Perjantaina linja-autolla matkatessani huomasin todella lumoavan naisen istuvan käytävän toisella puolella yhden penkkirivin minua taempana. Minun tarvitsi katsoa häntä vain kerran ja saatoin todeta, että olen nähnyt nyt maailman ihastuttavimman naisen. Kun katsoin toisen kerran noita hurmaavilla hiuksilla kehystettyjä kasvoja, hän sattui katsomaan takaisin minuun, enkä sen jälkeen enää yksinkertaisesti voinut olla vilkuilematta tätä ihanuutta. Katseemme kohtasivatkin vielä monesti. Lopulta saavuimme pysäkille, jossa hän jäisi pois kyydistä. Nainen nousi ylös ja käveli käytävää pitkin ohitseni. Sydämeni oli pakahtua, kun hän kääntyi äkkiä katsomaan minua ja sain nähdä hänen kasvonsa laskevan auringon säteiden maalaamina. Käyttääkseni kahta ikivanhaa fraasia: olin ihastunut aivan päätä pahkaa ja vieläpä korviani myöten. Näin ei ollut tapahtunut ihan hetkeen, jos milloinkaan. Viikonloppuna sitten mielessä pyörikin enimmäkseen vain nämä ihanaiset kasvot.
Tämänpäiväisen paluumatkan ajankohdan valitsin siten, että todennäköisyys olisi mahdollisimman suuri päätyä samaan linja-autoon ihastukseni kanssa. Enpä silti olisi kovin paljosta lyönyt vetoa onnistumisen puolesta, mutta mitä vielä! En todellakaan ollut uskoa silmiäni, kun huomasin auton pysähtyvän juuri tuolle pysäkille ja siellä odotti tuo suloisin ihminen, jonka olen eläessäni nähnyt. Joka paikassa kihelmöi ja sydän jätti lyöntejä väliin. Hän tuli minua kohti ja katseeni oli täysin juurtunut häneen. Kasvoillani luultavasti mitä säälittävin anelevan koiran ilme, mutta minkäs teet. Hänkin huomaa minut ja istuutuu taas riviä taemmaksi käytävän toiselle puolelle. Ei voi olla totta! Kaikki muu tuntuu menevän täydellisesti toiveideni mukaan, mutta toimintakyky on ihan eri tasolla, kuin sen soisi tällaisella hetkellä olevan. Olin viikonlopun aikana käynyt kuvitelmissani läpi tämän tilanteen noin miljoona kertaa, ja kas kummaa, kaikki onnistuu niin uskomattoman hienosti ja vaivattomasti ja meistä tulee lopulta maailman onnellisin ja täydellisin pari. Todellisuudessa en osaa taaskaan tehdä muuta kuin vilkuilla tuota kauneutta ja tukahtua kyvyttömyyteeni. Katseemme kohtaavat taas muutaman kerran ja Mikkelissä autoa vaihtaessamme melkein hipaisemme toisiamme, kun poimimme laukkuja auton tavaratilasta. Sitten hän nousee toiseen autoon ja minä siihen toiseen...
Sitä näin jälki käteen ei voi kuin vain ihmetellä, että miksi? Oi, miksi?
Tämänpäiväisen paluumatkan ajankohdan valitsin siten, että todennäköisyys olisi mahdollisimman suuri päätyä samaan linja-autoon ihastukseni kanssa. Enpä silti olisi kovin paljosta lyönyt vetoa onnistumisen puolesta, mutta mitä vielä! En todellakaan ollut uskoa silmiäni, kun huomasin auton pysähtyvän juuri tuolle pysäkille ja siellä odotti tuo suloisin ihminen, jonka olen eläessäni nähnyt. Joka paikassa kihelmöi ja sydän jätti lyöntejä väliin. Hän tuli minua kohti ja katseeni oli täysin juurtunut häneen. Kasvoillani luultavasti mitä säälittävin anelevan koiran ilme, mutta minkäs teet. Hänkin huomaa minut ja istuutuu taas riviä taemmaksi käytävän toiselle puolelle. Ei voi olla totta! Kaikki muu tuntuu menevän täydellisesti toiveideni mukaan, mutta toimintakyky on ihan eri tasolla, kuin sen soisi tällaisella hetkellä olevan. Olin viikonlopun aikana käynyt kuvitelmissani läpi tämän tilanteen noin miljoona kertaa, ja kas kummaa, kaikki onnistuu niin uskomattoman hienosti ja vaivattomasti ja meistä tulee lopulta maailman onnellisin ja täydellisin pari. Todellisuudessa en osaa taaskaan tehdä muuta kuin vilkuilla tuota kauneutta ja tukahtua kyvyttömyyteeni. Katseemme kohtaavat taas muutaman kerran ja Mikkelissä autoa vaihtaessamme melkein hipaisemme toisiamme, kun poimimme laukkuja auton tavaratilasta. Sitten hän nousee toiseen autoon ja minä siihen toiseen...
Sitä näin jälki käteen ei voi kuin vain ihmetellä, että miksi? Oi, miksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
suoraan rakkausromaanista.