Kysyisin teiltä mummot ja (anopit), että onko mielestänne outoa että minä, uusi ja tuore äiti haluan mieluummin oman äitini kuin anoppini auttelemaan lasten ja kodin hoidossa silloin kun esim. vauva on juuri syntynyt? Kyse on siis siitä ajasta, kun isä on palannut töihin. Koetko anoppina olevasi "syrjäytetty"?
Kysymys mummoille
vauvan ja taaperon äiti
111281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sehän on selvä että pyytää apua omalta äidiltä eikä anoplta,sehän on kuitenkin täysin vieras ihminen...ja omalle äidille voi sanoa mitä ajattelee ja jos joku mättää,harvemmin anopille...
Kysyisin teiltä, tyttäret ja miniät, että onko mielestänne outoa, että minä, tuore isoäiti, haluan mieluummin elää omaa elämääni siitä huolimatta, että teille on syntynyt lapsi?
Onko mielestänne outoa, että en ole heti aamutuimaan auttelemassa lasten ja kodin hoidossa, vaan toivon kovasti, että se toinen mummu ottaisi tämän velvollisuuden hoitakseen.
Eihän toki tämän päivän nuorelta äidiltä itseltään voi odottaa oman taloutensa hoitamista.
Vanhempaa polvea pidetään itsekkäänä, jos se ei ole valmis lastensa palvelukseen.
Koetko olevasi syrjäytetty, kun äitisi ja anoppisi elävät omaa elämäänsä?
ja huolehdittu nuoresta perheestä?Olen kuullut äitini 85v. kertomaa useinkin siitä,miten anoppi ja oma äitinsä auttoivat alussa ja se oli ihan tavallista jo silloinkin.Asuttiinhan silloin monessa paikassa samassa taloudessakin,joten kanssakäyminen oli hyvinkin vilkasta.Äitini on kertonut,kuinka mummu,siis anoppinsa saattoi yölläkin tulla heidän kamariinsa ja viedä vauvan omalle puolelleen,jos kuuli vauvan itkevän ja äitini 23v. ei pitänyt sitä edes loukkaavana,kun oli väsynyt ja vauva oli keskonen.Talossa asui toisenkin pojan perhe ja mummu hoiteli myös heidänkin vauvaansa! Myöhemmin äitini ja isäni perhe jo kolmen lapsensa kera muutti omaan taloonsa ja se toisen pojan perhe jäi siihen.En oikein usko,että meidän nuoremme olisivat sen kummallisempia, kuin mekään olimme,hakevat vain tukea ja turvaakin oudoissa elämäntilanteissa meistä vanhemmistaan, ja ne tyttäret ja miniät, jotka odottavat passaamaan ja siivoamaan huusholliaan,rahaakin ottaisivat,niin heidän kohdallaan saa äiti/anoppi kyllä katsoa peiliin,kun on itse paaopnut lapsensa pilalle ja röyhkeäksi antanut kasvaa.Lapsihan on yleensä sellainen,miksi hänet on kasvatettukin,tai jätetty kasvattamatta täysin. Sensijaan,joskus ihmetyttää kyllä kovasti ne itsekkäät mummut/anopit,joille isoäitiys ja siihen liittyvät asiat ovat myrkkyä ja välttämätön paha!Luonnollistahan sen pitäisi olla ja onnellinen ja iloinen asia,kun lapsensa on tullut äidiksi/isäksi ja itse mummuksi/vaariksi ja kyllä siihen ehdottomasti liittyy myös velvoitteitakin,vaikka jotkut itsekkäät isovanhemmat eivät sitä näytä tajuavan,vaan haluavat elää jotain uutta,erillistä ja toisinaan täysin höpsähtäneinä, villityksineen,kuin "uudelleensyntyneinä",jopa katkaisevat siteet omiin lapsiinsa!Maailma on muuttunut aina vaan kylmemmäksi, kovemmaksi ,kiireisemmäksi ja taloudellinen kilpailu on kovaa ja kuluttavaa.Siinä mielessä meillä oli jollain lailla helpompaa kuin näillä nykyisillä.En kirjoita tätä miniänä tai tyttärenä(niitäkin kyllä olen),vaan mummona ja anoppina, itsekin apua aikoinani saaneena, ja nyt sitä antavana, aina kun sitä vilpittömästi pyydetään.Enkä tunne,että minua hyväksikäytetään vaan nautin siitä, että suhteet jälkipolveen ovat hyvät ja lämpimät!
...vaan siitä, että tyttären mielestä isovanhemmat kilpailevat siitä, kuka SAA tulla pitämään lapsenlapsensa kotia puhtaana ja siivottuna.
Mitä tulee auttamiseen ennen ja nyt, niin ne perheet, jotka sotien jälkeen joutuivat muuttamaan kaupunkeihin työn perässä, eivät kyllä mistään apua saaneet, vaan lapset oli vietävä minne tahansa hoitoon muutaman viikon vanhasta, että äiti sai pidettyä työpaikkansa.
Turhaan pidetään yllä sitä kuvaa, että nykypäivän isovanhemmat olisivat itsekkäitä ja halpamaisia, kun eivät halua hoivata jälkikasvujaan.
Lapset ovat saaneet kotoa elämänsä eväät, ja niillä he sitten tulevat toimeen, perustavat perheensä ja kasvattavat lapsensa.
Ei ole oikein, että suorastaan kilpailutetaan isovanhemmilla, kummat nyt ensisijaisesti saavat tulla lapsenlapsia hoivaamaan.
Eivät isovanhemmat ole edes vertailukelpoisia keskenään.
Sinun tapauksessasi on eletty saman katon alla monessa polvessa, ja silloin tietenkin töitten jakaminen on yksinkertaista.
Mutta nykyisin on hoitovapaat, isyyslomat, päiväkerhot, päivähoidot monelaiset jne. Lapset ovat turvallisessa ympäristössä koko ajan.
Enää ei tarvitse isovanhempien hoitaa itseään 50-60 v. nuorempia lapsia. Hoitajia riittää.
No ei todellakaan kaikki ole aikoinansa apua saaneet!
Ei lähestulkoonkaan!
Maaalaitaloissa miniä oli usein kissaakin halpa-arvoisempi ja höykytettiin työstä toiseen.
Saati sitten olisi lapsen yövalvomisissa tuurattu.
Kovilla olivat vielä 40-luvulla monissa syrjäpaikoissa miniät, joilla teetettiin raskaimmat navettatyöt.
Mummot ja papat olivat 60-70 ikäisinä melko raihnaisia ja kuluneita, kolotuksissaan kituen.
Kyllä se niinpäin paremmin oli, että nuori autteli vanhaa.
Toki oli tupamuoreja, jotka katsoivat lasten perään, kun miniä juoksi navetn ja tuvan väliä.
Itslleni sattui niin onnettomasti, että sekä anoppi että äitini olivat sairaita lasteni ollessa pieniä.
Ei voinut apua pyytää, kun piti itse auttaa ennenaikaisesti sairasvuoteelle joutuneita isovanhempia.
En usko, että nykyiset isovanhemmat ovat itsekkäitä!
Monta kertaa on niin, että nuori perhe ei halua ketään, varsinkaan miehen äitiä tuppautumaan.
Nykyisin on mukavuudet: pesukoneet, tiskikoneet, mikrot ja imurit, lämmin vesi tulee ja menee.
Nuori perhen selviää 2-3 lapsestakin ihan keveästi ilman kummempia auttamisia.
Joskus voi toimia mummokin lapsenpiikana, että nuori pari pääsee bilettämään ja tuulettamaan hermojaan.
Kodinhoitotyöt normaali terve nuori perhe jaksaa hoitaa itsekin.
Estääkö se elämästä omaa elämää, jos vaikka uhraa siitä ajastaan kerta kuukauteen pari tuntia omalle jälkipolvelle?
Itse en haluaisi ottaa äitiäni sen enempää kuin edesmennyttä anoppiakaan heti aamutuimaan auttamaan, vaan esim. hätätapauksessa olisin ottanut mielelläni, kun itse on sairaana tai on meno johonkin jonne on hankala lasten kanssa mennä.
Itse katsoisin kyllä tämän olevan täysin vapaaehtoista ja puhtaasta sydämestä - aidosta mielenkiinnosta omaa jälkikasvua - kuten myös puhtaasta rakkaudesta omia ja puolison vanhempia kohtaan tapahtuvaa "toimintaa".
Jos vielä omat vanhemmat ja appivanhemmat ovat hyväkuntoisia ja voivat auttaa tuoretta perhettä, niin sitä apua voisi sekä antaa että itse saada jossain vaiheessa, vastavuoroisesti, pyyteettömästi ja vapaasta tahdosta.
Tätä olen itse koittanut nyt antaa toiselle elossa olevalle omalle iäkkäälle vanhemmalleni, joka arvostaa ja näyttää välittämisensä aina hyvin rakastavalla tavalla. Kiitokset muistetaan aina kumminkin päin.
Sitten on toinen jäljellä oleva appivanhempi... On vain erittäin säälittävää, jos ei minkäänlaista ymmärrystä löydy vastapuolelta. Esim. odotetaan aina että lapset tulevat isovanhemman luo, eikä koskaan voida tulla vastavierailulle. Lasten velvollisuus olisi kaiken muun ohessa, välillä pitkien työpäivien, lasten harrastusten, omakotitalon remontin ja omien harrastusten lomassa tultava kärttyisen isovanhemman luo joka korkkaa pullon ja valittaa kun ei kukaan käy ja toteaa että onhan teillä aikaa. Tähän kun vielä lisää erittäin kiittämättömän ja vaikean luonteen, niin ei voi kuin vain toivoa ettei itsestä koskaan tule samanlaista vanhusta!
Toivottavasti sinä et ole sellainen, joka itse haluaa nyt kynsin hampain elää sitä omaa elämäänsä, mutta kun tulee aika että tarvitsisi muiden apua, niin ei enää olekaan ketään joka yleensä välittäisi tulla auttamaan ja sitten ollaan katkeroituneita "kun ei kukaan välitä".
Aloittaja kysyy, pahastuuko miehen äiti, jos miniä pyytää omaa äitiään auttamaan lapsen hoidossa.
Olen niin yksiviivainen, että ajattelen, tämän tarkoittavan enemmän kuin 2 tuntia kuussa.
Olen niin yksiviivainen, että näen kysymyksen asettelun siten, etä nuori äiti ei epäile hetkeäkään, eikö molemmat mummut riemuisasti singahtaisi paikalle kun on valittu auttajaksi.
Hätätapaukset ovat erikseen, tilapäiset lapsenlikkahugit myös. Mutta kyllä oman huushollin hoito kuuluuu perheelle itselleen, ei siihen tarvita "auttelijaa".
Minä olen nyt siinä iässä, että tarvitsen auttelijaa, ja sen saan kyllä omin avuin. Lapseni ovat kiinni työelämässä, heillä on omat lapset kouluissan ja harrastuksissaan, ja lasteni perheissä on monen monia asioita, joihin heidän aikansa kuluu.
En minä vaivaa heitä omilla murheillani. En ole koskaan vaivannut.
Tietysti jokainen iästään riippumatta saattaa joutua sairaalaan tai katkoa jäseniään jne. ja silloin apua pitää jostain saada. Uskon lasteni tulevan tosi hätään. Kuten minäkin vastavuoroisesti sinne päin, jos kykyni riittäisivät.
Itsenäinen elämä on sitä, että kukin elää oman elämänsä omilla ehdoillaan. Väkisin annettu apu on aina hankalaa sekä antajalle että vastaanottajlle. Meitä on paljon, jotka kavahtavat ajatustakin, että omaiset paukauttaisivat sisään pesemään ikkunoita ja tamppaamaan tekstiilejä.
Eikä se tietenkään ole katkeruutta.
elää omaa elämääni ja huolehtia omasta taloudestani itse.. Olen kykeneväine siihen ihan yhtä hyvin kuin "vanhemmat" äidit. Omalle äidilleni olen osannut sanoa että pystyn tähän itsekin mutta anopille en osaa sanoa ei.. minusta isovanhemmilla on oikeus myös omaan elämäänsä. ;Minä olen tehnyt lapset itselleni, en muille. Eli jos en osaisi huolehtia lapsista ja kodista ilman muiden apua nii sillon lapsia ei olis tarvinnu tehäkää.. Haluan kuitenkin että isovanhemmat ovat tekemisisssä lasteni kanssa jos sitä itse haluavat. Mutta se tarkoittaa vaan sitä että ollaan lapsen kanssa, ei siivota eikä pestä pyykkiä yms jos en sitä itse pyydä. Mutta joka kerta kun anoppi on viettämässä meillä aikaa lapsen kanssa hän on samalla siivonnut, pyykännyt, silittäny järjestelly kaappeja vaikka en ole pyytänyt.. että näin meillä
On luonnollista, että tytär ottaa avun vastaan mieluummin äidiltään kuin anopiltaan. Onhan äiti tutumpi ja läheisempi, ainakin yleensä.
Luonnotonta taas on se, että parin tunnin lapsenvahtitarpeeseen kutsutaan oma äiti satojen kilometrien päästä ennenkuin annetaan anopin, joka asuu kulman takana, hoitaa lasta.
Sellaisessa tilanteessa tunne ntodella olevani syrjäytetty ja jopa hyljeksitty ja vihattu.
Et ole outo vaan olet itsekäs kuten meistä useimmat naiset tullessamme äidiksi.Vaikka ihailisimme anopin kasvatusmenetelmiä ja mummoutta me mieluimmin pyydämme neuvoa omalta äidiltämme. Pelkäämme kai arvostelua, millä on harvoin
edes mitään todellisuuspohjaa.
Itsekin toimin nuorena äitinä niin. Nyt olen poikani kolmen lapsen isoäiti ja kyllä joskus tuntuu tosi pahalta.Jos me naiset haemme tasa-arvoa niin annetaan se myös isän äidille, mutta ei ole helppoa laittaa anoppia edes mummina samalle viivalle oman äitinsä kanssa. Ja kuitenkin me usein haluaisimme muuttaa joitakin kasvatusmenetelmiä, joita meidän äitimme teki. Siinäpä kasvunpaikka meille naisille.
Kyllä koen/ koin olevani " syrjäytetty". Koska pojan lastani hoitaa enimmäkseen miniän äiti ja varsinkin kun lapsenlapsi oli ensimmäinen olin todella pahoillani kun tuntui etten ollut tarpeeksi hyvä hoitamaan lapsenlasta edes vähän aikaa. Nyt en enää ole yksinkertainen mummo vaan minulla on kaksi lastenlasta ja toinen on tyttäreni lapsi. Onkin tilanne se että minä saan hoitaa tyttäreni lasta enemmän kuin tyttäreni anoppi. Eli tosi asia on se että omaan äitiin hoitajana luottaa enenmmän kuin anoppiin, luonnollista äitin tapoihin on tutustunut koko elämän anoppiin vain muutaman vuoden ja äiti on todella läheisempi ja omalle äidille uskaltaa/voi sanoa mitä ajettelee ja miten haluaa lastansa hoidettavan - vaikka miksi ei voisi sanoa myös anopille, minä ainakin haluaisin ottaa ja olen ottanutkin huomioon miniän toivomukset.
Mutta olen myös miettinyt että minun lapsiani hoiti ( osasi hoitaa) aikoinaan äitini ja erittäin harvoin jos ollenkaan anoppi. Täytyy ajatella että se vain menee niin.
Joku kirjoitti että isovanhempien täytyisi saada elää omaa elämäänsä. Ok, mutta minun ja mieheni omaan elämääni kuuluu myös lapsenlapset mutta i päivittäin eikä joka aamu vaan tarvittaessa kun vanhemmat pyytää ja jos meillä ei ole jo aiemmin sovittuja menoja tai jos välttämätöntä suunnitellaan voidaanko ko. menoihin ottaa mukaan pienokaiset. Meille tämä sopii tosi hyvin ja me haluamme olla hoito apuana.