Asperger-piirteet -samanlaisia kokemuksia?

Minusta et vaikuta kovinkaan omituiselta. Sosiaalinen kanssakäyminen vaatii aina harjoittelua (vrt. lapset) eikä jokainen, joka on siinä "huono", ole Asperger. Ei varmaan kukaan eläydy aina toisten tunteisiin tai edes usein. (Tai tiedä sitten, olenko itsekin Asperger...;))Piirteitä toki löytyy meistä kaikista, toisista vähän, toisista enemmän.

Tällaisen nettikirjoituksen avulla asiaa on tietenkin mahdotonta arvioida kovin hyvin varsinkin kun ei ole ammattilainen.

Uskon, että 90 % vanhemmista asseista jakaa kokemuksesi.

Hyvin tyypillistä assi-kokemusta. Hyvin olet osannut ne kertoa, vaikka et tiedä olevasi assi.

Jos et ole assi - kuulut autismin spektrin ihmisiin.

Nimimerkki -jonna aloitti tämän ketjun 9 vuotta sitten.
Edelleen hänen Asperger-piirteiden kuvauksensa on hyvin tuttua asperger-ihmisille. Vaikeuksia sosiaalisissa toiminnoissa, heilahtelua liiasta suorapuheisuudesta yliempaattisuuteen, tietoista sosiaalisten tilanteiden opettelua jne.

Kysymys kuuluu, pääseekö assi eteenpäin niin että yrittää matkia ns. normaalin enemmistön tapaa olla kussakin sosiaalisessa tilanteessa. Tuskinpa, sillä homma menee normaaliuden teeskentelyksi. Se ei ole vaikeaa mutta se on assille haitallista, koska sellaisen teeskentelyn ja matkimisen alle jäävät assin omat todelliset tunteet. Eikä assin todellisissa tunteissa ole mitään vikaa.

Assin läheiset ja koko ns. normaali enemmistö assin ympärillä helposti tietämättömänä tukee assia vain silloin, kun hän teeskentelee normaalia. Sellainen suuri tietämättömyys ja halu teeskennellä AS olemattomiin on kuitenkin elämistä selvässä valheessa. On päivänselvää, että sellaisesta kärsivät kaikki, eniten assi itse, jolle ei pääse kehittymään todellista realistista minäkuvaa.

Jokainen asperger-ihminen tarvitsee kasvaakseen terveeksi sellaiset läheiset, jotka rakastavat häntä sellaisena kuin hän on eikä sellaisena, millaiseksi hän pystyy muiden mieliksi tekeytymään.
Fuulaaminen on fuulaamista. Kukaan ei lopultakaan pidä kenestäkään joka fuulaa!

Säälittää kohdata silloin tällöin vanhempia, jotka hyväksyvät lapsensa vain silloin, kun tämä feikkaa eli näyttelee jotain muuta kuin todellisuudessa on. Sellaisilta vanhemmilta puuttuu todellinen rakkaus lastaan kohtaan.

Kuten -jonna osuvasti kirjoittaa: "erityisesti väsyneenä tai stressaantuneena en jaksa pinnistää tuolla 'normaalivaihteella', vaan käyttäydyn tavoilla jotka muut kokevat hankalina."

Miksi ihmeessä assin pitäisi teeskennellä normaalia ja ajaa itsensä sillä tavalla vääjäämättä yhä uudelleen väsyksiin ja stressiin! Eikö läheisten pitäisi tietää AS:sta edes sen verran, että se todella on erilaisuutta, synnynnäistä neurobiologista erilaisuutta, joka vain pahenee, jos sitä muiden mieliksi yrittää kaiken aikaa hakata itsestään pois! Se ei poistu, se ei kerta kaikkiaan poistu! Se ei ole lujimmallakaan tahdonvoimalla haihdutettavissa, se ei häviä minnekään, vaikka kuinka näyttelisi ja teeskentelisi normaalia, siis sellaista jolla ei ainakaan ole muka mitään neurobiologista synnynnäistä erilaisuutta.

Hulluinta - kuten -jonnakin toteaa - on se, ettei kukaan yleensä havaitse assin peitettyjä ongelmia,
teeskenneltyä ulkoa opeteltua sosiaalista käyttäytymistä. Kuitenkin on niin että assi itse sen huomaa itsessään pahimmalla tavalla, uupumus tulee ja pahimmassa tapauksessa se lähtee vaaralliseen kierteeseen. Uupumiskierre on monen itsemurhan takana.

On siis todella petollista lähteä teeskentelyn tielle, vaikka se on "hullun helppoa".

Ihmiset eivät koskaan opi tietämään, mitä AS todella on, jos kaikki, joilla se on, pelkurimaisesti ryhtyvät teeskentelemään aivan kuin heillä ei sitä olisi. Eläköön kaikki assit, varsinkin ne assit, joille on mahdollista olla ja jotka todella ovat juuri sellaisia kuin he synnynnäisesti ovat. Eivät he ole pahoja ihmisiä. He ovat vain erilaisia kuin enemmistö. Sellainen erilaisuus ei ole uhkaavuutta vaan rikkautta.

Aspergeria ei missään nimessä saa pakottaa esim. puhumaan small talkia, jos hän haluaa puhua oikeaa asiaa ja käsitellä ne syvällisesti. Eikä häntä saa pakottaa tekemään useampaa asiaa samanaikaisesti, jos hän ei pidä siitä, vaan hänen tulee antaa keskittyä rauhassa yhteen asiaan kerrallaan.

Huomaan kyllä itsessäni tuon, että voin tuntea välinpitämättömyyttä silloin kun pitäisi olla empaattinen. Syy yleensä on se, että ihmisen ongelma on ihmisyyteen liittyvä. Konkreettiset asiat herättävät minussa empatiaa. Esimerkkitapaus: Henkilö on hukannut tavaran, ja on siitä surullinen. Itse suuren sitä tavaraa joka on kadonnut.