Kyllä oli silmänurkassa kosteaa tänään.
Haikeana aamulla katselin, kun tyttö innosta puhukuen ja jännittyneenä reppuselässä asteli kohti koulua, kohti elämäntaivalta joka tulee vaikuttamaan hänen tulevaisuuteen todella paljon.
Miten isolta ja pieneltä hän vaikuttikaan!?!
Perhosia lenteli minun, äidin, vatsassa ja olin, jos mahdollista, vielläkin jännittyneempi kuin tyttö. Hän oli todella iloisella päällä ja suu hymyssä koko matkan ja niin nätti!
Ei uskoisi, että siitä on reilu seitsemän vuotta, kun tuo lapsi laskettiin syliini ja hän parkui isoa vastalausetta sille, että lämpöisestä turvapaikasta joutui isoon tuntemattomaan maailmaan. Ja me tuoreet vanhemmat nauroimme hämmentyneinä onnellista nauruamme.
Siitä on n. viisi vuotta, kun hän käveli kannoillani ja hoivasi lumikokkareita vauvoinaan kauppamatkoilla. Silloin hän keräili aarteita, jotka olivat kiviä ja taskut pullottivat hänelle niin tärkeitä esineitä.
Kyllä ne vuodet vierivät,
kohta hän vie ensimmäistä muuttokuormaansa ensimmäiseen kotiinsa.
Olin niin pirskatin ylpeä hänestä ja se varmaan loisti koko koulunpihalla, kuten silmänurkissa kimmeltävät kyyneleetkin.
Niin ne vuodet vierii
5
589
Vastaukset
- myös äiti
Mun tyttö meni kanssa eilen kouluun ja tunteet oli ihan samanlaiset kuin sinulla.Oli niin haikeeta ajatella että tyttö on "iso" jo.
Hyvää koulu menestystä sinun tytöllesi. - sinikello
vein 4:n lapseni, tytön kanssa koulutielle eilen. Kummasti vaan ne silmät kostuivat häntä koulujonossa katsellessani. Kuinka isoltä näytti...ja samalla niin pineltä ison reppunsa kanssa. Mutta...tästä se hänenkin taipaleensa alkaa. Lapsuus on ohitse ja alkaa kasvaminen kohti aikuisuutta. (vaikka lapsi hän on vieläkin) Hyvä alkanutta kouluaikaa kaikille!
- melkein..
minä vein esikoisen koulutielle neljävuotta sitten, hyvin samanlaisin miettein.
tänävuonna kuopus aloitti eskarin. kyllä äiti pyyhki silmäkulmiaan, kun pikkuihminen innosta puhkuen hyppeli reppu selässään esikoulua kohti. ei voi olla totta, että minun vauva on niin iso tyttö, että aloitti esikoulun, ensi vuonna itken varmaan koulun pihalla ääneen!- äitix4.
Minä en kyennyt 5-vuotiasta eskariin viemään,tiesin että äidiltä kun pääsee isot kyyneleet.pyysin iskää saattelemaan,ja voi mikä huoli tuli ja mielikin hakea se lapsi kotia äidin luo.Näinkö meitä nyt erotetaan...niin sydämmeen syvälle onneksi saamme ne kultaiset muistot,juuri ne kivi aarteet ja sateiden tuomat ihmettelyt,mitä me toivomme?turvaa ja ymmärrystä sitä ihan ensiksi lapsillemme antakaa isossa maailmassa.Sillä kun me luovutamme lapsemme kouluun,eskariin,päiväkotiin jne..luovutamme kalleimpamme.
- Äiti
Tulipa elävästi mieleen omankin lapseni ekaluokalle lähtö, samalaiset olivat tunnelmat. Nyt tyttö on jo neljännellä, ja kostutti silmiäni, kun tuli luokseni eräs päivä ja kysyi että: äiti mitä se valkoinen on, jota multa tulee pimpasta, ja kun sitten vielä huomasin ne muutamt karvan haituvat siellä alapäässä. Että askel askeleelta meitä äitejä itketetään. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että vaikka lapsi kasvaa koko ajan, niin silti hän tarvitsee meitä äitejä ja isijä vielä pitkään. Murrosiässä erityisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760