Ideapark

Ihsn mielenkiinnosta kävin katsomassa tulevaa paratiisipaikkaa. On ihan kiva, kun rakentaa liikenneyhteydet, kunnallistekniikan ja hoitaa rahoitukset kuntoon.
Onkohan tässä nyt ihan oikeasti rakennuttaja tosissaan ? Ja jos on, niin miten on suhteellisuuden tajun kanssa ?
Oletettavasti, kun näitä Ideaparkkeja syntyy nykyisin noin kahden kuukauden välein Suomeen rakennettavaksi, niin rahoitus on varmasti kunnossa.
Vai onko?
Pieksämäen kaupunginjohto voisi vaikkapa käydä Tampereen käräjäoikeudessa kyselemässä kopioita vireillä olevista kanteista kyseisen osaajan eri projektien, kuten myös Lempäälän Ideaparkin tiimoilta.
Laajan luottotietoselvityksen tekeminenkään ei olisi varmaan pahitteeksi.
Kaupunki ei kuitenkaan saa pankeilta sisäpiiritietoja, kuten isot pojat; kun on takatasku kunnossa niin on aina valmis maksamaan. Kysyttävä on taatusti mukana joissakin vanhoissa bisneksissä.
Onnea kuitenkin hankkeelle ja toivottavasti tilat saadaan myytyä pitkin sopparein ja joku kansainvälinen, erityisesti venäläiseen rahoitukseen erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö tai -pankki lähtee mukaan.
2439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nurin menee koko kupla rytinällä. Pieksämäen kaupunkia jymäytettiin pahasti.

Äänestä
  • Samoin jymäytettiin Lempäälää ja tullaan jymäyttämään Oulua ja Vihtiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Topi ja toivottomat kirjoitti:

Ihsn mielenkiinnosta kävin katsomassa tulevaa paratiisipaikkaa. On ihan kiva, kun rakentaa liikenneyhteydet, kunnallistekniikan ja hoitaa rahoitukset kuntoon.
Onkohan tässä nyt ihan oikeasti rakennuttaja tosissaan ? Ja jos on, niin miten on suhteellisuuden tajun kanssa ?
Oletettavasti, kun näitä Ideaparkkeja syntyy nykyisin noin kahden kuukauden välein Suomeen rakennettavaksi, niin rahoitus on varmasti kunnossa.
Vai onko?
Pieksämäen kaupunginjohto voisi vaikkapa käydä Tampereen käräjäoikeudessa kyselemässä kopioita vireillä olevista kanteista kyseisen osaajan eri projektien, kuten myös Lempäälän Ideaparkin tiimoilta.
Laajan luottotietoselvityksen tekeminenkään ei olisi varmaan pahitteeksi.
Kaupunki ei kuitenkaan saa pankeilta sisäpiiritietoja, kuten isot pojat; kun on takatasku kunnossa niin on aina valmis maksamaan. Kysyttävä on taatusti mukana joissakin vanhoissa bisneksissä.
Onnea kuitenkin hankkeelle ja toivottavasti tilat saadaan myytyä pitkin sopparein ja joku kansainvälinen, erityisesti venäläiseen rahoitukseen erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö tai -pankki lähtee mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu