kevään koittaessa on venekuume useilla taas nousujohteinen. Edullista perusveneilyä tavoitteleva kansanosa etsii edullisia soutuveneitä, uusia ja käytettyjä.
Kun katsoo suomen käytettyjen pienveneiden myyntifoorumeita;mm. venepörssi, keltainen pörssi, nettivene niin ei voi kun pudistella päätään. 80-luvun halkeilevia kolhuisia romuja myydään 300-600 euron hintaan ihan vakavalla pokalla.
pitkäaikaisena veneilijänä haluan valistaa aloittelijoita, että nämä veneet ei ole uusina maksaneet kuin 200-300 euroa, (pois laskien busterit, päijänit, terhit ym ylikalliit merkit). Ei voi kuin toivoa ettei kukaan mene keväthurmoksessa ostamaan näillä hinnoilla niiltä huijareilta jotka tuntuvat pitävän puoliksi kelluvaa 25 vuotta vanhaa kaatopaikkajätejaetta nokian osakkeina.
uudet perus-soutuveneet maksavat 600-800 euroa ja niissä on ce hyväksynnät, kelluntasäiliöt, vtt testit hoidettu, hin koodit rungossa ja ennen kaikkea:pitävät oikean arvonsa.
hyvää soutuvenekesää kaikille aloittelijoille, ja kolutkaa uudet veneet hintoineen ennen kuin haksahdatte käytettyihin.
käytettyjen soutuveneiden markkinat
36
19575
Vastaukset
- laittaa
vaikka linkkiä mistä saa uuden soutuveneen 600€? Eiköhän noiden perusmallienkin hinnat lähde tuolta lähempänä 800€ tai hieman yli. Eihän se ole hullu joka pyytää. Itse ostin liikkeestä Suvi 395 SMV:n mallia -04,hinta 600€. Ei uutta häpeä.
- järkeä
Netin myyntifoorumeilla pyydetään tosissaan vanhoista ongelmajätteistä sellaisia summia, että hirvittää.
Joko ihmiset ovat oikeasti rakastuneet romuihinsa tai ovat hiukan tyhmiä tai sitten ovat voittoa tavoittelevia onnen onkijoita.
Epäilen, että vanhoja paskoja laitetaan kovaan ylihintaan myyntiin ja koitetaan kepillä jäätä, josko joku onneton tyyppi ostaisi vanhan jätteen.
Itse soutuvene-kokoluokkaa olevaa tasaperäistä moottorivenettä katselleena olen päätynyt uuden ostamiseen, ellei nyt vahingossa joku vielä satu kauppaamaan sopivaa pakettia reaali hintaan.
Ilmiö johtunee osittain siitä, ettei palstoilla ole soutuveneluokan käytettyjen markkinoita. Uusi vene on niin halpa sijoitus, vaikka sillä ei olisi käyttöä vene saa lojua rannassa varmuuden vuoksi.
Sitten kun joku joutuu siivoamaan ympäristöään jäte laitetaan myyntiin. Joku laitetaan maksamaan siitä kun vie romun pois.
Eri asia on sitten klassikot joita voi hiukan jopa
hinnoitella.
Kaikilla on digikamerat, netit ja ilmoittaminen ilmaista. Siinä se! - jo sanoin
järkeä kirjoitti:

Kaikilla on digikamerat, netit ja ilmoittaminen ilmaista. Siinä se!ettei ole hullu se joka pyytää. Itse möin oman Terhin 375 vm.8? 170€,mielestäni kohtuu hinta vanhasta veneestä. Kannattaa katsella noita liikkeiden vaihtoveneitä,yleensä löytyy kohtuu hyviä paketteja.
- osta rahalla
järkeä kirjoitti:
Netin myyntifoorumeilla pyydetään tosissaan vanhoista ongelmajätteistä sellaisia summia, että hirvittää.
Joko ihmiset ovat oikeasti rakastuneet romuihinsa tai ovat hiukan tyhmiä tai sitten ovat voittoa tavoittelevia onnen onkijoita.
Epäilen, että vanhoja paskoja laitetaan kovaan ylihintaan myyntiin ja koitetaan kepillä jäätä, josko joku onneton tyyppi ostaisi vanhan jätteen.
Itse soutuvene-kokoluokkaa olevaa tasaperäistä moottorivenettä katselleena olen päätynyt uuden ostamiseen, ellei nyt vahingossa joku vielä satu kauppaamaan sopivaa pakettia reaali hintaan.
Ilmiö johtunee osittain siitä, ettei palstoilla ole soutuveneluokan käytettyjen markkinoita. Uusi vene on niin halpa sijoitus, vaikka sillä ei olisi käyttöä vene saa lojua rannassa varmuuden vuoksi.
Sitten kun joku joutuu siivoamaan ympäristöään jäte laitetaan myyntiin. Joku laitetaan maksamaan siitä kun vie romun pois.
Eri asia on sitten klassikot joita voi hiukan jopa
hinnoitella.
Kaikilla on digikamerat, netit ja ilmoittaminen ilmaista. Siinä se!Jos ei oo rahhaa ostaa, niin älä osta !
En minä ainakaan lahjoita veneitäni kenellekkään ilmaiseksi.
Koska Niillä on korkea käyttöarvo ! - keskustelia
jo sanoin kirjoitti:
ettei ole hullu se joka pyytää. Itse möin oman Terhin 375 vm.8? 170€,mielestäni kohtuu hinta vanhasta veneestä. Kannattaa katsella noita liikkeiden vaihtoveneitä,yleensä löytyy kohtuu hyviä paketteja.
20 v vanhojen terhien kohdalla pitäisi puhua jo aidosti jätteenkäsittelymaksusta mainittaessa sana hinta.
ohut 2 millin pesusaavimainen pintamateriaali kun menee rikki niin polyuretaani imee vettä itseensä ja siellä pysyy. kosteus, home ja jopa mätä suorastaan tykkää terhin kaltaisista rungoista. - huviksesi
keskustelia kirjoitti:
20 v vanhojen terhien kohdalla pitäisi puhua jo aidosti jätteenkäsittelymaksusta mainittaessa sana hinta.
ohut 2 millin pesusaavimainen pintamateriaali kun menee rikki niin polyuretaani imee vettä itseensä ja siellä pysyy. kosteus, home ja jopa mätä suorastaan tykkää terhin kaltaisista rungoista.minkä takia möin turhan Terhin pois?
- 1974 terhi
keskustelia kirjoitti:
20 v vanhojen terhien kohdalla pitäisi puhua jo aidosti jätteenkäsittelymaksusta mainittaessa sana hinta.
ohut 2 millin pesusaavimainen pintamateriaali kun menee rikki niin polyuretaani imee vettä itseensä ja siellä pysyy. kosteus, home ja jopa mätä suorastaan tykkää terhin kaltaisista rungoista.vai niin.
Itse voin kertoa, että mulla on edelleen käytössä terhi 1974 mallia abs vene.
Ei ole ongelmaa. se on ehjä. Ei ole tarvinnut juuri huolehtia mistään. Talveksi olen kääntänyt väärinpäin - siinä huolto.
-- ja tietysti olen pessyt vedellä ja pesuaineella, kun ja jos on likaantunut, noin joka toinen vuosi...
- veneilijjjä
UUDET JÄRKEVÄN HINTAISET PIENVENEET SUOMESSA NETISTÄ KISSOJEN JA KOIRIEN KANSSA ETSITTYNÄ KEVÄT 2008
(uusia lasikuituisia kaikki)
690 eur (maribell 385 cm 3 paikkainen tasaperävene)
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=soutuvene1
740 eur (maribell 470 cm 3 paikkainen soutuvene)
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=soutuvene2
715 eur (move 480 cm 3 paikkainen soutuvene)
http://www.finnboat.fi/fi/vene.html?Id=163
695 eur (himangan muovi 3 paikainen soutuvene 470 cm)
http://www.koodikolme.fi/~koodi/safecanoe/index.php?blu=1&bld=2&bll=1&blr=2&module=html7
510 eur (2 paikkainen särki 230 cm jolla)
http://www.sarki.fi/3.html
585 eur (2 paikkainen suomi 250 cm jolla)
http://www.tekno-marine.fi/suomijolla.htm
440 eur ( 3 paikkainen intiaanikanootti 400 cm tallinnasta 33 kiloa)
http://www.kanuu.live.ee
kumiset:
545 eur (3 paikkainen kumivene 230 cm 33 kg perämoottori-laitamallinen)
biltema
terveen hinnan tiedotuslinjalla kun ollaan, niin
perämoottorit:
uudet kiinalaiset parsun yamaha kopio perämoottorit liikkuu hintatyyliin :
5 hv 700 eur 15 hv 1600 eur
http://www.parsun.fi/index-1.html
se 590 euron soutuvene tarjous ei löytynyt uudelleen. Oli jonkun tavaratalon tarjous pdf esitteen seassa enkä löytänyt, sori. enivei, verratkaa yllä olevia hintoja yleisimmin mainostettujen merkkien hintoihin ja mykistykää erosta...- löytynyt
Niitä 600€ uusia veneitä? Mitenköhän noissa linkkiesi veneissä takuut? Mitä tuohon Parsunin perä moottoreihin tulee niin takuu näkyy olevan 1v ja hinnat samaa luokkaa kuin Tohatsussa jossa kuitenkin 2v takuu ja hieman enemmän vaihtoehtoja,sekä tunnetumpi merkki http://www.tohatsu.fi/index.php?sivu=hinnasto . Enpä lähtisi Parsunia vaivoikseni ostamaan.
- veneilijjjä
löytynyt kirjoitti:

Itse luotan kiinalaisten tekevän ihan riittävää laatua, onhan sieltä tullut suurin osa suomalaisten koti-nikkaroitsijoiden työkaluistakin sieltä viimiset 20 vuotta.
tohatsun "takuu-hallelujasta" on maksettava etelän äkkilähtömatkan verran kipurahaa jo 5 hv vertailussa.
15-18 hv vertailussa päästäänkin jo edestakaisen Amerikan matkan hintaan säästössä.
sillä saa myös vaihtoehtoisesti soutuveneen kaupan päälle. Laskutapoja on useita.
kiina laatu japsi laatu keskustelu tullee liikkumaan samalla juupas/eipäs asteella kuin skoottereissa
(kiinaskootteri 600 euroa, japsiskootteri 2500 euroa) - veneilijjjä

japsimerkit lottovoittajille
Kirjoittanut: veneilijjjä 14.4.2008 klo 20.56

kiinalaatu japsilaatu on ianikuista juupas eipäs väittelyä.
kiinalaiset työkalut olleet suomen markkinoilla 20 vuotta ja hintalaatusuhde ihan ok.
japsikoneiden ylihinnat maksaa lomamatkan verran.
5 heppasissa säästö 300 euroa ja 15 heppasissa jo 800 euroa - sitten
veneilijjjä kirjoitti:
Itse luotan kiinalaisten tekevän ihan riittävää laatua, onhan sieltä tullut suurin osa suomalaisten koti-nikkaroitsijoiden työkaluistakin sieltä viimiset 20 vuotta.
tohatsun "takuu-hallelujasta" on maksettava etelän äkkilähtömatkan verran kipurahaa jo 5 hv vertailussa.
15-18 hv vertailussa päästäänkin jo edestakaisen Amerikan matkan hintaan säästössä.
sillä saa myös vaihtoehtoisesti soutuveneen kaupan päälle. Laskutapoja on useita.
kiina laatu japsi laatu keskustelu tullee liikkumaan samalla juupas/eipäs asteella kuin skoottereissa
(kiinaskootteri 600 euroa, japsiskootteri 2500 euroa)päästä etelän lomalle 91€? Tohatsun 5hp 4tahti 990€/Parsun 5hp 4tahti 899€. Eurolla sitten edestakaisin amerikkaan tai veneen hommaat? Tohatsu huom!18hp 4tahti 2400€/Parsun huom!15hp 4tahti 2399€,Parsunilta kun tuota 18hp moottoria ei löydy.Tohatsun halvin 20hp 4 tahti maksaa 2790€ tai 2890€(tarjous hinta) josta löytyy jo sähköstartti,Parsunista ei,kun taas Parsun 2899€ joten Tohatsu halvempi. Tosin Parsuniltahan ei lyhyt rikisenä 20hp konetta löydy.Pitkällä rikillä 20hp Tohatsu maksaa 3270€ jolloin Tohatsu on 371€ kalliimpi. Laskutapoja on tosiaan useita. Laitatko Parsun mies vielä linkin mistä saa meno-paluu matkan Amerikkaan 371€,lähden heti käymään.
- veneilijjjä
sitten kirjoitti:
päästä etelän lomalle 91€? Tohatsun 5hp 4tahti 990€/Parsun 5hp 4tahti 899€. Eurolla sitten edestakaisin amerikkaan tai veneen hommaat? Tohatsu huom!18hp 4tahti 2400€/Parsun huom!15hp 4tahti 2399€,Parsunilta kun tuota 18hp moottoria ei löydy.Tohatsun halvin 20hp 4 tahti maksaa 2790€ tai 2890€(tarjous hinta) josta löytyy jo sähköstartti,Parsunista ei,kun taas Parsun 2899€ joten Tohatsu halvempi. Tosin Parsuniltahan ei lyhyt rikisenä 20hp konetta löydy.Pitkällä rikillä 20hp Tohatsu maksaa 3270€ jolloin Tohatsu on 371€ kalliimpi. Laskutapoja on tosiaan useita. Laitatko Parsun mies vielä linkin mistä saa meno-paluu matkan Amerikkaan 371€,lähden heti käymään.
niin siis silmälaseja saa ihan älyttömän halvalla, mm nisseltä, ja sitten virosta postiennakolla.
www.parsun.fi >hinnasto, oikea reuna, jossa messutarjoukset 5 hv 699 ja 15 hv 1599
SUOSITTELEN TOISTAMISEEN SILMÄLASIEN HANKKIMISTA sinulle 91 euron amerikanmatkailijalle, joka kypsyneenä olet tod näk niitä jotka itkee nyt kun 1980 vuoden 4 heppasesta ei saakaan enää huijattua joltain puolisokealta vaarilta sitä 400 euroa,kun vaari saa uuden melkein samalla hinnalla, heh! - moottoreihin
veneilijjjä kirjoitti:
kiinalaatu japsilaatu on ianikuista juupas eipäs väittelyä.
kiinalaiset työkalut olleet suomen markkinoilla 20 vuotta ja hintalaatusuhde ihan ok.
japsikoneiden ylihinnat maksaa lomamatkan verran.
5 heppasissa säästö 300 euroa ja 15 heppasissa jo 800 euroavarmaan sopiikin Kiinalaiset työkalut,samanlaista paska metallia kumpikin. Työkalut ei kestä vääntämistä vaan vääntyy tai halkeaa. Kaikki missä lukee Made in China kannattaa kiertää kaukaa.
- Perko
veneilijjjä kirjoitti:
kiinalaatu japsilaatu on ianikuista juupas eipäs väittelyä.
kiinalaiset työkalut olleet suomen markkinoilla 20 vuotta ja hintalaatusuhde ihan ok.
japsikoneiden ylihinnat maksaa lomamatkan verran.
5 heppasissa säästö 300 euroa ja 15 heppasissa jo 800 euroaMulla on noita kiinalaisia työkaluja tallissa murtuneina,vääntyneinä ja hajonneina.
Saatan ostaa hetken tarpeeseen euron meisselin ja heittää sen sitten pois muutaman käyttökerran jälkeen mutta en viitsi sillä merelle lähteä...Arvostan näet sitä että ei tarvitse tuuliajolla aikaa viettää hinausta odotellessa tai soudella kotiin.
Virossa, jossa porukka on keskimäärin varattomampaa kuin meillä, on jo kiinalaisten mönkijöiden ja skoottereiden kauppu hyytynyt ajat sitten.
Kaveri sieltä sanoi että kaikki ovat kypsyneet niiden rassailuun ja toimimattomuuteen...Sama tulee käymään aikanaan täällä mutta suomalainenhan ei koskaan tunnusta paskaa ostaneensa,pakko on hampaat irvessä omaansa kehua.
Ihan aikuisten oikeasti, on niissä koneissa muutakin eroa kuin hinta.
Raaka-aineet ovat saman hintaisia kaikille, samoin komponetit...Työn hinnan erotus per kone on pieni kun robotit tekevät suurimman osan hommista.
Mistä siis ero repäistään?
Halvemmista materiaaleista ja halvemmista komponenteista.
Näin se vaan on vaikka kuinka asia ottaisi lujille myöntää.
Ja huomaa että nyt ei ole kyse siitä että missä se komponentti on tehty vaan kuinka halvaksi se on tehty... - veneilijjjä
moottoreihin kirjoitti:
varmaan sopiikin Kiinalaiset työkalut,samanlaista paska metallia kumpikin. Työkalut ei kestä vääntämistä vaan vääntyy tai halkeaa. Kaikki missä lukee Made in China kannattaa kiertää kaukaa.
jos aiot kiertä kaikki kiinalaiset tuotteet, saatkin kiertää kaukaa kaikki tavaratalot ja myymälät niin suomessa, euroopassa kuin missä vain muualla. toivottavasti nivelesi kestää, heh!
- veneilijjjä
Perko kirjoitti:
Mulla on noita kiinalaisia työkaluja tallissa murtuneina,vääntyneinä ja hajonneina.
Saatan ostaa hetken tarpeeseen euron meisselin ja heittää sen sitten pois muutaman käyttökerran jälkeen mutta en viitsi sillä merelle lähteä...Arvostan näet sitä että ei tarvitse tuuliajolla aikaa viettää hinausta odotellessa tai soudella kotiin.
Virossa, jossa porukka on keskimäärin varattomampaa kuin meillä, on jo kiinalaisten mönkijöiden ja skoottereiden kauppu hyytynyt ajat sitten.
Kaveri sieltä sanoi että kaikki ovat kypsyneet niiden rassailuun ja toimimattomuuteen...Sama tulee käymään aikanaan täällä mutta suomalainenhan ei koskaan tunnusta paskaa ostaneensa,pakko on hampaat irvessä omaansa kehua.
Ihan aikuisten oikeasti, on niissä koneissa muutakin eroa kuin hinta.
Raaka-aineet ovat saman hintaisia kaikille, samoin komponetit...Työn hinnan erotus per kone on pieni kun robotit tekevät suurimman osan hommista.
Mistä siis ero repäistään?
Halvemmista materiaaleista ja halvemmista komponenteista.
Näin se vaan on vaikka kuinka asia ottaisi lujille myöntää.
Ja huomaa että nyt ei ole kyse siitä että missä se komponentti on tehty vaan kuinka halvaksi se on tehty...ajat jolloin ajettiin suomalaisella autolla, syötiin suoomalaisia säilykkeitä ja käytettiin suomalaisia vaatteita, on kaukana menneisyydessä
muistelu on aina veikeää, mutta lisää vaan arjen tuskaa jos ei herää realismiin. kaikki on nykyään kiinalaista, niin kaupan myyjä, bussikuski kuin työkalut tavarataloissa (joiden nimetkin on kiinalaisia-hong kong)
tuulimyllykamppailu tässä globalismin lieveilmiössä on naurettavaa - minulla
veneilijjjä kirjoitti:
jos aiot kiertä kaikki kiinalaiset tuotteet, saatkin kiertää kaukaa kaikki tavaratalot ja myymälät niin suomessa, euroopassa kuin missä vain muualla. toivottavasti nivelesi kestää, heh!
nivelet sen verran kestää että voin kävellä kaikkien halpahallien ohi ja mennä sellaiseen liikkeeseen mistä saa työkaluja joissa on kunnon takuut ja jotka kestää käyttöäkin.
- parsun
löytynyt kirjoitti:
Niitä 600€ uusia veneitä? Mitenköhän noissa linkkiesi veneissä takuut? Mitä tuohon Parsunin perä moottoreihin tulee niin takuu näkyy olevan 1v ja hinnat samaa luokkaa kuin Tohatsussa jossa kuitenkin 2v takuu ja hieman enemmän vaihtoehtoja,sekä tunnetumpi merkki http://www.tohatsu.fi/index.php?sivu=hinnasto . Enpä lähtisi Parsunia vaivoikseni ostamaan.
2vuotta ajanut parsun marinella 15 4t ei mitään ongelmaa ja minä sentään ajan enkä makuuta laiturissa niin kuin noin 90% veneen omistajista epäilin itsekkin mutta en ole katunut en . ainakin tähän asti kaikin puolin hyvä peli ajettu ehkä noin en tiedä 200-300t öljyt ja peräöljyt vaihettu noin 5 kertaa nou proplem . ja tosiaankin vähä ruokainen entinen 20hv yamaha 96vm noin puolet enemmän söi ja suurinpiirtein samat tökkii menemään ei paljo eroa.tyytyväinen olen .onko muilla mitä kokemuksia en tiiä ?0452648171
- parsun
Perko kirjoitti:
Mulla on noita kiinalaisia työkaluja tallissa murtuneina,vääntyneinä ja hajonneina.
Saatan ostaa hetken tarpeeseen euron meisselin ja heittää sen sitten pois muutaman käyttökerran jälkeen mutta en viitsi sillä merelle lähteä...Arvostan näet sitä että ei tarvitse tuuliajolla aikaa viettää hinausta odotellessa tai soudella kotiin.
Virossa, jossa porukka on keskimäärin varattomampaa kuin meillä, on jo kiinalaisten mönkijöiden ja skoottereiden kauppu hyytynyt ajat sitten.
Kaveri sieltä sanoi että kaikki ovat kypsyneet niiden rassailuun ja toimimattomuuteen...Sama tulee käymään aikanaan täällä mutta suomalainenhan ei koskaan tunnusta paskaa ostaneensa,pakko on hampaat irvessä omaansa kehua.
Ihan aikuisten oikeasti, on niissä koneissa muutakin eroa kuin hinta.
Raaka-aineet ovat saman hintaisia kaikille, samoin komponetit...Työn hinnan erotus per kone on pieni kun robotit tekevät suurimman osan hommista.
Mistä siis ero repäistään?
Halvemmista materiaaleista ja halvemmista komponenteista.
Näin se vaan on vaikka kuinka asia ottaisi lujille myöntää.
Ja huomaa että nyt ei ole kyse siitä että missä se komponentti on tehty vaan kuinka halvaksi se on tehty...hyvin suurelta osin oikeassa ole . minä olen ehkä puolet onnistunut ostin parsun marine 15hv 4t perämoottorin parivuotta sitten ja ei vielä huolen häivää ole ollut ja ajettu noin en tiedä 300-400t kun huono sanoa mut paljon toiminut on .mönkiän ostin siinäkin kyllä itse kone pelas mutta muuten täysi paska empä perkele moista kierteliää ja kaarteliaaole ajanut enkä toiste aja 120km ajoin ja vein pois ja vaihoin venetraileriin ei temppuile .mut perämoottoriin olen tyytyväinen ollut ja ajan kuiteski vuoteen sen ku joku 10 vuoteen ku verkotan aika paljon.ku työtön olen.
- on muutenkin
aika lailla sitäsun tätä roskis kaikki rujut sekaisin siellä
- kun halvalla sais
Tuhannet kiitokset ja kumarrukset aiheen aloittajalle näin veneilykauden alussa kun vene kuumeet on korkeimmillaan.
Kirjoituksesi antoi ajattelemisen aihetta: maksaakko käytetystä veneestä 500 euroa kun uuden saa melkein samaan hintaan.- veneilijjjä
joo kyllä nämä suomen käytettyjen soutuveneiden markkinat on mennyt niin överiksi hinnoissa. hyvä jos olen avannut silmiä asiassa. itse olen niin kauan veneiden parissa ollut että pistää silmään heti kun jengi myy uudelta ostohinnaltaan 1200 markan vihe soutuvenettä 25 vuoden päästä puoliksi rikottuna ja pensselillä maalailtuna 400 eurolla...
- Kippari 02/2008
Kipparissa 2/2008 testattiin kiinalaista Sail-perämoottoria. Helsingistä lähdettiin ajamaan kohti Saksaa ja ennen Maarianhaminaa kone särkyi ensimmäisen kerran. Kone temppuili koko matkan ajan kunnes Saksan rannikolla (eli vajaan kolmen viikon ajon jälkeen) kone hajosi lopullisesti eikä lähtenyt enää käyntiin.
Matkaajien kommentit "perämoottorin toivotamme kuumimpaan sulatusuuniin" sekä "matka oli mahtava kokemus, vene oli suurenmoinen ja kone oli romu"
Kyllähän se tietysti kiinalainenkin saattaa toimia vuosia jos ajoa on 10 tuntia vuodessa...- veneilijjjä
jätän asiattoman kritiikin parsun merkkisistä, kohtuuhintaisista ce-hyväksytyistä, normaalein takuuehdoin maailmanlaajuisesti myytävistä nykyaikaisita teollisesti valmistettavista moottoreista omaan arvoonsa.
kippari lehden puolueettomuudesta mainittakoon, että lehden päämainostajat on vuosikymmeniä olleet yamahan, suzukin ja hondan edustajat suomessa joten jätän sen lehden uskottavuudenkin omaan arvoonsa... - parsun
veneilijjjä kirjoitti:
jätän asiattoman kritiikin parsun merkkisistä, kohtuuhintaisista ce-hyväksytyistä, normaalein takuuehdoin maailmanlaajuisesti myytävistä nykyaikaisita teollisesti valmistettavista moottoreista omaan arvoonsa.
kippari lehden puolueettomuudesta mainittakoon, että lehden päämainostajat on vuosikymmeniä olleet yamahan, suzukin ja hondan edustajat suomessa joten jätän sen lehden uskottavuudenkin omaan arvoonsa...epäluuloja oli mutta itsellä 15 parsun ajanut enemmän ku laki sallii ei ongelmia en tiedä sitten jos ei muilla ole pelannut mutta minulla ainakin on 045-2648171 kimmo juuka 2 vuotta kesät verkoilla käynyt 3-4kk kesässä ajettu noin 8-12t viikossa ei vielä ole sipannut toivon ettei sippakkaan iha heti? vähä ruokainen ainakin on verrattuna 2t 20 yamahaan 98vm mikä entinen oli muuta entiiä. tämä oli minun kommenttini .
- parsun
joskus jopa 10 päivässä eikä vielä ole sipannut 045-2648171 ja kuitenkin jopa 2 kesää olen ajanut noin 200-300 tuntia huono sanoa kun en ole pistännä merkille.? minä ainakin olen ollut tyytyväinen. mutta kiinan mönkiän ostin sillä ei tehny vittuakaan ei. moottori kyllä pelas! siinäkin mutta muuten jos 40km yli ajamaan sillon ei tie riittee meinanna mäni iha mihin sattu perkele . mut kone pelas se pää asia tässäki assiissa.
- Parsunistille
parsun kirjoitti:

kuka tuo maahan ja mistä löytyvät takuuehdot?
- Hessu1955
Parsunistille kirjoitti:
kuka tuo maahan ja mistä löytyvät takuuehdot?
Moi! Parsun on nykyisin SeaKing ja jälleenmyyjät ja maahantujan löydät www.seaking.fi sivulta!
- Hessu1955
Hessu1955 kirjoitti:
Moi! Parsun on nykyisin SeaKing ja jälleenmyyjät ja maahantujan löydät www.seaking.fi sivulta!
SeaKing:in kotisivu onkin seakingfinland. Sori ekasta osoitteesta.
- köyhäpienveneilijä
Hessu1955 kirjoitti:
SeaKing:in kotisivu onkin seakingfinland. Sori ekasta osoitteesta.
mimmosia kokemuksia on kertynyt kiinalaisesta pikkuperämootorista? tai sitten testiä jossain aiheesta?
- Justiinjuu
köyhäpienveneilijä kirjoitti:
mimmosia kokemuksia on kertynyt kiinalaisesta pikkuperämootorista? tai sitten testiä jossain aiheesta?
Jos on siis hanuri auki, niin ei kannata lähteä vesille. Pysyttelee
vain kotona.
Kyllä käytettyjä löytyy 50-300 euron välille, toisin kuin aloittaja mainitsee.
Eipä pitäsi liioitella ja yleistää, josko on itse maksanut jostain paskasta
liikaa!
Laatuvene, joka on turvallinen maksaa valitettavasti jollekin liikaa. - uusi soutuvene
Justiinjuu kirjoitti:
Jos on siis hanuri auki, niin ei kannata lähteä vesille. Pysyttelee
vain kotona.
Kyllä käytettyjä löytyy 50-300 euron välille, toisin kuin aloittaja mainitsee.
Eipä pitäsi liioitella ja yleistää, josko on itse maksanut jostain paskasta
liikaa!
Laatuvene, joka on turvallinen maksaa valitettavasti jollekin liikaa.Tervemenoa reality checkiin katsomaan myyntipalstoja, "laatuveneilijä-alapääviestin kirjoittelija". Niin pyydetään taas 500-700 euroa suomen suosituimmalla venemyyntifoorumilla veneistä, joista ei ole edes vuosimallia tiedossa ja kolhuja, korjauksia ja uudelleenmaalauksia esitellään kuin vitsinä.
edelleen, vuonna 2010 saa uuden soutuveneen 700 euron pintaan, jota ei ole varastettu, maalattu pensselillä, varastettu, paikattu sikafleksillä eikä hinnoiteltu yli. Onneksi järkihintaisten uusien soutuveneiden myyjät ovat tulleet kyseiselle foorumille pilaamaan huijrien shown. - soutuveneitä etsimäs
uusi soutuvene kirjoitti:
Tervemenoa reality checkiin katsomaan myyntipalstoja, "laatuveneilijä-alapääviestin kirjoittelija". Niin pyydetään taas 500-700 euroa suomen suosituimmalla venemyyntifoorumilla veneistä, joista ei ole edes vuosimallia tiedossa ja kolhuja, korjauksia ja uudelleenmaalauksia esitellään kuin vitsinä.
edelleen, vuonna 2010 saa uuden soutuveneen 700 euron pintaan, jota ei ole varastettu, maalattu pensselillä, varastettu, paikattu sikafleksillä eikä hinnoiteltu yli. Onneksi järkihintaisten uusien soutuveneiden myyjät ovat tulleet kyseiselle foorumille pilaamaan huijrien shown.Uusia soutuveneitä myyviä paikkoja linkkeineen nettitsekkaus tehty 11.4.2010
Nivalasta Maribell 475 740 e
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=soutuvene2
Nivalasta Maribell 385 690 e
http://kauppa.savenmaa.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=soutuvene1
Orivedeltä LMT 490 950 e
www.kotiposti.net/raukola/soutuveneet.html
Jurvalta Steamer 475 995 e
http://finnstreamer.eu/page4.html
Kesälahdelta Suomi 470 1050 e
www.tekno-marine.fi/suomi470
Helsingistä Hirvas 480 980 e
www.hirvas.fi/480.html
Ikaalisista Harjus 500 990 e
http://webshop.viehemestari.fi/category/39/Harjus_500_Soutuvene
Muhokselta Taimen 500 1090 e
www.putkijohtoliike.fi/kauppa/index.php?cookietest=1&page=tuotetiedot&product_id=31AE0S3Y
Varkaudesta Skipp 460 855 e
http://kauppa.rellunkulma.fi/product/1639/soutuvene-460
Kotkasta Kaisla 470 1085 e
www.kaisla-veneet.com/470.htm
Helsingistä Stella 430 749 e
www.waltic.fi/products/Veneet/Stella /299/
Pattijoelta Joiku 470 790 e
www.myllymaki.fi/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=470
Espoosta Taimen 420 950 e
www.mcsea.fi/taimen/taimen.htm
- panen halpaa
Mä valitsen sen halvimma huoran aina. On ihan mielenkiintoista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108