nyt se on sunnuntai

Vaimo kun kuulee alakerrassa, että herään, niin
se lähtee lenkille. Tulen tyhjään keittiöön ja
ei puhettakaan, että olis kahvia laitettu.
Vaimoa jos koskee sormella petissä, se sanoo
että nukutaan nyt.
6461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tyhmiä aloituksiasi.

Äänestä

saa aamukahvia.
Kotona voi/saa keittää ihan itte!

Äänestä

ei se susta välitä etkö tajuu sitä?Hommaa uusi muija joka ei oo niin "kuiva" ja typerä.Aamukahavi oman kullan kans on ihanaa.

Äänestä

tietenkin vaimosta, vai. Ei kukaan yksin tappele, kai se tiedetään. Miksi et viettäisi hiljaista hetkeä ja ajattelisi asioita, mikä mihinkin johti. Fundeeraa ja ota sitten vaimon kanssa puheeksi se, mistä hän on niin kovasti loukkaantunut. Voit vielä iloisesti yllättyä.

Äänestä

Vaihda tyyliä ja vuorokauden aikaa. Pue juhla tamineet päälle ja riisuudu vaimosi nähden eroottisesti heitellen pitkiä katseita. Asetu viereen ja hivuttaudu saman paiton alle. Nouse ylös, käy kylppärissä. Vitkastele vähän aikaa. Vaimo jo odottaa sinua ja lakanat paukkuvat iloisesti.

Äänestä

Vaimoasi odotellessa, laita pöytä koreaksi, tuoreet kahvit kiehauta ja jutelkaa asiat, vaikka vähän riidellenkin mutta niin , että pääsette selkeyteen.

Se puhuminen kun usein tuppaa jääädä meiltä jokaiselta vähiin kiperimmissä asioissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vaimo kun kirjoitti:

Vaimo kun kuulee alakerrassa, että herään, niin
se lähtee lenkille. Tulen tyhjään keittiöön ja
ei puhettakaan, että olis kahvia laitettu.
Vaimoa jos koskee sormella petissä, se sanoo
että nukutaan nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu