Kuolemanrangaistuksen puolesta

Toni

Minun mielestäni on oikein että toisen ihmisen hengen vienyt ihminen ei elä enää itsekään. Tämä loukkaa niin uhria kuin uhrin vanhempien ihmisarvoa. ihminen on tuolla teollaan aiheuttanut niin paljon kärsimystä uhrin omaisille ja vienyt uhrin kallisarvoisen elämän!! Minusta on järkyttävää. Että tällainen ihminen istuu 5 vuotta vankilassa ja jatkaa elämäänsä normaalisti. Kuolemanrangaistus olisi oikeutettu ja reilu rangaistus. Myöskin kulut näistä murhamiehistä vähenisivät kun eivät veisi vielä sen jälkeen veronmaksajien rahoja vuosikymmeniä. Moni asia paranisi kuolemanrangaistuksen myötä. Ja pahat ihmiset saisivat oikean rangaistuksen

10

5849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Eli sä myös hyväksyt sen, että jos itse syystä tai toisesta viet itse jonkun hengen, niin sitten sinutkin saa teloittaa.

      • laulajapoika29

        nimenomaan.


      • weld

        Itsepuolustustilanteessa tai lähimmäisiä suojellessaan voi joutua riistämään hengen toiselta.
        Murhaajat ovat kuitenkin erikseen..


    • weld

      Lisäksi yhteiskunnan varoja säästyisi, kun näitä luonnevikaisia ei olisi kuormittamassa. Pedofiilit ansaitsevat saman kohtalon!

    • Mietityttää 15v

      Vittu te ootte jätkät pässei, ei se etten arvostais teiän mielipidettä asiasta.
      Ajatellaan nyt vain "kuolema" aiheesta.
      Ihminen kuolee (murhattu) ja joutuu kuoleman uhriksi ja omaisille tulee paha mieli. :)
      ihminen kuolee (murhaaja) ja joutuu kuoleman uhriksi ja omaisille tulee paha mieli. :)
      Ymmärrän että tässä kohtaa voi sanoa murhaaja ansaitsi sen, mutta ansaitsiko murhaajan omaiset, mitä väärää he ovat tehneet?
      Ja voi myös sanoa että murhaajan omaisille osanottoja ja kukkakimppu, mutta murhaaja ansaitsi sen. Jos on sitä mieltä että murhaaja pitää kerran välttämättä tappaa, antaako tämä ihmisille mahdollisuuden kostaa vai ajatteleeko ihmiset sitä rangaistuksena?

      • maalaisjärkee

        Tyhjäävä kysymys.
        Kostaminenkaan ei tunnu väärältä, jos vääryys on tapahtunut murhaajan toimesta.
        Olisiko se rangaistus.
        Rangaistus se kostokin on.
        Kostokin on rangaistus.
        Rangaistuksen määrää vaan oikeuslaitos jolloin se on ulkopuolisena tekijänä mukana jutussa. Pitäisi olla puolueeton vaikka puolueellisiahan siellä tunnutaan olevan usein. Samoista teoista erilaisia rangaistuksia. Ei ole kyse puolueettomuudesta silloin.
        Ymmärrän, että oikeuslaitos olisi hyvä olla, koska näin kostopuuhissa olevat, eivät tuhoa omaa elämäänsä tekemällä järjettömyyksiä. Siinä mielessä oikeuslaitos on hyvä. Se estää lisäsyyllisyydet. Kostajat joutuisivat samaan rikokseen. Murhaan, kostaessaan.
        Noh, kunhan mietin. Itsellekin tekee hyvää jäsennellä asioita oikeisiin mittoihin.


    • Adressiatäyttämään

      Kyllä tänään nähtiin taas miten paha ihminen voi olla. Tänä vuonna jo Suomessa on raivopäisien hullujen uhriksi on joutunut aivan liian monta!

      Rangaistus pitäisi olla nöyryyttävä joka toimisi itseään hullua vastaan!

    • ettätälleen

      Tulisi jatkumo kun teloittaja pitäisi myös teloittaa kun vie toisen hengen tällä periaatteella ja sama jatkuisi koko ajan.

    • Uusiyö

      Oikeammin on sekin, ettei noin ajatellen kukaan saa elää. Kuka tilasi kaikki näyttelijät..

    • Anonyymi

      Ei kuolema ole rangaistus, ihmisen pitää kärsiä rangaistus tässä maailmassa, kannatan kidutusta rangaistuksena murhamies voidaan tuomita kidutusta kammioon rikoksen vakavuuden mukaan, sopivia keinoja olisi nylkeminen, sähköshokit ym. Miksi rikolliset tapetaan kivuttomasti, täysin äälöimäist.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7846
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5420
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4842
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3537
    5. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      150
      3086
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2031
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1727
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1682
    Aihe