Tuosta keskustelusta tuolla toisaalla *leviterasian käyttö*,koitui kauhea päänvaiva.
Katsokaas kun en nykyjään tee naiseni mielestä suunnilleen laisinkaan mitään oikein,tai edes yritä!
Käytän margariinirasiaakin väärin,pahoipitelen sinappituubit,jäänyt kiinni yhteisestä mehupurkista juomisesta ja paljon muuta rötöstelyä jääkaapilla...Voe mahoton!
Liikkuminen myös on vähän niin ja näin.Äiti ei opettanut pienenä seuraamaan sivulla ja roikkumaan handussa katse herkeämättä eteenpäin.
Harhailen joko askeleen perässä,edellä tai liikaa sivulla.Kädestä en tykkää pitää joka hetki,varsinkaan kesähelteellä kun kädetkin hikoo.Yleensä joudun jokatapauksessa pitämään kädestä jollen ole saanut haalittua käsiini jotain kannettavaa...
Kävin vähän aikaa sitten kampaajalla.Värjäytin ja leikkuutin hiukseni.Arvaatte kai jo että väri on väärä ja hiusten malli ei sovi minulle.
Vaateostoksistani en edes mainitse sen enempää kuin sen että tällä hetkellä päälläni on vihreä paita,en pidä vihreästä(en valinnut itse).
Tuumin tässä kun on siihen oiva sää,vettä ropisee ja matriarkka on poissa,sää siis mitä mainioin.Olisiko tämä suhde liian pitkällä?Eihän tämä näin mennyt alussa.Kapinahenki kytee minussa ja harkitsen irtiottoa suhteesta,vai vieläkö olisi toivoa muuttaa asetelmia tasavertaisiksi kumppaneiksi?
Mainittakkoon se että emme ole kaavoihin kangistuneita vanhoja leidejä,vaan alle kolmekymppisiä vasta vähän aikaa yhdessä asuneita.
Katsokaas kun en nykyjään tee naiseni mielestä suunnilleen laisinkaan mitään oikein,tai edes yritä!
Käytän margariinirasiaakin väärin,pahoipitelen sinappituubit,jäänyt kiinni yhteisestä mehupurkista juomisesta ja paljon muuta rötöstelyä jääkaapilla...Voe mahoton!
Liikkuminen myös on vähän niin ja näin.Äiti ei opettanut pienenä seuraamaan sivulla ja roikkumaan handussa katse herkeämättä eteenpäin.
Harhailen joko askeleen perässä,edellä tai liikaa sivulla.Kädestä en tykkää pitää joka hetki,varsinkaan kesähelteellä kun kädetkin hikoo.Yleensä joudun jokatapauksessa pitämään kädestä jollen ole saanut haalittua käsiini jotain kannettavaa...
Kävin vähän aikaa sitten kampaajalla.Värjäytin ja leikkuutin hiukseni.Arvaatte kai jo että väri on väärä ja hiusten malli ei sovi minulle.
Vaateostoksistani en edes mainitse sen enempää kuin sen että tällä hetkellä päälläni on vihreä paita,en pidä vihreästä(en valinnut itse).
Tuumin tässä kun on siihen oiva sää,vettä ropisee ja matriarkka on poissa,sää siis mitä mainioin.Olisiko tämä suhde liian pitkällä?Eihän tämä näin mennyt alussa.Kapinahenki kytee minussa ja harkitsen irtiottoa suhteesta,vai vieläkö olisi toivoa muuttaa asetelmia tasavertaisiksi kumppaneiksi?
Mainittakkoon se että emme ole kaavoihin kangistuneita vanhoja leidejä,vaan alle kolmekymppisiä vasta vähän aikaa yhdessä asuneita.
Vastaukset 14
Vanhimmat
voiko noin elää, en usko, elätkö itsellesi vai muuten vain hengailet ja toinen kertoo kuinka elää. Älä ihmeessä suostu tuollaiseen, vaikka tuntuisikin et halua olisi yrittää, ei kannata. Loppujen lopuksi sinä ahdistut kuiten niin et ero on väistämätön. Itsekkin hieman samaa kokeneena voin kertoo et omasta elämästä kannattaa pitää huolta ja tehdä niitä juttuja mistä pitää, toisen "pompoteltavaksi" on surkeeta joutua. Tsemppiä!
kuulostaa aika kamalalta..mä en kyllä jäisi toisen noin pompoteltavaksi..jos rakastaa ja arvostaa niin eikai sitä noin käyttäytyis toista kohtaan.. :P
Hyvin usein jokin asia oli "väärin". Hiukset huonosti laitettu, liian vähän meikkiä.... sata muuta asiaa.. Rakastuneena sitä antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :) Jälkeenpäin ajateltuna ihan oikeasti hymyilyttää oma käytöksensä..ja ennen kaikkea exän käytös hallita omaa elämääni :) Ei jäänyt traumoja, mutta seuraavalla kerralla saattaa tulla jyrkkä ei omaan elämään puuttumisesta.
Aivan kuin omasta elämästäni.
annoin kenkää heti tyttikselle, joka yritti "kotikasvattaa" mua ja opettaa tavoille (olen jo reilusti yli 30... joten turha yrittää). ei edes asuttu yhdessä. ja mun kotona tietenkin kaikki oli pielessä ja häntä ei huomioitu tarpeeksi kun tavarat olikin eri järjestyksessä.
nyt kaduttaa, rakastan sitä kotityrannia vieläkin...(vaikka ollaan jo erottu ja erosurutkin jo käsitelty) joten jos vain jaksat, kannattaisin selkeiden rajojen vetämistä ja tälle tyrannille selkeästi sen kommunikoimista, ettei ko. käytös ole normaalia... ja ettei hän voi jatkaa niin... tms
Sama vika rahikaisella. Rakastin ja ajattelin vetää ne rajat. Uskoin johonkin. Vaarallista rakastaa mahdollisuutta johonkin. Vaikka se olisi myös ihmistä tässä ja nyt. Vaarallista vaatia muutosta suhteessa.
Mitä sitten tapahtui? Ei suhteessa saa muuttua sen dynamiikka. Jos ei hän millään saa olla se, joka on oikeassa, paras, fiksuin ja halutuin, niin kyllä tilalle löytyy joku, joka hetken pitää häntä sellaisena.
Toiset rakastaa ja kestää, toiset tarvitsee rakkautta, mutta ei kykene vastaanottamaan. Saatikka antamaan.
hän aloittaa opastuksensa, niin nauhoita se. Sitten vaikka viikon päästä anna hänen kuunella ne. Olen aika varma että hän ei edes tajua miltä se sinusta tuntuu, hän omasta mielestään auttaa sinua.
yhdeltä tutulta avioparilta. He ovat olleet naimisissa kuusikymmentä vuotta, vanhan ajan ihmisiä siis. Mies on oppinut alistumaan ahdistumatta. Sanoo pyrkivänsä näkemään tilanteen positiivisen puolen: joku pitää hänen asioistaan huolta ...
Sydäntäni kylmää joka kerta se alistuminen ... Nainen on mikä on, haluaa puuttua toisten asioihin ja tietää aina "paremmin" kuinka ne pitäisi hoitaa.
Joku kirjoitti tuossa rajojen vedosta. Sitä minäkin ensin yrittäisin. Ehkä kertoisin, miltä sellainen arvostelun kohteena oleminen tuntuu. Jos naisesi rakastaa sinua oikeasti, hän haluaa ymmärtää sinua ja kuuntelee.
Minusta tuntuu, että nykyään parisuhteista lähdetään usein ongelmia karkuun vähän liian helposti. Jos rakkautta on hivenkin jossain, kannattaa varmaan antaa sille toiselle mahdollisuus. Se omien rajojen esittely voi olla juuri sitä, kunhan sen tekee ystävällisessä hengessä. Minusta omien oikeuksien puolustaminen on ehdottoman oikein sitä toistakin osapuolta kohtaan. Se on nimittäin rehellistä ja oikeaa läsnäolemista.
Olen ollut itse varoittava esimerkki päinvastaisesta. Typerän kilttinä olen alistunut toisen toiveisiin itseni kustannuksella aina siihen pisteeseen, että persoonani elintila on kaventunut hiuksenohueksi ja olen tuntenut tukehtuvani. Silloin olen katkaissut suhteeni.
Jälkiviisastellen se ei ole ollut ollenkaan oikein kumpaakaan osapuolta kohtaan.
Jotain voisi olla pelastettvissa, jos nouset barrikadeille, ja yrität keskustella. kun kerran olette yhteen muuttaneet,niin kompromisseihin pitäisi pyrkiä, muttei pelkästään toisen ehdoilla.
jos muuten menee hyvin, siis henkinen puoli ja kaikki syvällisemmät ja ns.tärkeät asiat, niin eiköhän noi käytännön jututkin ala sujumaan.
harvat pariskunnat eivät riitele ikinä, nyt vaan vaikka riita pystyyn ja oma mielipide esille.
eikös se niin ole että riitä puhdistaa ilmaa, jos sä vaan alistut ja pidät suusi kiinni, niin katkeroidut vähitellen, ja kadut myöhemmin.
Muuten taisi olla joku tutkimus, jossa oli, että kun nainen ottaa miehen , kotityöt lisääntyy 7 tuntia viikossa...ei kai... sentään meillä?
tollanen kotityranni. :(((((
En ihan noin paha, mutta ei paljon puutu. Yritän tietysti lopettaa, mutta ei se helppoa näytä olevan.
vain minulla on äänioikeus monen asian suhteen ja kumppanini antaakin minulle mielellään tilaa päättää asioista jotka eivät häntä liiemmin hetkauta. Joistain asioista taas väännetään kättä pitkään koska minun on kontrolloinnintarpeessani joskus ylivoimaista tehdä kompromisseja. Välistä tekisi mieleni myös hiukan päättää kumppanini henkilökohtaisista asioista mutta yritän hillitä itseäni jotta naisellani säilyisi edes jonkinlainen itsemääräämisoikeus xD Luotan siihen että kohtaan vastarintaa jos ja kun menen liian pitkälle tämän pienen diktatuurini kanssa.
Mitenkähän ne rajat vedetään enää tässä vaiheessa?Taidan olla jo aika alistettu...
Olen mä hermoni menettänyt parisen kertaa kun viikon ajan on kaikki tehnyt päin prinkkalaa,sitten on tullut kutsuttua rakasta tuoksi joka otsikossa seisoo.
Se on sitten niin muuttunut nainen siihen mikä se oli silloin kun seurusteltiin.Tiedän avioparin(hetero)jotka erosi parinkymmenen vuoden jälkeen.Mies kyllästyi nalkuttavaan akkaan,se nainen on perfektionisti ja määräilevä.Mutta se on fakta tieto että nyt he asuvat erillään onnellisesti yhdessä eritalouksissa.Muuttivat kerran yhteen takasi,mutta kun ei kattilat mahdu samaan kaappiin niin ei.
Olisiko itsekkin pitänyt pitää erillis kämpät ja "puristella tuubinsa" kotona miten tahtoo ja toisen luona olla puristelematta kokonaan.
Kuluttavaa tarkkailla miten minkäkin asian tekee,ettei toista ärsyttäisi.
Joku ehdotti nauhurille tallentamista...Meilläpä on vahingossa videokameralle tallentunut pieni nalkutuksen pätkä.Hih.katselin sen juuri ja katselen illalla uudelleen pätkän ihanista kissan pennuista:D ja pistetää volumit kaakkoon.Kuuleepa tyttöystävänikin ja heräisi jopa ehkä.Tai sitten keskustelu lähtisi jälleen kerran sille uralle,että hän muistaisi vaan virheeni(treenikassi sängyllä((aivan kamalaa,likanen !)),kamat kylppärissä,ei korissa tai edes kyenneet hyppäämään koneeseen ja paljon muuta papatusta siihen päälle)
Todella tästä täytyy keskustella ja vedellä jotain rajaa,se on ihan totta.Kyllä tässä vähän tuntuu siltä että tukehtuu ja ahistaa.
>> Kuluttavaa tarkkailla miten minkäkin asian tekee,ettei toista ärsyttäisi.
"...nyt he asuvat erillään onnellisesti yhdessä eritalouksissa."
Joillekin tämä sopii paremmin kuin jaettu koti. Minäkin tiedän pari hetskusuhdetta, jotka toimivat hienosti näin. Asunnothan voivat olla hyvin lähekkäin, mutta molemmilla on silloin selkeästi oma reviiri, jossa saa toimia omilla säännöillään. Ja toisaalta oikeutetusti toivoa, että toinenkin noudattaa sinun kotisi sotkua tai siisteyttä (esimerkiksi) siellä oleskellessaan.
Sekin on nimittäin ärsyttävää, jos joutuu olemaan se siivooja, kun ei haluaisi olla se nalkuttaja -