Kuminauhatwist

Joskus 60-luvun puolessa välissä hypättiin kansiksessa kuminauhatwistiä. Jokaisella kunnalla ja kaupungilla oli oma tyylinsä, oli tamperelaista kuminauhatwistiä j.n.e. Joku oli jopa oppinut ruotsalaista kuminauhatwistiä.

Amerikastakohan se villitys silloin tuli? Nyt on huonot jalat, ei taitaisi enää onnistua. Olen nähnyt joskus pikkutyttöjen vielä hyppivän sitä. Itselläni on vain poikia, että pikkutyttöjen nykyiset leikit ovat jääneet vieraiksi.
14813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minä jaksan ja pystyn hyppäämään kuminauhatwistiä nyt paljon paremmin kuin 60-luvulla. Kehitystä voi tapahtua näinkin päin.

Äänestä
  • 60-luvulla joku nuori likka lauloi tiputanssin sävelin "kuminauhatwistin". Se on varmasti jossain Ylen arkistoissa, mutta mikähän se oli ja kuka nuori lauloi?

    Äänestä

Kuminauhatwistiä on tullut hypeltyä paljon eikä ole montakaan vuotta kun kokeilin.
Hauskaa oli vieläkin ja eri vaiheet palautui mieleen yllättävän hyvin.
Täytyy tunnustaa ettei nilkkoja korkeammalle tarvinnut nauhan pitäjien nostaa.
Meilläpäin sitä nauhaa ainakin nostettiin vaikeuttamaan suoritusta.
Lasteni ollessa pieniä twistasimme usein ja lystiä olikin.
Nauhoja on nykyisin eri värisiä )
Pitääpä kesällä kokeilla jälleen sillä vihreä nauha on tallella vai laittaisiko tuolivirityksen ja alkaisi hyppeleen nyt.

Äänestä
  • Jos sulla ei ole alakerta naapureita, niin anna mennä vaan.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Jos sulla ei ole alakerta naapureita, niin anna mennä vaan.

    etsin nauhan (tiedän,missä onki) ja teen tuolivirityksen.
    Olisikin hyvää vaihtelua liikuntaan.
    Sinulla onkin mukavaa kun saat työssäsi säilyttää lapsenmielen )
    Taitavat olla liian pieniä twistaamaan?

    Äänestä

  • helisevä kirjoitti:

    etsin nauhan (tiedän,missä onki) ja teen tuolivirityksen.
    Olisikin hyvää vaihtelua liikuntaan.
    Sinulla onkin mukavaa kun saat työssäsi säilyttää lapsenmielen )
    Taitavat olla liian pieniä twistaamaan?

    Joo eivät osaa kunnolla kävelläkään vielä! Olin kyllä vastaavana ohjaajana koululaisten iltapäiväkerhossa, mutta vaihdoin pienenpiin syksyllä. Ihan vauvoihin.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Joo eivät osaa kunnolla kävelläkään vielä! Olin kyllä vastaavana ohjaajana koululaisten iltapäiväkerhossa, mutta vaihdoin pienenpiin syksyllä. Ihan vauvoihin.

    sinä teet ja positiivinen mielesi sopii alalle.
    itse olen joskus hamassa nuoruudessani myös päiväkodissa työskennellyt.

    Äänestä

  • helisevä kirjoitti:

    sinä teet ja positiivinen mielesi sopii alalle.
    itse olen joskus hamassa nuoruudessani myös päiväkodissa työskennellyt.

    Mä en ole päiväkodissa olen yksityisellä työnantajalla.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Mä en ole päiväkodissa olen yksityisellä työnantajalla.

    Päiväkodissa on varmaan niin erilaista kuin silloin kun itse 70 luvulla olin.
    yksityinen on varmaan paljon sitä nyt mitä silloin kunnallinen.
    ajat on niin erilaiset ja paljon erityislapsia päiväkodissa.

    Äänestä

mitenhän ympäristö reagoisi, jos 50 naiset hyppis tätä ulkona.
Kaksi seisoisi nauhojen päässä ja yksi hyppelis, tulisiko piipaa auto, vai saataisiinko seuraa.

Äänestä
  • Pitkiä katseita ja tuijottelua saattaisi huomata, varinkin jos ei yhtään muksua näy missään. Mut mehän voitais sanoa, että me treenataan kun ollaan urheilijoita.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Pitkiä katseita ja tuijottelua saattaisi huomata, varinkin jos ei yhtään muksua näy missään. Mut mehän voitais sanoa, että me treenataan kun ollaan urheilijoita.

    näen silmissäni meidät siellä nauhoinemme. :)
    Me urheilijat.

    Äänestä

  • täti puskasta kirjoitti:

    näen silmissäni meidät siellä nauhoinemme. :)
    Me urheilijat.

    ensi kesänä aijon järjestää kesäpaikassa skapan enkä ensimmäisenä putoa twistauksessa.
    huomenna alan harjoittelemaan.
    kiitos hyvästä vinkistä.

    Äänestä

Siinä oli nilkankin notkeus huipussaan,kun sai isommankin kävelykengän sujahtamaan pois kapeasta kuminauhojen aukosta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kansakoulussa kirjoitti:

Joskus 60-luvun puolessa välissä hypättiin kansiksessa kuminauhatwistiä. Jokaisella kunnalla ja kaupungilla oli oma tyylinsä, oli tamperelaista kuminauhatwistiä j.n.e. Joku oli jopa oppinut ruotsalaista kuminauhatwistiä.

Amerikastakohan se villitys silloin tuli? Nyt on huonot jalat, ei taitaisi enää onnistua. Olen nähnyt joskus pikkutyttöjen vielä hyppivän sitä. Itselläni on vain poikia, että pikkutyttöjen nykyiset leikit ovat jääneet vieraiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu