Olen ottanut kotiini kaverini 2 kania, jotka olivat aika huonolla hoidolla. Kanit tulivat toissa päivänä.
Voiko kaneille antaa tomaattia?
Ei ole varmuutta ovatko kanit tyttö ja poika vai kaksi tyttöä tai kaksi poikaa. Ovat olleet yhdessä nyt ainakin vuoden päivät, ei poikasia. Toinen kaneista kuitenkin yrittää astua toisen. En haluaisi vielä mennä kääntelemään ja nostelemaan kaneja paljoa, kun ovat vasta totuttelemassa meillä olemiseen.
Pitääkö kanit leikata? Ainakin harmaan kanin pissa haisee vahvemmalle ja se ruikkii sitä ympäriinsä (luultavasti niin tekevät kumpikin), kaneja ei ole opetettu entisessä kodissa sisäsiistiksi.
Kanit ovat minulla vapaana pesuhuoneessa/saunassa mistä niitten jätökset on helppo siivota. Kaneilla on koko ajan vapaa pääsy häkkiin kuitenkin.
Tarkoitus olisi rakentaa kaneille häkki ulos kunhan lumet sulavat.
Kiitos kaikille vinkeistä kanin hoidossa. Aloittelijana otan ne kiitollisena vastaan.
Aloittelijan
11
1529
Vastaukset
- tania78
Voit kokeilla tomaattia, mutta totuta varoen uuteen ruokaan ! (pieninä paloina,useampana päivänä ja seuraa mahan reagointia)
Astuminen on ihan normaali tapa osoittaa olevansa "pomo".
Mielummin ei leikkausta, jos muuten pärjäävät hyvin, sillä leikkaus ja nukutus ovat kuitenkin aina riski.
Tosin jos tuo hajuhaitta alkaa olemaan suuri, kannattaa leikkaustekin harkita.- hinta???
Minkä hintaisia ovat kanien leikkaukset suurinpiirtein?? Aattelin, että jos ton innokkaimman osapuolen leikkauttais?? Käyttäis molemmat eläinlääkärillä, niin sais tarkan tiedon sukupuolesta ja muutenkin terveydentilasta. Virkeitä ovat kyllä molemmat.
Surullista, että otetaan lapsille lemmikkejä joita ei sitten muisteta/jakseta/viitsitä huolehtia.
Itselle tuli niin sääli pienessä häkissä kahdestaan eläviä pupuja, että pakkohan ne oli kotiin ottaa mukaan. Nyt kanit saavat ainakin säännöllisesti liikuntaa ja monipuolista ruokaa.
Toinen kani näyttää luppakorvalta, mutta en tiedä kummankaan rotua. - siitäettä
hinta??? kirjoitti:
Minkä hintaisia ovat kanien leikkaukset suurinpiirtein?? Aattelin, että jos ton innokkaimman osapuolen leikkauttais?? Käyttäis molemmat eläinlääkärillä, niin sais tarkan tiedon sukupuolesta ja muutenkin terveydentilasta. Virkeitä ovat kyllä molemmat.
Surullista, että otetaan lapsille lemmikkejä joita ei sitten muisteta/jakseta/viitsitä huolehtia.
Itselle tuli niin sääli pienessä häkissä kahdestaan eläviä pupuja, että pakkohan ne oli kotiin ottaa mukaan. Nyt kanit saavat ainakin säännöllisesti liikuntaa ja monipuolista ruokaa.
Toinen kani näyttää luppakorvalta, mutta en tiedä kummankaan rotua.Missäpäin aijot kanin leikkauttaa.. kannattaa soitella eläinlääkäreitä läpi ja kysellä jos hinta merkkaa. Haarukka noin 50e-100e. :)
Laita kaniesi kuvat http://www.petsie.fi
ja pyydä jotain asiantuntevaa tunnistamaan kanisi värit/kuviot jos haluat. mutta kanisi ovat todnäk ihan normeja risteytyksiä, kun et ole niiden mukaan papereitakaan saanut.
paikka on muutenkin mukava kaninomistajille, sieltä löytyy paljon saman henkisiä ja saa ladattua ilmaiseksi kuvia ja videoita. :) - lopsa
hinta??? kirjoitti:
Minkä hintaisia ovat kanien leikkaukset suurinpiirtein?? Aattelin, että jos ton innokkaimman osapuolen leikkauttais?? Käyttäis molemmat eläinlääkärillä, niin sais tarkan tiedon sukupuolesta ja muutenkin terveydentilasta. Virkeitä ovat kyllä molemmat.
Surullista, että otetaan lapsille lemmikkejä joita ei sitten muisteta/jakseta/viitsitä huolehtia.
Itselle tuli niin sääli pienessä häkissä kahdestaan eläviä pupuja, että pakkohan ne oli kotiin ottaa mukaan. Nyt kanit saavat ainakin säännöllisesti liikuntaa ja monipuolista ruokaa.
Toinen kani näyttää luppakorvalta, mutta en tiedä kummankaan rotua.Leikkauksen hinnat vaihtelevat: n. 60-100e. Kummatkin kanit ovat risteytyksiä elleivät omista suomen kaniyhdistyksen sukupapereita joissa ilmenee rotu :)
- kysymyksiisi(:
Voiko kaneille antaa tomaattia?
- kyllä, hiukan. huolehdithan että ruokavalio on muuten kunnossa. eli kanipellettiä sopiva määrä ja heinää & vettä aina tarjolla. siemenseokset eivät ole kanien ruokaa.
astuminen on kuten koirienkin kielessä alistamista. jos toinen jatkuvasti on toisen kimpussa ja pomottaa esim. ei päästä ruokakupille, on parempi kanit erottaa.
Pitääkö kanit leikata?
ei jos eivät poikasia ole saaneet. urosta ja naarasta ei saa pitää yhdessä mikäli urosta ei ole leikattu.
Ainakin harmaan kanin pissa haisee vahvemmalle
.- tulee mieleen uroskani. :) niillä tuo "merkkailu" pissa haisee usein erittäin voimakkaalle..
Kanit ovat minulla vapaana pesuhuoneessa/saunassa mistä niitten jätökset on helppo siivota. Kaneilla on koko ajan vapaa pääsy häkkiin kuitenkin.
- tämä on ideaali, hieno juttu! =) kani ei ole häkki eläin vaikka luvattoman monia kaneja pidetään edelleen häkissä päivät pitkät.. kani on seuraeläin ja erittäin liikunnallinen sellainen.
Tarkoitus olisi rakentaa kaneille häkki ulos kunhan lumet sulavat.
- onneksi niillä on seuraa toisistaan, meinaan yksinäisen ulkokanin elämä on mun mielestä jo eläinrääkkäystä. kieltämättä kaksikin kania viihtyisivät paremmin ihmisten kanssa, kuin kahdestaan ulkona vaarojen keskellä (petoeläimet -> ketut, minkit, irtiolevat kissat koirat ja IHMISET.. kaneja on viety ulkohäkeistä). jos törkkäät ne pihalle asumaan tee häkistä sellainen etteivät kanit pääse karkuun (on ehdottomasti oltava pohja sekä katto, älä käytä kanaverkkoa!) ja etteivät nämä petoeläimet pääse ulkotarhaan.
tutustuthan viellä seuraaviin sivustoihin
http://www.kaniyhdistys.com
http://www.lurppa.net- alkup..
Kanini ovat varmaankin suurimman osan öistä sisällä myös kesällä. Mieheni on kätevä käsistään, joten hän saa rakentaa kunnollisen piha-aitauksen kattoineen, koppeineen, etc. jonka voi sitten helposti purkaa pois syksyllä.
Tarkoitus olisi rakentaa myös sisälle isompi häkkikokonaisuus.
Meillä kanit syö eläinkaupasta ostettua pellettiä, maatilalta hajettua laadukasta heinää, monipuolisesti itsekasvatettuja vihanneksia ja jyrsittävänä on oksia luonnosta. Asutaan maalla, niin kaikkea on kiva metsästä noutaa. Kuivikkeena mörttiröpöä ja tulevaisuudessa myös olkia, kunhan saa niitä noudettua ystävältäni.
Meillä on kissa, mutta eipä tuo käynyt kuin nuuskimassa kanit ja häkin ja antanut olla rauhassa. Ei niitä toki irti samaan tilaan päästetä.
Toivottavasti kanien hoito menee hyvin. En ole vielä päässyt kattomaan kanien kynsien kuntoa. Niitähän voi sitten itse leikata jos ovat liian pitkät.
Kuuluuko kanien virtsan sitten haista sen kummemmin?? Ajatelin vaan, että olenko vain liian siisteysintoinen??
Kunhan kaneilla saadaan ulkohäkki ja uusi sisähäkki, niin aion yrittää opettaa kanit sisäsiisteiksi laatikkoon. Käyttäisin samaa puupellettiä kuin kissalla on. Helpottaisi huomattavasti elämää. Kanit eivät ole tällä hetkellä sisäsiistejä, valitettavasti. Johtuen varmasti siitä että ei tonne niitten häkkiin sovi mitään hiekkalaatikkoa.
Onko missään nettisivuja mistä voisin ostaa isoja kanin häkkejä/häkin pohjia? Huuto.netin tiedänkin jo, en ole ehtinyt käymään kattomassa vielä. - löytyyyy
alkup.. kirjoitti:
Kanini ovat varmaankin suurimman osan öistä sisällä myös kesällä. Mieheni on kätevä käsistään, joten hän saa rakentaa kunnollisen piha-aitauksen kattoineen, koppeineen, etc. jonka voi sitten helposti purkaa pois syksyllä.
Tarkoitus olisi rakentaa myös sisälle isompi häkkikokonaisuus.
Meillä kanit syö eläinkaupasta ostettua pellettiä, maatilalta hajettua laadukasta heinää, monipuolisesti itsekasvatettuja vihanneksia ja jyrsittävänä on oksia luonnosta. Asutaan maalla, niin kaikkea on kiva metsästä noutaa. Kuivikkeena mörttiröpöä ja tulevaisuudessa myös olkia, kunhan saa niitä noudettua ystävältäni.
Meillä on kissa, mutta eipä tuo käynyt kuin nuuskimassa kanit ja häkin ja antanut olla rauhassa. Ei niitä toki irti samaan tilaan päästetä.
Toivottavasti kanien hoito menee hyvin. En ole vielä päässyt kattomaan kanien kynsien kuntoa. Niitähän voi sitten itse leikata jos ovat liian pitkät.
Kuuluuko kanien virtsan sitten haista sen kummemmin?? Ajatelin vaan, että olenko vain liian siisteysintoinen??
Kunhan kaneilla saadaan ulkohäkki ja uusi sisähäkki, niin aion yrittää opettaa kanit sisäsiisteiksi laatikkoon. Käyttäisin samaa puupellettiä kuin kissalla on. Helpottaisi huomattavasti elämää. Kanit eivät ole tällä hetkellä sisäsiistejä, valitettavasti. Johtuen varmasti siitä että ei tonne niitten häkkiin sovi mitään hiekkalaatikkoa.
Onko missään nettisivuja mistä voisin ostaa isoja kanin häkkejä/häkin pohjia? Huuto.netin tiedänkin jo, en ole ehtinyt käymään kattomassa vielä.http://www.lemmikkiexpress.fi/
isoissa erissä ruokaa ja kuivikkeita.
sisäkanille parempi siistempi vaihtoehto kuin purut, ovat häkin pohjalle matto ja nurkkaan kissanhiekkalaatikko. - mun kaneja vielä
löytyyyy kirjoitti:
http://www.lemmikkiexpress.fi/
isoissa erissä ruokaa ja kuivikkeita.
sisäkanille parempi siistempi vaihtoehto kuin purut, ovat häkin pohjalle matto ja nurkkaan kissanhiekkalaatikko.opetettua sisäsiistiksi?? Olis kyl lottovoitto jos oppisivat kunhan uusi sisähäkki (ja myöhemmin ulkohäkki) valmistuu. Edellisessä kodissa niillä oli niin pieni häkki ettei sinne mitään hiekkalaatikkoa mahtunut.
Nytten ne on mulla vapaana tosiaan tuolla pesuhuoneessa kaiket päivät. Vapaa pääsy tietenkin häkkiin.
Pitäiskö mun koittaa hiekkalaatikkoa (tai siis aattelin laittaa puupellettejä)jo nytten häkin ulkopuolelle?? Oppiskohan? mun kaneja vielä kirjoitti:
opetettua sisäsiistiksi?? Olis kyl lottovoitto jos oppisivat kunhan uusi sisähäkki (ja myöhemmin ulkohäkki) valmistuu. Edellisessä kodissa niillä oli niin pieni häkki ettei sinne mitään hiekkalaatikkoa mahtunut.
Nytten ne on mulla vapaana tosiaan tuolla pesuhuoneessa kaiket päivät. Vapaa pääsy tietenkin häkkiin.
Pitäiskö mun koittaa hiekkalaatikkoa (tai siis aattelin laittaa puupellettejä)jo nytten häkin ulkopuolelle?? Oppiskohan?Laita vaan pupuille laatikko,oppivat nopeasti,kani on fiksu eläin.Puupelletti on hyvä,kissanhiekka on kaneille vaarallista kun ne mussuttaa sitä,tulee suolitukos joka pahimmillaan johtaa kuolemaan.Laita aluksi laatikkoon vähän heinääkin ja papanoita ja ennenkuin huomaatkaan kanisi on sisäsiistejä.Omat kanini on koko ajan vapaana ja vessa löytyy pesuhuoneesta ja keittiöstä.Hienosti käyvät eikä papanoitakaan löydy kun harvoin muualta.
- lopsa
alkup.. kirjoitti:
Kanini ovat varmaankin suurimman osan öistä sisällä myös kesällä. Mieheni on kätevä käsistään, joten hän saa rakentaa kunnollisen piha-aitauksen kattoineen, koppeineen, etc. jonka voi sitten helposti purkaa pois syksyllä.
Tarkoitus olisi rakentaa myös sisälle isompi häkkikokonaisuus.
Meillä kanit syö eläinkaupasta ostettua pellettiä, maatilalta hajettua laadukasta heinää, monipuolisesti itsekasvatettuja vihanneksia ja jyrsittävänä on oksia luonnosta. Asutaan maalla, niin kaikkea on kiva metsästä noutaa. Kuivikkeena mörttiröpöä ja tulevaisuudessa myös olkia, kunhan saa niitä noudettua ystävältäni.
Meillä on kissa, mutta eipä tuo käynyt kuin nuuskimassa kanit ja häkin ja antanut olla rauhassa. Ei niitä toki irti samaan tilaan päästetä.
Toivottavasti kanien hoito menee hyvin. En ole vielä päässyt kattomaan kanien kynsien kuntoa. Niitähän voi sitten itse leikata jos ovat liian pitkät.
Kuuluuko kanien virtsan sitten haista sen kummemmin?? Ajatelin vaan, että olenko vain liian siisteysintoinen??
Kunhan kaneilla saadaan ulkohäkki ja uusi sisähäkki, niin aion yrittää opettaa kanit sisäsiisteiksi laatikkoon. Käyttäisin samaa puupellettiä kuin kissalla on. Helpottaisi huomattavasti elämää. Kanit eivät ole tällä hetkellä sisäsiistejä, valitettavasti. Johtuen varmasti siitä että ei tonne niitten häkkiin sovi mitään hiekkalaatikkoa.
Onko missään nettisivuja mistä voisin ostaa isoja kanin häkkejä/häkin pohjia? Huuto.netin tiedänkin jo, en ole ehtinyt käymään kattomassa vielä.Kuulostaa todella mukavalta!:) Virtsa haisee kyllä aika voimakkaasti, mutta riippuu myös siitä mitä käytät alusena. Itse olen huomannut että puupelletti haisee kaikkein vähiten! Puput.netistä "myytävänä" osiosta löytyy kaikenlaista, joten käyppäs katsomassa :)
- lopsa
Hienoa että olet ottanut huonosti kohdellut kanit huostaasi! :)
Tomaattia voi antaa pieninä määrinä.
Uskon että voit kurkistaa kummankin kanin haarojen väliin. Tukeva ja jämäkkä ote, pussit kyllä näkyvät mikäli kyseessä on uros. Naaraalla ei ole minkäänlaisia pusseja! ;)
Mikäli kanit tulevat hyvin toimeen, niitä ei tarvitse leikkauttaa (Ellei kyseessä ole sitten uros ja naaras!!). Mutta ruikkailu ym. vähentyy kun kanit leikkautetaan. Ja yleensä oppivat sisäsiisteiksikin.
Paljon hyviä vinkkejä ja asiantuntevaa tietoa löydät suomen kaniyhdistyksen sivuilta: www.kaniyhdistys.com sekä sen foorumilta: www.foorumi.info/sky sekä kaniharrastajien suosimalta foorumilta: www.puput.net :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2077216- 512763
- 1882261
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101613Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1431586Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke191257- 741200
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381143Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241107Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501019