Okei, ajattelin nyt sitten purkaa itseäni hiukan...
Minulla on tässä viime helmikuusta saakka ollut pelkoja, jotka minä olen tässä nyt viime aikoina luokitellut ehkäpä luulotaudiksi.
Eli, helmikuun lopussa sairastuin sellaiseen tautiin, että korvan tasapainoelimen väliin jää ilmaa. Se tietysti haittoi tasapainoa, mutta sain lääkkeet siihen ja se parani. Oli kuitenkin pieni hetki tämän jälkeen, että kaikki oli "muka" hyvin, mutta sitten aloin pelkäämään. Huimaus, väsymys ja epätodellisuuden tunne palasivat eräänä yönä kun olin menossa nukkumaan, niin aloin vapisemaan. Se vapiseminen yltyi (ja siihen kuului tietysti myös vahva epätodellisuuden tuntu, huimaus, sydämen nopea tykytys, vahva kuoleman pelko jne.) minuuteissa aika kovaksi, mutta leppyi heti kun sain rauhotettua itseni olematta ajattelematta niitä kamaluuksia, mitä pääni sisällä silloin liikkui.
Sitten, tuosta eteenpäin aloin pelkäämään kuolemaa ja huimaus, epätodellisuuden tunne ja kauhea väsymys palasivat kamalan kauhea ahdistuminen. Tämä voi ehkä johtua stressistä tai jostain, mutta vihasin tuota aikaa koko sydämestäni. Toki minulla on vieläkin ahdistunut ja epätodellisen tuntuinen olo, mutta...
No, aloin syömään vitamiinejä, koska luulin että minulla oli jtn. vitamiinin puutetta (ja niin varmasti myös oli). Oloni kohentui hiukan ja aloin uskomaan, etten olisikaan sairastunut mihinkään vakavaan tautiin (esim. syöpään, diabetekseen jne.). Toki minulla väsymystä on esiintynyt koko elämäni aikana, mutta lieventyihän se edes hiukan. Mutta ahdistuneisuuden ja epätodellisuuden tunne eivät oikein lähteneet...
En muutenkaan hirveän sosiaalinen ihminen ole - ehkä oikeastaan melko vetäytynyt - mutaa voisiko tämä olla jotain masennusta? Minua kiusataan kirjaimellisesti koulussa, koska minulla on aika pitkät hiukset ja joskus ne sattuvat olemaan rasvaiset (tästä on keksitty vaikka mitä typeryyksiä). Voisiko tämä masennus, kuoleman pelko, ahdistuneisuus, epätodellinen tunne ja väsymys johtua sitten siitä, että minua kiusataan?
Kävin myös tässä viikko sitten lääkärillä veritesteissä. Siellä katsottiin oliko minulla diabetes, anemia tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Mitään noista minulla ei ollut, olin terve kuin pukki. Oloni hieman koheni tuon jälkeen, mutta kun kouluviikko jälleen alkoi, niin aloin heti tuntemaan itseni ahdistuneeksi.
Pelkään, että olisin sekoamassa nyt? Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tunnetta, että tämän kaiken paskuuden keskellä meinaa seota? Kaikki tämä tapahtuu pääni sisällä, mutta tuntuu, että en enää jaksaisi...
Onko masennus tosiaankin tällaista? Kuuluuko todelliseen luulotautiin tällainen? Kertokaa, jos teillä on tapahtunut samanlaisia asioita elämän aikana, jotka vaikuttavat melko samanlaisilta kuin minun...?
Haluaisin myös päästä eroon paniikkikohtauksista...
Minulla on tässä viime helmikuusta saakka ollut pelkoja, jotka minä olen tässä nyt viime aikoina luokitellut ehkäpä luulotaudiksi.
Eli, helmikuun lopussa sairastuin sellaiseen tautiin, että korvan tasapainoelimen väliin jää ilmaa. Se tietysti haittoi tasapainoa, mutta sain lääkkeet siihen ja se parani. Oli kuitenkin pieni hetki tämän jälkeen, että kaikki oli "muka" hyvin, mutta sitten aloin pelkäämään. Huimaus, väsymys ja epätodellisuuden tunne palasivat eräänä yönä kun olin menossa nukkumaan, niin aloin vapisemaan. Se vapiseminen yltyi (ja siihen kuului tietysti myös vahva epätodellisuuden tuntu, huimaus, sydämen nopea tykytys, vahva kuoleman pelko jne.) minuuteissa aika kovaksi, mutta leppyi heti kun sain rauhotettua itseni olematta ajattelematta niitä kamaluuksia, mitä pääni sisällä silloin liikkui.
Sitten, tuosta eteenpäin aloin pelkäämään kuolemaa ja huimaus, epätodellisuuden tunne ja kauhea väsymys palasivat kamalan kauhea ahdistuminen. Tämä voi ehkä johtua stressistä tai jostain, mutta vihasin tuota aikaa koko sydämestäni. Toki minulla on vieläkin ahdistunut ja epätodellisen tuntuinen olo, mutta...
No, aloin syömään vitamiinejä, koska luulin että minulla oli jtn. vitamiinin puutetta (ja niin varmasti myös oli). Oloni kohentui hiukan ja aloin uskomaan, etten olisikaan sairastunut mihinkään vakavaan tautiin (esim. syöpään, diabetekseen jne.). Toki minulla väsymystä on esiintynyt koko elämäni aikana, mutta lieventyihän se edes hiukan. Mutta ahdistuneisuuden ja epätodellisuuden tunne eivät oikein lähteneet...
En muutenkaan hirveän sosiaalinen ihminen ole - ehkä oikeastaan melko vetäytynyt - mutaa voisiko tämä olla jotain masennusta? Minua kiusataan kirjaimellisesti koulussa, koska minulla on aika pitkät hiukset ja joskus ne sattuvat olemaan rasvaiset (tästä on keksitty vaikka mitä typeryyksiä). Voisiko tämä masennus, kuoleman pelko, ahdistuneisuus, epätodellinen tunne ja väsymys johtua sitten siitä, että minua kiusataan?
Kävin myös tässä viikko sitten lääkärillä veritesteissä. Siellä katsottiin oliko minulla diabetes, anemia tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Mitään noista minulla ei ollut, olin terve kuin pukki. Oloni hieman koheni tuon jälkeen, mutta kun kouluviikko jälleen alkoi, niin aloin heti tuntemaan itseni ahdistuneeksi.
Pelkään, että olisin sekoamassa nyt? Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tunnetta, että tämän kaiken paskuuden keskellä meinaa seota? Kaikki tämä tapahtuu pääni sisällä, mutta tuntuu, että en enää jaksaisi...
Onko masennus tosiaankin tällaista? Kuuluuko todelliseen luulotautiin tällainen? Kertokaa, jos teillä on tapahtunut samanlaisia asioita elämän aikana, jotka vaikuttavat melko samanlaisilta kuin minun...?
Haluaisin myös päästä eroon paniikkikohtauksista...
Vastaukset 8
Vanhimmat
ph olevan . Epätodellisuuden tunne ja sekoamisen pelko ja muutkin sinulla olevat oireet ph.ssä.Käy tekee netissä paniikki ja masennustesti niin huomaat kyllä onko kumpaakin vai toista.Kerroitko lääkärille kaikki oireesi ? Tosi ikävä lisä kiusaus ei ihme jos väsyy ja ahdistuu. Et sekoa vaikka siltä tuntuukin kannattaa lääkitystä hakea.
Joo, olen lukenut netistä, että muillakin melko lailla samoja oireita. Luojan kiitos ei enää oikein huimaa, mutta miten pääsen pelostani eroon?
Masennuslääkkeitä voisi sitten kokeilla, jos tämä oikein pahaksi pahenee... :/
liikaa. Sitä sanotaan tavallisesti luulosairaudeksi kun epäilee jotain vakavaa sairastavan vaikkei kokeissa näy mitään, joka vihlaus kropassa säikäyttää ja tutkii lääkärikirjoja. Sun täytyis vaan yrittää kun kuolemanpelko,huimaus ym. iskee niin ajatella et kuolen sit,pyörryn ,mitä väliä sillä.Usko vain niin helpottaa kun täysin periksi antaa eikä jännitä vastaan.Näillä neuvoilla itse pärjäsin aikoinaan.Pelkotiloihin voisit kokeilla kauranversouutetta,kärsimyskukkaa jotka rauhoittaa ,saa luonteistuotekaupasta ja sieltä voi kysyä lisää . Voimia sinulle.
Nyt kun nuo elimelliset jutskat on suljettu pois, eli olet fyysisesti terve, pitää jonkun ammattilaisen katsoa sinne sielun sisään.
Ei ole mikään häpeä olla ahdistunut tai kokea paniikkioireita, joista pelko on pahin.
Apua voit saada lääkkeistä, suosittelen. Myös hyvä hoitosuhde luotettavan keskustelutahon kanssa auttaa, ainakin minua. Käy koko storysi läpi jonkun asiantuntevan tahon kanssa, mieluiten psykiatrian erikoislääkäri. Tavallisilla normilääkäreillä on harvoin riittävää osaamista.
Kyllä, tarkkailen ehkä aivan liikaa itseäni. Esimerkiksi migreenin aikana pelkään sairastavani jotain aivosyöpää jne. :D
Toivottavasti tämä sitten menee ohi...
tutulta kuullostaa oireesi.Itselle ne ovat niin todellisia ja toiset vähättelee...sehän ei mukavaa tietenkään kun on kuoleman sairas.;)Nuori varmaankin olet joten toisilla meistä "kasvukivut" vaikeita tulevaisuudenkin suhteen,joka ahdistusta lisää. Täytyis osata ottaa rennosti ja harjoitella rentoutumista.
psykiatrilla, kun oli ahdistumista ja hän vaan muutaman kerran jälkeen väitti, että täytyisi saada mieskin mukaan /joka oli aina töissä/ ja itse hoidin kolmea lasta. Psykiatrin mielestä itsessäni ei ollut mitään vikaa vaan vika oli olosuhteissa. No erosimme ja edelleen on pelkoja ja ahdistusta. Kenes vika nyt on.
Taas se alkoi. Lauantai oli ihan tavallisen tuntuinen päivä, jaksoin jopa käydä kaverin kanssa kaupassa. Sunnuntaina alkoi pelottaa maanantain koulu ja nyt maanantai...
Taitaa tulla taas paniikkikohtaus. Heikottaa niin kamalasti ja huimaa. Ahdistaa.