miksi kissuni murisee?

kysyvä

Kissani on sisäkissa ja käy vain silloin tällöin parvekkeella. Sieltä se näki kerran naapurin kissan ja rupesi murisemaan. Miksi? Se on tehnyt sitä ennenkin, mutta ilman mitään järkevää syytä.

8

554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Speedy

      Johtuu juuri tuosta vieraasta kissasta, kissasi katsoo sen tunkeutuneen reviirilleen (vaikka onkin sisäkissa). Jos se vain murisee, anna sen olla rauhassa, mutta jos se alkaa hyökkäilemään (uudelleen suunnattu aggressio, jos se ei pääse tuon toisen kissan kimppuun, se hyökkää lähimpään liikkuvaan maaliin), leikitä sitä, niin että se saa tuon jännityksensä purettua.

    • Nadja

      Äsköinen vastasikin jo aivan oikein, että kissasi varmaan ajattelee toisen kissan tunkeutuvan sen reviirille.
      Huolehdi, ettei kissasi pääse tippumaan parvekkeelta sillä kissa voi olla hyökkäys tilanteessa hiukan varomaton, kun se näkee vain ärsykkeen ja voi tippua parvekkeelta alas hyökätessään.

      Leiki paljon kissan kanssa ja oleskele sen kanssa myös parvekkeella paljon, niin se tottuu oleskelemaan parvekkeella ja oivaltaa, että se on parvekkeella turvassa, eikä pian ole toisesta kissasta moksiskaan.

      • miau

        Minun kissani murisee, kun harjaan sitä...!


    • Kissanainen

      Asun rivitalossa ja aina kun kissani ikkunalla istuessaan näkee ulkona liikkuvan toisen kissan (samasta tai lähitaloista) niin se alkaa "huutamaan". Se on sellaista kovaäänistä murinaa, välillä kuullostaa lapsen itkulta, miten sitä kuvailisi. Turkki ja häntä pörhistyvät kaksinkertaiseksi ja koko kroppa jännittyy. Rauhoittuu vasta sitten kun vieras kissa häviää näköpiiristä. Sitten "puhisee" vielä hetken. Ei voi sietää vieraita kissoja vaan menee ihan tolaltaan vaikka näkisi vain ikkunasta.

      Minulla on toinenkin kissa mutta hänessä en ole havainnut tätä ilmiötä. Tämä toinen (joka on muutenkin arempi kuin isottelija siskonsa) pelästyy aina kun sisko alkaa näin "raivoamaan" vieraalle ja juoksee karkuun sängyn alle. Tulee sieltä sitten pois kun sisko on rauhoittunut. Jännä juttu että toisella on tälläinen ilmiö ja toisella ei. Osaako joku kissojen käyttäytymisen tuntija selittää?

    • Vicky

      Mulla on kaks aikuista kollikissaa, jotka on ollu mulla yhtaikaa n. puol vuotta. Ne leikkii keskenään, jakaa saman ruokakupin, nukkuu yhdessä, ja jopa pesee toisiaan. Mutta miksi ne aina välillä murisevat ja painivat niin että karvat pöllyää? Ei vissiin enää ihan leikkiä? Ei oo satuttanu toisiaan kunnolla ainakaan vielä..

      • Speedy

        Kissojen leikit voivat näyttää aika rajuilta jopa niin, että karvat lentelevät.
        Ei kannata olla huolissaan, ne vaan luultavammin selvittelevät keskenään laumajärjestystä.
        Vasta, jos huomaat, että ne aiheuttavat toisilleen vammoja kannattaa ryhtyä toimenpiteisiin, mutta en usko tämmöistä tilannetta tulevan, koska sanoit, että ne nukkuu, syö ym. yhdessä joka osoittaa sen, että ne ovat hyvät kaverit.

        Koska molemmat ovat kolleja ja varsinkin, jos ne ovat samaa kokoluokkaa, ne testaavat aika-ajoin laumajärjestyksen.


      • Oikea Speedy
        Speedy kirjoitti:

        Kissojen leikit voivat näyttää aika rajuilta jopa niin, että karvat lentelevät.
        Ei kannata olla huolissaan, ne vaan luultavammin selvittelevät keskenään laumajärjestystä.
        Vasta, jos huomaat, että ne aiheuttavat toisilleen vammoja kannattaa ryhtyä toimenpiteisiin, mutta en usko tämmöistä tilannetta tulevan, koska sanoit, että ne nukkuu, syö ym. yhdessä joka osoittaa sen, että ne ovat hyvät kaverit.

        Koska molemmat ovat kolleja ja varsinkin, jos ne ovat samaa kokoluokkaa, ne testaavat aika-ajoin laumajärjestyksen.

        vastannut tähän... Jos olisin aikaisemmin ehtinyt, olisin sanonut, että aika ajoin kissat leikkivät rajustikin, mutta jos toinen tai molemmat murisevat, silloin kannattaa mennä väliin, koska murisija on saanut tarpeekseen. Hierarkian selvittely on toki tarpeen, mutta minusta tuo on liian rajua.

        Ja se joka käytti nimimerkkiäni, voitko kertoa, mikä oli motiivisi? Mitä nyt luulit saavuttavasi?


      • Vicky
        Oikea Speedy kirjoitti:

        vastannut tähän... Jos olisin aikaisemmin ehtinyt, olisin sanonut, että aika ajoin kissat leikkivät rajustikin, mutta jos toinen tai molemmat murisevat, silloin kannattaa mennä väliin, koska murisija on saanut tarpeekseen. Hierarkian selvittely on toki tarpeen, mutta minusta tuo on liian rajua.

        Ja se joka käytti nimimerkkiäni, voitko kertoa, mikä oli motiivisi? Mitä nyt luulit saavuttavasi?

        Tähän mennessä toinen on tajunnut lopettaa, kun toinen murisee. On muutes aika rajun näköstä kun kaks kuus kilosta kollia painii. Ja vastaavasti tosi hellyttävän näköstä kun ne pesee toisiaan ja nukkuu sylikkäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe