palstat palstat

Tämä palsta sai minut taas todella pahalle tuulelle. Täällä on niin mukavia naisia. Melkeen jopa saa minut kuvittelemaan sellaisia ominaisuuksia eräälle jota kohtaan valitettavasti tunnen.
Mutta kun hän vaan sattuu olemaan kylmä ja kyyninen kasa paskaa siis ihan persoonaltaan, että sen pituinen se.
Mulla ei saa olla tunteita sitä ämmää kohtaan .

Jo se että kirjoittaisin hänelle kauniit jäähyväiset aiheuttaisi hänelle sellaisen vitutuksen koska vihaa herkkiä miehiä että levittäisi minusta keksimiään huhuja. Tiedän että hän on kykenevä sellaiseen.

Sellaisen ihmisen kanssa tässä ollaan tekemisissä, että onko ihme jos tänne kirjoittelen ja puran mielummin?
4373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että miten sulla on tunteita ihmistä kohtaan, jonka tiedän tuollaiseksi kusipääksi. Pitäisikö siinä vaiheessa alkaa miettimään mikä on mennyt omassa kehityksessä pieleen. Jos siis ihastuu ihmiseen, jonka tietää olevan kylmä ja kyyninen, ja vieläpä kasa paskaa. Joku kertoi täällä yksi ilta kylmistä vanhemmista, onkohan sulla joku samanlainen ongelma. Jos lapsena saa pelkkää kylmyyttä, sitä kai kaipaa isonakin.

Äänestä
  • tietenkin, alitajuntako painelee väärin

    Äänestä

  • olen nimenomaan se joka kertoi vanhemmat - malleista. Kyllä lapsiaan ovat kohdelleet aina hyvin, joskin aika vaativasti mutta lämmöllä

    En todellakaan halua enkä kaipaa kylmyyttä, ei kukaan varmaan todella. Mutta ongelma on se että ajautuu siihen koska se on luontevaa ja opittua

    Ihminen on laiska ja palautuu herkästi jo opittuun. Täytyy pakottaa itsensä tutkimaan jotain uutta

    Esim. Olisiko helppoa lähestyä vieraan kulttuurin ihmistä mistä et varsinaisesti tiedä mitään? Se vaatii oman asennoitumisen. Minä en tiedä paljoakaan rakkaudenosoituksista mutta olen asennoitunut.

    Kunpa vaan ihmiset tuntisi kaikki toisensa näin syvällisesti kun mitä täältä ihmiset itsestään antaa. Ei olisi jatkuvia väärinkäsityksiä.
    Ihmiset ei aina tiedä mitä oikeasti tarvitsevat, ja tahtovat ensi kädeltä. Mutta jos näkee pintaa syvemmälle itestäänkin, ymmärtää missä oravanpyörässä pyörii jos pyörii ja miten siitä poistua.
    Jos suljemme sisään salaisuuksia ja malleja niistä kasvaa itseämme suurempia emmekä ole enää oman elämän herroja.

    Eilen olin hyvin vihainen koska pelästyin että herätin tunteet taas. Pahoittelen muutamaa ilkeää viestiä. Olin puolustuskannalla

    Kyllä ihmisetkin ovat tukeneet ja näin että pysyn siitä ihmisestä erossa. Pidän hyvin tärkeänä sitä hyväksyisikö oma siskoni moisen käyttäytymisen naiselta. Siskoni on hyvin aito ja viisas. Minä olen... hullu joten mitäs minä tiedän
    Tiedän vaan että se nainen on yhtä kuin viina.
    Siskoni olisi hyvin pettynyt jos palaisin takaisin siihen pisteeseen mistä joskus nousin

    Äänestä

koska mulla on samanlainen ongelma yhden miehen kanssa... :(

eikä vain yhden, vaan ihastun aina paskiaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-pikkupoika- kirjoitti:

Tämä palsta sai minut taas todella pahalle tuulelle. Täällä on niin mukavia naisia. Melkeen jopa saa minut kuvittelemaan sellaisia ominaisuuksia eräälle jota kohtaan valitettavasti tunnen.
Mutta kun hän vaan sattuu olemaan kylmä ja kyyninen kasa paskaa siis ihan persoonaltaan, että sen pituinen se.
Mulla ei saa olla tunteita sitä ämmää kohtaan .

Jo se että kirjoittaisin hänelle kauniit jäähyväiset aiheuttaisi hänelle sellaisen vitutuksen koska vihaa herkkiä miehiä että levittäisi minusta keksimiään huhuja. Tiedän että hän on kykenevä sellaiseen.

Sellaisen ihmisen kanssa tässä ollaan tekemisissä, että onko ihme jos tänne kirjoittelen ja puran mielummin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu