30 - 130 km/h

Ajatus Turun keskustan taajamanopeudeksi 30 km/h tavoittelee tietysti Turun sekopäisen liikenteen turvallisuuden parantamista.
Turkulaisen liikennekoulukunnan riviedustajahan ei tiedosta missään oloissa nopeusrajoituksia.
Tästä voi seurata tilanne, jossa ne turistit yms. liikenteessä vierailijat, jotka tiedostaen noudattavat rajoitusta, voivat tahtomattaan aiheuttaa entistäkin vaarallisempia nopeuserotilanteita. Paikalliset liikenneosaajat sopeutuvat tietysti helpommin vallitsevan liikennekäyttäytymisen ennustamattomuuteen lisätyssäkin nopeuskontrastissa.
Hyvä ajatus, joka voisi toimiakin, jos sillä olisi kaverina kehitysratkaisu myös ongelman alkupäähän.
7315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kaivattaisiin: kaikki risteykset tasa-arvoisiksi ja kaikki liikennevalot pois. Tämä lienee ainoa tie, jolla suomalainen autoilija saadaan oppimaan varovainen ajaminen. Tätä on myös kokeiltu monessa kaupungissa. Ja hyvällä menestyksellä. Liikenne sujuu mainiosti ja vauhti pysyy turvallisissa lukemissa!

Kaiken huippuna on todettava, että toimenpiteet ovat käytännöllisesti katsoen ilmaisia! Siinäkö syy, ettei niitä Turussa haluta käyttää?

Äänestä

onko tässä tapauksessa ajateltu sitä 0-toleranssia.
säädetään kaupunkinopeudeksi 0km/t eikä varmaan tule yhtään kolaria eikä kukaan kuole auton alle.

nimimerkki älyhoi näissäkin asioissa.

Äänestä

kokeilkaa muuten ajaa näillä uusilla autoilla 30km/t se ei onnistu ihan helposti. autoa ei ole suunniteltu matelemaan.Vaan siinä on kaasu jolla säädetään nopeutta ja onhan se selvä juttu että auto on ajamista varten muuten voi kävellä tai pyöräillä.

Äänestä
  • Turussa ei uskalla kävellä eikä pyöräillä autoilijoiden pelossa.

    Kävellen on vielä jotenkin turvassa, mutta pyörällä on monin paikoin tungettava autokaistoille pyörätien puuttuessa. Tuo hirvittää rohkeampaakin.

    Äänestä

  • Keskitehoisellakin automaattivaihteisella henkilöautolla on tavallisillakin taajamanopeuksilla ajettava jarrulla, siis jarruvalo tarpeettomankin tuntuisesti usein palaen. 30 km/h nopeuksissa autoa, jossa ei ole D- vaihdevalintaa (useimmissa on, mutta sen käyttö on yhtä vaikeaa kuin vilkun), on ajettava enimmäkseen jarrulla = jarruvalolla.
    Ylimääräiset valosignaalit liikenteessä voivat vain hankaloittaa perusturkulaisen liikenneosaajan vaikeutta pidellä aina käsistään karkaavaa ajoneuvoaan katua reunustavien talojen välisellä kaistalla.

    Kansanterveyttä edistäväksi tarkoitetut ideat pitäisi osata miettiä todellisuuden kanssa yhteensopiviksi.

    Äänestä

  • Jalka jarrulla kirjoitti:

    Keskitehoisellakin automaattivaihteisella henkilöautolla on tavallisillakin taajamanopeuksilla ajettava jarrulla, siis jarruvalo tarpeettomankin tuntuisesti usein palaen. 30 km/h nopeuksissa autoa, jossa ei ole D- vaihdevalintaa (useimmissa on, mutta sen käyttö on yhtä vaikeaa kuin vilkun), on ajettava enimmäkseen jarrulla = jarruvalolla.

    kukaan tartte!

    Että on tullut ostettua sellainen auto, jolla ei kaupunkinopeuksilla pysty ajamaan! Vähintäänkin yhtä pöljää kuin Turun kaupungin välkkyjen ostaessa sellaisia linjureita, jotka eivät käänny kadunkulmissa! Voi V!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvä ajatusraakile kirjoitti:

Ajatus Turun keskustan taajamanopeudeksi 30 km/h tavoittelee tietysti Turun sekopäisen liikenteen turvallisuuden parantamista.
Turkulaisen liikennekoulukunnan riviedustajahan ei tiedosta missään oloissa nopeusrajoituksia.
Tästä voi seurata tilanne, jossa ne turistit yms. liikenteessä vierailijat, jotka tiedostaen noudattavat rajoitusta, voivat tahtomattaan aiheuttaa entistäkin vaarallisempia nopeuserotilanteita. Paikalliset liikenneosaajat sopeutuvat tietysti helpommin vallitsevan liikennekäyttäytymisen ennustamattomuuteen lisätyssäkin nopeuskontrastissa.
Hyvä ajatus, joka voisi toimiakin, jos sillä olisi kaverina kehitysratkaisu myös ongelman alkupäähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu