Naistenmies

Mannerkorpi

1.) Olin kerran lukiobileissä, mihin kokoontuivat samalla luokalla olleet vuosien kuluttua ylioppilaskirjoituksista. Eräs luokallani ollut nainen tuli luokseni ja sanoi, että olen ainoa noista, jossa on jotain. Kuinka hirveästi me tytöt keskenämme puhuimme, että mitäköhän noista myöhemmin tulee. Nyt me ollaan nähty tämä eikä me enää muisteta tätä.

2.) Olin lauantaina maineikkaassa jyväskyläläisessä yökerhossa. Naiset parveilivat ympärilläni, vaikka en sanonut sanaakaan heille. Kovamaineinen naisten iskijä tuli viereeni ja sanoi, että olen ainoa naistenmies koko paikassa. Kukaan näistä muista ei minun lisäkseni ota vakavasti noita. Me vaan leperrellään näille ja pannaan niitä; sitähän ne useimmiten itse haluavatkin. Meistä muista ei kukaan muistä tätä touhua seuraavana päivänä minun lisäkseni. Koko paikassa ei ole toista samanlaista kuin minä. Nämä muut ovat töissä tietotekniikka-alalla ja heillä on rahaa hirveästi, mutta minä annan rakkautta naisille.

Viereisessä seisomapöydässä oli nuori ja hyvännäköinen brunette. Menimme tämän pöytään ja aloin katsella tätä silmiin ja sanoin.

-Sinun nimesi on Miia.

-Ei ole.

-Horoskooppimerkiltäsi sitten olet vaaka.

-En ole.

-Täällä oli kerran Miia, joka oli horoskooppimerkiltään vaaka. Mikä se sinun nimesi sitten on?

-Hanna.

-Mikä se sinun horoskooppimerkkisi sitten on?

-Kauris.

-Hanna ja horoskooppimerkiltään kauris. Sekin sopii oikein hyvin. Siksihän me täällä ollaan, että rakastutaan ja solmitaan uusia ihmissuhteita. Mitäs puuhailet nykyään; opiskeletko jotain.

-Opiskelen Jyväskylän yliopistossa.

-Kuule! Me olemme kohta rakastuneet toisiimme.

M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]

1

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hiphope

      pitäisikö sinuun ottaa yhteyttä siksi että olet naistenmies? Miten se sinua ihmisenä muuttaa mihinkään suuntaan? Hihhih.:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      138
      9808
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      39
      3982
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3595
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2654
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1567
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe