syyskuun

Heipä Hei!

Tuossa aiemmin kirjoittelin tänne ja kyselin, mitä teille syysmammoille kuuluu?

Miten odotus edistyy? Mikä ihmetyttää, arvailuttaa? Onko teillä kaikki ok?

Itse odotan esikoista, la 16.9. Pahoinvointi ja oksentelu jatkuu edelleen. Väsymys on jo hellittänyt, mutta silti nukun päikkärit, jos mahdollsista.

Rakenneultra 5.5, jonne isä mukaan. Viimeisin neuvolakäynti oli viime viikolla, kaikki oli siellä hyvin ja sydänäänet kuuluivat niin terhakkaasti. Olen rh- , joten vasta-aineita seuraillaan raskauden aikana.

Painoa ei ole tullut, vaikka masun kasvu alkaa nyt näkyä (rv 17 5).

Nänneistä on alkanut "tihkua" kirkasta nestettä. "Tihkuminen" ei vielä ainakaan ole mahdotonta. Toiset kuulemma rypevät siinä nesteessä.

Nyt olen kertonut odotuksesta vanhemmille ja parhaille ystäville. Muuta saavat vielä odottaa tietoa. Töissä vain esimies tietää.

Miehen kanssa kaikki hyvin. Hän ymmärtää tilanteeni ja koittaa auttaa parhaansa mukaan. Nytkin talvilomareissulle varasi oksennuspusseja mukaan, jotka olivat mennen tullen tarpeen. Kovasti hän jo suunnittelee isomman auton vaihtoa.

Tässä minun kuulumiseni, kirjoitellaan...
4351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Heissan!

Esikoista täälläkin odotellaan la 23.9 ja hyvin on mennyt ainakin toistaiseksi. Pahoinvointia oli alkuvaiheessa vain jonkin verran ja sekin alkaa jo olla taakse jäänyttä. Väsyttää kyllä jonkin verran... Viimeisen viikon aikana olen huomannut hormonien merkityksen mielialaan. Kaikenlaiset pikku asiat ottaa päähän ihan kympillä ja itkukin on herkässä.

Seuraava neuvolakäynti ois ens viikolla, tähän asti ainakin kaikki ollut hyvin ja sydänäänetkin kuuluneet oikein hyvin.

Painoa tullut pari kiloa ja masukin alkaa pikku hiljaa näkyä (sais kyllä näkyä jo ihan kunnolla...)rv. 16 2.

Isä on innolla odotuksessa mukana ja odottaa jo seuraavaa ultraa, johon en kyllä vielä ole aikaa varannut. Odotuksesta olen kertonut jo lähes kaikille tutuille ja loput ovat varmaan jo muilta kuulleet.
Ainakin toistaiseksi ollut ihanaa tämä odotusaika!

Jaksamisia sulle ja kaikille muillekin tuleville äideille. Kertoilkaahan kuulumisia...

Äänestä

Hei vaan!

Meille on tulossa neljäs (viiden keskemenon jälkeen), joten odotus ei ole uutta minulle.
Uutta sensijaan on tämä jatkuva pahoinvointi, jota aikaisemmin ei ole ollut -ehkä ikä tekee sen.
Laskettu aika on 10.9 ja maha on näkynyt minulla jo todella kauan. Tosin niin se on tehnyt aikaisemmissakin raskauksissa (olen aina mennyt käyrien yläpuolella). Osasyynä varmaan se, että olen luonnostani hoikka ja kohtu on senmallinen.

Onneni kukkuloilla olen, koska tämä todellakin on erittäin "yritetty" vauva, ja ennen näitä viittä keskenmenoa kaikki muut raskaudet sujui hyvin. No toivotaan, että nyt loppukin menee hyvin.

Tsemppiä, ja toivotaan, että kesä on lämmin,mutta ei liian lämmin :)

Jaksamisia ja onnelista odotusta

Äänestä

Hyvää kuuluu! Pahoinvointi alkaa helpottaa, etomista on enää iltaisin. Välillä voin tosi pahoin ja olin sairaslomalla kolme viikkoa rv 8-11. Nyt menossa rv 18 3. Vatsa näkyy jo, eikä sitä voi enää piilottaa kuin ulkovaatteiden alle. Esikoista meille odotetaan pitkän ja hartaan odotuksen tuloksena tuli sitten plussa. Lapsettomuushoidoissakin käytiin parin vuoden ajan. Tämä masuasukki on kuitenkin "luomu" kaveri.

Rakenneultra on myös minulla vielä edessä 8.5. Pahoinvointia ja päänsärkyä kun ei ole, on loistava ja energinen olo! Painoa on tullut se pari kiloa.

Iloista odotusta muillekin!!!

Äänestä

Kiva kuulla, että odotus sujuu hyvin.

Meillä mennään hieman apeissa tunnelmissa. Eilen oli lapsivesipunktio ja nyt odotellaan n. 3 viikkoa tuloksia. Syynä tähän oli seerumiseulassa kohonnut hormoniarvo ja tiedä vaikka olisi hoitojen hormonien takia, vaikkakin tämä nappula on luomukierrosta alkunsa saanut iloinen yllätys. No, saadaanpa varmistus. Meillä myös 5.5 rakenneultra äitiyspolilla ja siellä sitten nähdään asukki. Oon kärsinyt pahoinvoinnista ja jos vaan muistan/voin syödä parin tunnin välein, pysyy huono olo loitolla. Oksentaminen on jokapäiväistä aina aamuisin, mutta päiväajasta oon selvinnyt toistaiseksi hyvin... Mulla on nyt niin sekavat fiilikset eilisen takia, että en oikein saa mitään järjellistä aikaan.

Hyviä vointeja teille muille :) Eiköhän tämä tästä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äidit kirjoitti:

Heipä Hei!

Tuossa aiemmin kirjoittelin tänne ja kyselin, mitä teille syysmammoille kuuluu?

Miten odotus edistyy? Mikä ihmetyttää, arvailuttaa? Onko teillä kaikki ok?

Itse odotan esikoista, la 16.9. Pahoinvointi ja oksentelu jatkuu edelleen. Väsymys on jo hellittänyt, mutta silti nukun päikkärit, jos mahdollsista.

Rakenneultra 5.5, jonne isä mukaan. Viimeisin neuvolakäynti oli viime viikolla, kaikki oli siellä hyvin ja sydänäänet kuuluivat niin terhakkaasti. Olen rh- , joten vasta-aineita seuraillaan raskauden aikana.

Painoa ei ole tullut, vaikka masun kasvu alkaa nyt näkyä (rv 17 5).

Nänneistä on alkanut "tihkua" kirkasta nestettä. "Tihkuminen" ei vielä ainakaan ole mahdotonta. Toiset kuulemma rypevät siinä nesteessä.

Nyt olen kertonut odotuksesta vanhemmille ja parhaille ystäville. Muuta saavat vielä odottaa tietoa. Töissä vain esimies tietää.

Miehen kanssa kaikki hyvin. Hän ymmärtää tilanteeni ja koittaa auttaa parhaansa mukaan. Nytkin talvilomareissulle varasi oksennuspusseja mukaan, jotka olivat mennen tullen tarpeen. Kovasti hän jo suunnittelee isomman auton vaihtoa.

Tässä minun kuulumiseni, kirjoitellaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu