi ja sitten unohtaa ne.

Äänestä
  • ei tosiaan jaksamisen rajat ole kovinkaan kaukana.

    Ei sitä tekemistä tarvitsisikaan olla näin paljoa. Sanotaan nyt että tällaiseen tilanteeseen ollaan ajauduttu.

    Kahden lapsen kanssa remontit eivät ole mitään sekunttihommaa - hoitoapua ei ole hirmuisesti tarjolla ja niin paljoa meillä ei ole rahaa että ulkopuoliset tulisivat seiniä maalaamaan jne.

    Koulu on ollut jo pitkään vaiheessa.

    Äänestä

  • sammahdus kirjoitti:

    ei tosiaan jaksamisen rajat ole kovinkaan kaukana.

    Ei sitä tekemistä tarvitsisikaan olla näin paljoa. Sanotaan nyt että tällaiseen tilanteeseen ollaan ajauduttu.

    Kahden lapsen kanssa remontit eivät ole mitään sekunttihommaa - hoitoapua ei ole hirmuisesti tarjolla ja niin paljoa meillä ei ole rahaa että ulkopuoliset tulisivat seiniä maalaamaan jne.

    Koulu on ollut jo pitkään vaiheessa.

    Nyt sitten pitäisi miettiä että miten sen tilanteen saisit purettua.

    Haluaisit tietenkin jotain troppia mistä saisit
    voimia lisää..no onhan niitä toki kaikenlaisia
    piristeitä olemassa mutta et sinä niitä tarvitse vaan järkeä päähän..

    Mietipä että onko se koulu niin tärkeää ja että
    onko sillä remontilla sellainen kiire että
    niiden takia kannattaa kuluttaa itsensä loppuun.

    Äänestä

  • D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:

    Omituista kyllä - tässä vaiheessa kevättä on sanottava, että remontti on tärkeämpi.

    Koulu on siis valmiiksi jo pielessä. Pariin tenttiin kuitenkin ajattelin osallistua. Ne kun on jäänyt suorittamatta ja jonkinlaista osaamista on ennestään...

    Lähipäivinä on tullut energia puuskia sitten taas lössähdys jakso perään. Juu - ei ne vaihdevuode ole todelllakaan käsillä.

    Äänestä

Mut jos sulla on puoliso...tuntuu oudolle jos sinä joudut kaiken yksin hoitamaan...ehkä auttaa jos kerrot puolisolle kaiken?Sanot miltä susta tuntuu...Ite oon mies,mut mun itsetunto rapisi pahasti kunnes erottiin vuos sitten.ja sen jälkeen alkoi aikast paha sota...sain päivittäin kuunnella kuinka pa..a oon...tietty lasten kuullen.Mut pointti on,mulla sama tilanne,eipä tässä paljoo kärsi vastoinkäymisiä,mut jos sä jatkat tällaista,niin se ei helpota ajan kanssa...pyydä jostain apua...se ei oo häpeä.Ite en oo sitä tehnyt,ja sama sonta tulee jatkuvasti...mun on ainakin pakko alkaa jollekkin puhumaan,ihan oman terveyden kannalta.

Äänestä
  • Eihän toki kaikki ole omalla harteillani. Luonnollisesti osa asioita kuormittuu minulle, kun päädyin kotiin lapsia hoitamaan tuossa taannoin ja mies on uudessa työssä, joten ei hänelläkään päivät ole "normi"päiviä.

    Äänestä

  • sammahdus kirjoitti:

    Eihän toki kaikki ole omalla harteillani. Luonnollisesti osa asioita kuormittuu minulle, kun päädyin kotiin lapsia hoitamaan tuossa taannoin ja mies on uudessa työssä, joten ei hänelläkään päivät ole "normi"päiviä.

    Istu hetkeksi ja rauhoitu, alko jo hengästyttämään kirjoituksesi, mitä enemmän hosuu ja huhtoo sitä vähemmän saa aikaan. Rauhallisesti laita kaikki hommat paperille, omaa aikaa tulee sinullekkin siinä vaiheessa kun lapset kasvavat.Ei kannata ajaa itseään loppuun ihan vaan supernaista leikkiessä, mieti mikä on tärkeintä ja aloita siitä. Tsemppiä..

    Äänestä

  • omaishoitaja vm-59 kirjoitti:

    Enpä yritä supernaista leikkiä. Tosiaan lapsukaiset siirtyivät yllättäen tarhasta kotihoitoon ja tietysti olin ehtinyt kevääksi ilmottautua kouluun. Nyt tuntuu että menee yksi lukukausi ihan hukkaan.

    Luulisin, että läsähtäisin täysin, jos kaiken mahdollisen kirjottaisin paperille - mielummin elän tässä hetkessä.

    Onneksi vappu on tulossa - vapaapäivistä yleensä saan lisää energiaa, kun en ole yksin lapsosia vahtimassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sammahdus kirjoitti:

Yritän taistella päivästä toiseen kotitöiden, lasten , remontin sekä koulun välillä. Tuntuu ettei mikään etene.

Vielä kun olen "terveiden kirjoissa" eli koen myös hyviä hetkiä. Saan energia puuskia ja yritän pitää kämpän kunnossa. Pääsin kouluun käymään ja yksi tenteistä oli mennyt läpi - sitä sitten jaksoi loppu päivän hieman siivoilla paikkoja ja lapsien kanssa leikkiä.

... mutta pienikin taka-isku saa minut tyhjäksi. Tärkeä tentti ei ollut mennyt läpi ja labraselkkarin takia kävin pääkaupunkiseudun toiselta puolelta kuuntelemassa opettajan "tärkeitä" (= niitä näitä ) . Tuskastuneena kotiin, jossa isompi muksut herättää toisen kesken päikkyjen - juuri kun olisin kaivannut omaa rauhaa. Nyt sitä on kuitenkin turha toivoa, kun mieskin juuri lähti töihin. Itkettää - enkä jaksaisi taisteilla iltaa läpi.

Hommat tuntuu vain kokoajan kasaantuvan päälle ja juuri kun saa hyvän mielen päälle niin jo on negatiivisia uutisia tiedossa.

Kesätyöt on vielä hukassa - enkä saa aikaiseksi hakujakaan millään. Olisi vaan pakko, kun lapsillakin hoitopaikat haussa. Mietityttää vaan miten käy, jos työpaikkaa ei kesäksi löydykkään. Miten sellainen löytyy, jos kursseja ei kasaannukkaan niin kuin pitäisi.

En vaan kertakaikkiaan nyt jaksa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu