pihtarimiehet

nainen

Tuolla on pitkää kirjoitusta siitä, miten saada nainen taas haluamaan seksiä parisuhteeseen, miten saada naisen halut takaisin.

Pohditaan, ettei naisella ole oikeutta perusteettomaan pitkäaikaiseen pihtaamiseen.

Vastataan, että nainen tarvitsee aikaa ja hellyyttä, etenkin synnytyksen jälkeen ja kun on vauvanhoitoa ja yövalvomista.

Yleensähän se meneekin parisuhteessa niin päin, että nainen ei halua ja/tai nainen pihtaa. Ja mies on sitten puutteessa.
Vai meneekö?

Mutta on niinkin päin että mies pihtaa. Mies ei halua, mies ei anna, mies kieltäytyy.

Olen itse elänyt tällaisessa suhteessa. Mies kertoi heti suhteen alussa kyllä, että edellinen suhde kaatui siihen, kun hän ei halunnut enää seksiä ja nainen lähti sitten toisen miehen matkaan.
En kuitenkaan kuvitellut että meillekin kävisi siten, meillä kun oli hyvää ja runsasta seksiä. Silti se loppui kuin seinään.

Tapaus on jo vanha, ei siitä sen enempää.

Mutta aina sanotaan, että jos mies ei halua niin naisen tulee tehdä kynttiläillallinen ja pukeutua seksikkäästi jne ja saada siten miehen halut takaisin. Vaan entäs jos mies ahdistuu tästä ja tilanne pahenee?

Haluaisin siis kuulla muita tarinoita ja kokemuksia niin naislta kuin miehiltäkin, että miksi mies ei halua/halunnut ja miten teillä tilanne laukesi? Miten mies koki tilanteen, miten nainen sen koki?
Oma naiseuteni ainakin koki kolauksen ja pahasti, ei ehkä niinkään itse aktin puuttumisen takia vaan enemmänkin hylkäämisen, rakkaudettomuuden, sillä meillä ainakin samalla kun seksi jäi pois, jäi pois kaikki naisen ja miehen välinen seksuaalisuus ja suhteesta tuli miehen tahdosta lähinnä äiti-poika tai sisar-veli suhde.

Mutta miten muilla? Olisi kiva kuulla tarinoita ja kokemuksia ja ajatuksia vastaavasta tilanteesta: miehen haluttomuudesta.

21

3321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta on

      ...seksiä jo vuosia sitten päättyneessä parivuotisessa suhteessani. Alkuun sitä riitti ja kaikki oli OK mutta loppua kohden hiipui hänen puoleltaan. En tiedä syytä. Sanoi vain ettei tiedä itsekään mutta kun ei enää haluta. Vika ei kuulema ollut minun ulkoisissa tai muissakaan ominaisuuksissani (sanoi viehättäväksi), en tiedä missä. Itsetuntoni kyllä koki kolauksen kun en "kelvannut" vaikka vakuutti että siitä ei ollut kyse. Lopulta minultakin alkoivat halut huveta kun vastakaikua ei koskaan tullut ja koko suhde kuivui siihen. Loppujen lopuksi parempi niin, ehkä siitä ei mitään olisi tullutkaan. Onneksi emme ehtineet yhteen muuttamaan, naimisiin, lapsia tms.

    • minä

      Enpä osaa sanoa miksi miehesi toimii niin kuin toimii, mutta itse saattaisin jonkun aikaa suhteessa oltuani alkaa (ehkä) käyttäytyä tuolla tavoin. Nyt täytyy siis painottaa että en ole koskaan ollut suhteessa (enkä usko koskaan sellaiseen joutuvani) vaikka olen "jo" 21 vuotias. Tuo miksi tunnen että halut suhteessa mielestäni saattaisivat kadota johtuu lähinnä siitä että en koskaan ole harrastanut seksiä ja nyttemmin olen havainnut että yhä vähenevissä määrin omaan suurempaa seksuaalista halua. Epäilenpä jopa että jos elämä jatkuu tässä tilassa vielä (arviolta n. 4 vuotta) saavutan tilan jossa en enää halua/tule haluaamaan ketään seksuaalisesti. Sitä en osaa sanoa johtuuko miehelläsi haluttomuus siitä että ei ole koskaan tottunut suurempaan määrään seksiä elämässään niin ei sitä myöskään halua/janoa.

      • nainen

        .. suhde päätyi eroon. Sitä ennen täysin seksuaalitonta (ei vain seksitöntä) aikaa oli kestänyt montamonta vuotta ja minä olin kuin pystyynkuollut riivinrauta. Näytin rumalta, olin kauhea. Meillä oli kodin ilmapiiri ja tunnelma hyvin räjähdysherkkä ja se oli minun vikani, minun olisi pitänyt tyynenä jaksaa vain odottaa... niinhän hänkin oli tyyni koko asian edessä... meillä ei siis ollut seksiä edes kerran vuodessa.. kauniita hän puhui, mutta mutta ..

        Apua haettiin ulkopuolelta, turhaan. Ja hänen asennettaan kait kuvasi hyvin se, että kun se "apukeino" oli hänestä hyvä, sen olisi pitänyt minullekin olla, mutta kun minä en ollut siihen toimintatapaan tyytyväinen, olisin halunnut uudelleen käydä ko. paikassa juttelemassa, mutta mies ei suostunut: HÄN oli saanut avun! Kyse ei siis ollutkaan meistä, vaan hänestä.

        Me erosimme, koska mies niin halusi. Koska hän "ei voi enää luottaa minuun" - "minä luulin että sinä muuttuisit" - -
        en pettänyt häntä.
        Jälkeenpäin eroa ja aikaa ennen eroa setviessäni tajusin, että hänellä oli toinen. Ja että ne minulle suodut omat rentoutumisviikonloput olivat yritystä tunkea minut pettämään. Mahdollisuuksia olisi toki, ei vaan kuulu minun tapaani toimia.

        Nyt minulla on uusi suhde, uusi elämä. Mutta sai tämä mies tehdä todella töitä, odottaa, olla kärsivällinen, että aloin luottaa. Hän vakuuttelee yhä edelleen, ettei koskaan petä.. eikä pihtaa (ilman oikeaa todellista hyvää syytä). TArkoituksemme on mennä parisuhdekurssille, vaikkei ongelmia olekaan vielä, mutta miksi odottaa "huoltoa" vasta sitten kun kaikki kulmat repsottaa, eikö kannata "huoltaa" ylläpitohuoltoa.. kuten autossakin.

        Sinulle "minä": on ihan eri asia olla omasta vapaasta tahdosta selibaatissa. Olen itsekin ollut, ja vieläpä useita vuosia, eikä se ole mikään ongelma. Kun ei ollut vakisuhdetta eikä irtonumerot kiinnostaneet.... Ei selibaatti ole ongelma edes silloin, jos seksikokemuksia jo on takana.
        Mutta kun parisuhteessa toinen, ihminen jota rakastat ja haluat, ilman mitään syytä lopettaa rakkauden osoisttamisen, vaikka kyllä puhuukin kauniita koko ajan...

    • Saman kokenut

      kun luin tekstiäsi!
      Aivan kuin olisin itse sen kirjoittanut!

      Sillä erotuksella vaan,
      että miehelläni oli kaikki 3 vakavampaa
      suhdetta päättyneet siihen, että nainen
      meni vieraisiin.

      Minä päätin alussa, noin 9v sitten,
      että MINÄ en koskaan petä!
      Mies on niin ihana ja kultainen.

      Nyt olemme viimeiset vuodet rakastelleet
      kerran tai kaksi vuodessa.
      Se ei riitä minulle, mutta pettänyt en ole.
      Tunnen, ettei minua rakasteta,
      eikä minusta välitetä.

      En haluaisi jättää häntä tämän asian takia.
      Tunnen olevani umpikujassa, mutta uskon
      ja toivon, että jotenkin asia selviää.

      Mies ei osaa sanoa syytä haluamattomuuteensa,
      enkä jaksa enää asiasta keskustella edes.
      Elämme kuin sisko ja sen veli.

      • Maija Meikäläinen

        Minun mieheni pelkäsi olevansa kykenemätön ja ehkä siksi pihtasi. Sitten hän mittautti testosteroninsa (en muista asteikkoa), olihan se kuitenkin aika hyvä. Meillä pihtaillaan vuorotellen ja sitten taas nautitaan, mutta ennenkaikkea asiat täytyy meidän välillämme olla kunnossa, jotta voimme molemmat nauttia. Luulisin, että pihtaaminen voi johtua siitä, että mies kuvittelee, ettei kykene tyydyttämään sinua tarpeeksi ja siksi kokee alemmuuttaa ja siksi on ehkä omastamielestään kykenemätön ja pihtailee. Olipas selitys, mutta toivottavasti ymmärsit. Koettakaa keskustella asiasta, ja kannustakaa ja kehukaa kumppanianne.

    • nainenX

      ja avauksesi. Tuli mieleen yks juttu.

      Aina sanotaan, että miehet haluu vaan sitä yhtä (naida).
      Tästä ketjusta päätellen se onkin naiset, jotka haluu vaan sitä yhtä...
      Valittevasti ainakin minä tunnen enemmän naisia, jotka valittaa pihtaavista äijistä kuin toisinpäin.
      Ja sitten ne naiset sekoittaa sen naimisenhalunsa vielä vauvakuumeeksi...tsiisus!
      On kait niin hienompaa. Ja tietysti onkin.
      "Mä haluun naida" vai "mulla on kauhee vauvakuume"? Sopii itse miettiä.

      • nainen

        No, minusta ne on kyllä eri asioita: haluta lasta tai halua että suhteessa on seksuaalisuutta.
        En tässä tarkoita seksillä pelkkää aktia, vaan kokonaisuutta: naisen ja miehen välistä seksuaalisuutta. Eihän siis tarvitse naida edes joka kuukausi, jos suhteessa muuten on se tunne, jos muuten osoitetaan toiselle että olen nainen tuolle miehelle; mies tuolle naiselle.

        Kuinka moni mies haluaa tehdä lapsen, kun haluaa naida? Miksi miehet eivät sano että "haluat sut raskaaksi" vaan sanovatkin että "anna mulle" jos kerran naimishalun takana onkin vauvakuume?

        Tässä ketjussa ei ole vielä yhtään miehen mielpidettä tai omaa kokemuspohjaista tarinaa miksi he pihtaavat. On vain naisten tarinat.

      • nainenX
        nainen kirjoitti:

        MINÄKÄÄN sanonut, että ne on sama asia!
        Sanoin, että on naisen mielestä "hienompaa" toitottaa suureen ääneen, että mulla on vauvakuume, kuin että sanos, mua panettaa!
        Kun nämä ns. vauvakuumelaiset vielä lisätään siihen joukkoon, jotka valittaa ettei mies anna, on joukko jo suuri.

        Luepas näitä sivuja hieman. Näissä KAIKISSA naiset väittää, ettei miehet muuta haluakaan kuin lapsia. Naiset itse eivät koskaan. Silti niillä on jatkuva kuume. Ja eron tultua nainen on AINA huijattu osapuoli, väkisin raskaaksi pantu.

        "Kuinka moni mies haluaa tehdä lapsen, kun haluaa naida? Miksi miehet eivät sano että "haluat sut raskaaksi" vaan sanovatkin että "anna mulle" jos kerran naimishalun takana onkin vauvakuume?"
        Ylläolevaa itsekin usein ihmetelleenä en voi antaa vastausta, eikä kukaan muukaan ole osannut, vaikka olen kysynyt!

        Mutta kääntäen, kuinka moni NAINEN sanookaan "anna mulle", vaikka naimishalun takana on "vauvakuume"??
        TÄSSÄ sulle yksi erittäin vahva ehdokas pihtaamisen syyksi...niitähän sä hait!

      • ohhoh
        nainenX kirjoitti:

        Siis mitä useimmat miehet ovat puhuneet, on että kun muija haluaa seksiä, niin silloin se on sama asia kuin vauvakuume.
        Mitä siis minun kohdalla on tullut vastaan.

        Oma äijäni pihtaa, en tiedä miksi ja haluaisin tietää miksi jotta voisin tehdä jotain, ja asenne mitä luin että mies oli jättänyt nuoremman takia rupeaa pelottamaan omalla kohdalla, entä jos oma mieheni toimii samalla tavalla yrittämättä korjata tilannetta. Meille on tulossa lapsi joka on päätetty pitää molempien mielipiteellä, ja jos äijä jättäisi meidät näin alussa en voisi sanoa muuta kuin että kiitti letuista, kiitti et mä menetin oppisopimuspaikan yhteisen päätöksen takia. Jos äijä on päättänyt aloittaa perhe elämän kanssani, voisi hän sen eteen myöskin yrittää tehdä jotain.

      • ???
        nainenX kirjoitti:

        MINÄKÄÄN sanonut, että ne on sama asia!
        Sanoin, että on naisen mielestä "hienompaa" toitottaa suureen ääneen, että mulla on vauvakuume, kuin että sanos, mua panettaa!
        Kun nämä ns. vauvakuumelaiset vielä lisätään siihen joukkoon, jotka valittaa ettei mies anna, on joukko jo suuri.

        Luepas näitä sivuja hieman. Näissä KAIKISSA naiset väittää, ettei miehet muuta haluakaan kuin lapsia. Naiset itse eivät koskaan. Silti niillä on jatkuva kuume. Ja eron tultua nainen on AINA huijattu osapuoli, väkisin raskaaksi pantu.

        "Kuinka moni mies haluaa tehdä lapsen, kun haluaa naida? Miksi miehet eivät sano että "haluat sut raskaaksi" vaan sanovatkin että "anna mulle" jos kerran naimishalun takana onkin vauvakuume?"
        Ylläolevaa itsekin usein ihmetelleenä en voi antaa vastausta, eikä kukaan muukaan ole osannut, vaikka olen kysynyt!

        Mutta kääntäen, kuinka moni NAINEN sanookaan "anna mulle", vaikka naimishalun takana on "vauvakuume"??
        TÄSSÄ sulle yksi erittäin vahva ehdokas pihtaamisen syyksi...niitähän sä hait!

        Tarkotatko siis, että vaikka naisella on kierukka tai käyttää pillereitä niin sillä on seksiä halutessaan vauvakuume?? Ei seksuaalisuus liity lasten hankkimiseen silloin jos niitä ei kerran ole suunnitteilla, muutenhan kaikki tekis lapsia koko ajan eikä ehkäisyjä käytettäisi. Muuten: seksuaalisuuteen kuuluu myös se, että tykätään kosketella ja katsella toista, hyväillä, olla hellä ja lähellä, ts pidetään toisiaan kiihottavina ja puoleensavetävinä ja osoitetaan se eri tavoin. Yhdyntä on vain yksi osa tässä.

        Sinulle, jonka mies pihtaa, ehdotan että yrittäisit ensin saada miehen mukaan noihin muihin seksuaalisuuden muotoihin, ilman että tavoitteena olisi yhdyntä. Kun kosketus lisääntyy voivat halutkin herätä.

      • nainen
        ??? kirjoitti:

        No nyt en tiedä kelle "sinulle" on vastaukset osoitettu, minulle alkuperäisen viestin aloittajalle vai jollekulle muulle, jotka täällä myös tarinoitaan kertovat.

        Mutta tuo on täysin totta, että seksuaalisuus on muutakin kuin pelkkä akti. Juuri tuo, että pidetään toista kiihottavana, tässä tapauksessa naisena, naisellisena, haluttavana... ja osoitetaan se eri tavoin.

        Minulla tuossa sektittömässä suhteessa tämäKIN jäi pois, kokonaan, täysin. MIes ei halunnut.. vaikka sitten puhui muuta.. ristiriita .

        Ja mies ei vaihtanut nuorempaan. Päinvastoin. Otti työkaverinsa, ikäisensä tai ainakin minua vanhemman. Koulutetumman. Ilmeisesti häntä häiritsi minun huonompi koulutuspohja ja kielitaidon puute, en tiedä..???

        Raskaus on tosin sellainen välitila, jolloin ei ole mikään ihme jos mies on seksuaalisesti passiivisempi. Mutta toivottavasti hän kuitenkin näkee sinut naisena, viehättävänä jne. ?

    • edelleen viriili mies

      Moi!

      Ajattelin tuoda keskusteluun hieman miesnäkökulmaa koska jollain tasolla käyty keskustelu heijastaa läpikäymiäni ongelmia parisuhteessa.

      EX-vaimoni kanssa pääsi muun muassa syntymään kuvaillun kaltainen tilanne, jossa mua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa petihommat hänen kanssaan. Syynä olivat välillemme syntyneet ongelmat sekä hyvin rutiininomaiseksi muodostunut seksielämä. Johtuen exani järkyttävistä fobioista, ei uusia vaikutteita ollut mahdollista hakea esim. pornofilmeistä tai lehdistäkään. Kun siihen vielä ynnättiin se, että jo pelkkä masturboiminen oli hänelle kuolemansynti (hän siis vertasi käteenvetoa suoraan pettämiseen) oli uusien tuulien tuominen makuukammariin käytännössä ylivoimainen tehtävä. Siinä sitten oireiltiin puolin ja toisin, ensin minä, koska seksi on aina ollut mulle tärkeä juttu..kun oma kiinnostukseni latistui, alkoi exä kaivata nyt puuttunutta nihkeää seksielämää ihmetellen että mikä sulle on nyt yhtäkkiä tullut.

      Minulla kävi sitten niin että tein syrjähypyn impulsiivisesti minua nuoremman naisen kanssa, ja tuo oli kokemuksena sen verran silmiä avaava, että siitä liikkeelle lähtenyt ajatusten virta johti siihen että halusin eron, ja sen myös hankin vajaata vuotta myöhemmin.

      Nykyisin elän avioliitossa hyvin miellyttävän naisen kanssa, jolla ei estoisia fobioita esiinny. Kaikkea uutta ja kivaa kokeillaan, ja sänky narisee parhaimmillaan 3-4:kin kertaa päivässä. Katselemme verrattain paljon pornoleffoja, ja näin nykyaikana niitä löytää netistä tuhansia..eivät lopu kesken.

      Seksielämä on asia jonka eteen on tehtävä tauotta töitä.Luotava uusia kimmokkeita ja juttuja joihin tarttua.Opiskella tarkoin ne jutut joista tietää toisen pitävän, kehittää niitä eteenpäin niin että aika ajoin voit laukaista toisen niin perusteellisesti että silmät vaan pyörii päässä.

      Hyvänä vinkkinä voin sanoa, että anaalin maailmasta voi kumpikin, -niin mies kuin nainenkin löytää ihan uutta potkua seksielämään. Irtosuhteissa se ei ole se juttu, mutta vakikumppanin kanssa maailma joka on silmät avaava. Miehen on täysin mahdollista opetella tekniikat jolla myös naiselle on mahdollista tehdä raju orgasmi tuolla puolella. Apuvälineet senkuin parantavat juttua. Huolellinen työskentely tuottaa hekuman jossa esim. mies saattaa laueta niinkin rajusti että orgasmi vastaa 4:ää "tavallisempaa" jopa sperman määrässä.. Hieromasauvan auttamana voi taasen nainen räjähtää niin lujaa että palautuminen voi kestää viisikin minuuttia. Taidolla tuo saadaan vielä synkronoitua niin että kumpikin räjähtää samaan aikaan.

      Ja ei muuta kuin hakemaan niitä vaikutteita!!

      Edelleen viriili mies

    • Salla

      Haluttomuudella voi olla myös hormonaalisia syitä. Jos miestä ei "paneta" syy on alhaisessa hormoonipitoisuudessa. Jokaista normaalia haluttaa ja se halu pitää jollain purkaa, joko masturboimalla tai sitten kumppanin kanssa. Menköön haluttomat miehet lääkäriin, meillä auttoi!!!!

      • edelleen viriili mies

        hmmm.. tuotanoin..

        On aika hurjaa väittää että miesten seksuaalinen haluttomuus olisi pääsääntöisesti hormonaalisen toiminnan vajavaisuudesta johtuvaa. Niinikään on hurjaa sanoa että ns."terve" mies oletusarvoisesti aina tavalla tai toisella huolehtisi omista seksuaalisista tarpeistaan.

        Entä jos vika onkin ihan jossain muualla kuin tuon miehen elimistössä tai korvien välissä?

        Onko se vaikeaa uskoa että joissain tapauksissa kumppanin toimet ja asenteet saattavat johtaa tähän tilanteeseen? Tuskin kukaan jaksaa syödä hernekeittoakaan päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja sanoa vielä vuosienkin jälkeen otsa kirkkaana että "on se niin hyvää tämä soppa!"

        Onko se vaikeaa uskoa, että toisen ihmisen fobiat voivat oikeasti kuihduttaa myös muiden kuin kokijan itsensä elämää?

        Hyvä että te löysitte avun ongelmaanne.Sehän on se isoin juttu koko hommassa. Myös minä löysin avun minun pulmiini.Mutta en lääkäristä vaan eroamalla.Ja löytämällä vierelleni upean ihmisen jonka kanssa kokea elämä.Nauttia siitä kokeillen ja kaikki elämän asiat jakaen.

        Lopuksi: Kun asiat ovat tarpeeksi huonosti, myöskään miestä ei enää paneta.Ja kun miestä ei paneta, se ei ole välttämättä singnaali siitä että seksi haettaisiin muualta.Eikä liioin siitä että kädet olisivat rakkuloilla.

        Ja toimii taatusti myös toisin päin, arvoisat foorumin ukot!

      • arvaanko vaiko en
        edelleen viriili mies kirjoitti:

        Entäs jos ne fobiat on sillä miehellä ja siksi mies ei halua, vaan pelkää?
        Entäs jos samaa vaivaa on ollut muissakin suhteissa?
        Entäs jos mies vaikka on lapseton eikä voikaan saada lapsia, siittiöitä ei tule eli hormoonituotanto on jo alun alkaenkin vähäistä ja iän myötä vähenee?
        Monet naiset sanoo että e-pillereiden aikana on ollut haluttomuutta, koska se vaikuttaa hormonitasapainoon. Entäs jos miehilläkin on hormooneja tai sitten ei ole tai siis on liian vähän ja se tekee haluttomuutta?

      • edelleen viriili mies
        arvaanko vaiko en kirjoitti:

        Faktathan on aina faktoja, ja yksi niistä on se että fyysisistä ongelmista ja hormonaalisesta epätasapainosta kärsivät toki saavat avun lääkäriltä. Ja jos on valmis syömään jonkin sortin psyykelääkkeitä, niin apua on tarjolla reilumminkin.

        Itse käytin ns. "oletusarvoisena perustilanteena" fyysisesti tervettä miestä, jolla myös hormonitasapaino on kunnossa..Mahdanko 3-kymppisenä olla ehkä hieman liian nuori ymmärtämään ihan kaikkia asiaan liittyviä juttuja?

      • mie isse

        Olen itse 30 ja mieheni 40 . Seksi loppui kun tulin raskaaksi, hän "pelkäsi tökkivänsä sikiötä". Joopa joo.
        Vauva syntyi ja tilanne pysyi samana.."kone lähtee vaan hitaasti käymään, koska ei olla pitkään aikaan..".Joopa joo.
        Vauva on nyt 13kk. Raskaaksi tulon jälkeen (eli mitä se nyt tekis..23kk jep eli miltei kaksi vuotta)ollaan oltu 3-4 kertaa yhdynnässä.
        Itseäni kiinnostaisi kaikenlainen kokeilu ja käynkin koko ajan ylikierroksilla..
        Mies on ollut alunperinkin vanhanaikainen, pelkkä vihjaus peppuaukkoon käynnisti kerran suuren riidan. Ajatuskin teki minusta saastaisen. Mutta kun sais edes sitä lähetyssaarnaajaa..ajattelin ehdottaa toista naista seuraksi,, jos se vaikka "käynnistäisi sen koneen".
        Vituttaa olla seksuaalisessa huipussa ilman seksiä, aivan kuin uhraisin itseni ja tulevaisuuteni...en nyt viitsi miestä pettää enkä jättää tämän takia, koska hän on muuten kiltti ja hellä.
        Pelkään vain että joskus itsehillintä vielä pettää, haluja kun on ...isomunaiset eläimetkin alkaa näyttää kiihottavilta..se pelottaa..
        Ei auta vaikka mitä koittaisi, tämä syö naiseutta todella paljon.

      • edelleen viriili mies
        mie isse kirjoitti:

        Kävi sitten niin että vaivalla kirjoittamani pitkä vastaukseni sinulle hävisi tuonne bittiavaruuteen kun tuo hieno koneeni sanoi poks ja jumittui. Säästän jo rahaa macciin.. :o)

        Nyt on aika niin kortilla etten yksinkertaisesti ehdi tekemään revanssia..mutta koitan myöhemmin uudelleen..

        Voimia sinulle todellakin hankalaan tilanteeseen!

      • samanmoinen
        mie isse kirjoitti:

        Olen itse 30 ja mieheni 40 . Seksi loppui kun tulin raskaaksi, hän "pelkäsi tökkivänsä sikiötä". Joopa joo.
        Vauva syntyi ja tilanne pysyi samana.."kone lähtee vaan hitaasti käymään, koska ei olla pitkään aikaan..".Joopa joo.
        Vauva on nyt 13kk. Raskaaksi tulon jälkeen (eli mitä se nyt tekis..23kk jep eli miltei kaksi vuotta)ollaan oltu 3-4 kertaa yhdynnässä.
        Itseäni kiinnostaisi kaikenlainen kokeilu ja käynkin koko ajan ylikierroksilla..
        Mies on ollut alunperinkin vanhanaikainen, pelkkä vihjaus peppuaukkoon käynnisti kerran suuren riidan. Ajatuskin teki minusta saastaisen. Mutta kun sais edes sitä lähetyssaarnaajaa..ajattelin ehdottaa toista naista seuraksi,, jos se vaikka "käynnistäisi sen koneen".
        Vituttaa olla seksuaalisessa huipussa ilman seksiä, aivan kuin uhraisin itseni ja tulevaisuuteni...en nyt viitsi miestä pettää enkä jättää tämän takia, koska hän on muuten kiltti ja hellä.
        Pelkään vain että joskus itsehillintä vielä pettää, haluja kun on ...isomunaiset eläimetkin alkaa näyttää kiihottavilta..se pelottaa..
        Ei auta vaikka mitä koittaisi, tämä syö naiseutta todella paljon.

        on mielenkiintoinen keskustelu aiheesta.

    • M24

      Tuntuu ainakin itselle aivan vieraalta asialta ettei mies halua. Itse haluan seksiä 25h vuorokaudessa ja 8 päivänä viikossa. Tottakai, joskus ei haluta kun on hirmu väsynyt ja nälkäinen... tai sitten jotain murheita ja stressiä. Itselläni stressiä ja murheita on tosi harvoin. Itselläni on ikää 24 v., avoliitossa, ei viellä lapsia ja opiskelen. Totta on se, että miehen testosteroni taso putoaa alaspäin iän myötä ja tämä heijastuu myös haluamiseen ja mieskuntoon, valitettavasti :(. Toisaalta työn mukana tuoma stressi ja väsymys on osallisena. Varsinkin niin miehet kuin naiset, jotka ovat korkeissa asemissa firmoissa, niin niillä on pitkät työpäivät ja vastuu on älytön ja sitä kautta paljon stressiä. Esim. huippu ekonomilla (itsekkin tuleva tällainen, toivottavasti :))ei työpäivä ole 8h vaan lähemmäs 10-12h ja stressi vaan nousee jos on urahakuinen ja kiinnostusta ylemmäs johtoportaaseen. Itse haluan ennen kaikkea pitää vaimo ehdokkaani tyytyväisenä ja tyydytettynä, mutta pelkään tilannetta ettei minua haluta pitkään aikaan... toivon vaan ettei tällaista tilannetta pääse syntymään meidän perheessä vaikkakin se on mahdollinen kun ikää ja vastuuta (niin töissä kuin kotona) tulee lisää...

      • nainen

        Esim. nykyinen mieheni, alle 40 v mukavasti, minun ikäiseni, ei sitä ymmärrä.

        Kun eron jälkeen kerroin tapauksesta muutamalle naispuoliselle ystävälleni, eivät hekään sitä ymmärtäneet.
        Ihmeteltiin että miksi. Kun annoin sen vastauksen, minkä mies oli minulle antanut, he eivät sittenkään ymmärtäneet...

        Minusta seksi ja seksuaalisuus (joka on siis kokonaisvaltaisempaa kuin pelkkä naiminen, akti) kuuluu parisuhteeseen, ilman sitä parisuhde ei ole naisen ja miehen väinen rakkaussuhde vaan jotakin muuta.
        Seksissä voi olla taukoja johtuen jostakin, mutta se että se loppuu kokonaan useiksi vuosikis eikä palaa takaisin..siis niin, että yksipuolisesti toinen vain lopettaa ja haluaa sen loppuvan.. se ei ole normaalia. Se on merkki siitä, ettei rakasta. Olipa pihtarina sitten mies tai nainen.

        No, tämä on minun kokemukseni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5941
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      94
      3011
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2790
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2046
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      950
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe