Olen ajtellut laittaa uuden Stilon, myyjä ei kuitenkaan ollut kovin halukas tekemään kauppoja ainakaan alennusten perusteella. Mistä olette omat Stilonne ostaneet ja onko alennusta ropissut? Mites toimituskulut?
Käteisalennus uudesta?
Jaana P
162440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Keväällä Punto 60 Dynamicissa oli käteisalennuksen suuruus noin 500 euroa (auton osuus) ja varusteltuna (talvirenkaat, lämmitin, metalliväri, toimituskulut 600 euroa) noin 1000 euroa. Aluksi eivät luvanneet sitäkään, mutta pienen tarjouskilpailun jälkeen hinta vähän putosi.
Kannattaa kysellä muutamasta liikkeestä kirjallisia tarjouksia. Kysyin sähköpostilla kuudesta liikkeestä, joista neljä tarjosi.
Myyjä ei pystynyt antamaan 5v vanhasta vähänajetusta autostani mitään kirjallista tarjousta ja suullinenkin ei enää seuraavana päivänä pitänyt paikkaansa, vaan hinta oli tippunut jo puolella.
Ei muuta kuin kunnon liikkeeseen ja nyt ajellaan Saksalaisella uudella
Tarkoittaako käteisalennus todellakin käteisellä tehtävää kauppaa vai sitä että ei yritetä tunkea autoa vaihdossa? Mitenkäs alennukset rahoituksella hankittaessa. Käsittääkseni ei pitäisi olla autokaupalle mikään riski, joten voisivat antaa saman käteisalennuksen. Olenko aivan väärässä?
Rahoituksella ei ole väliä, jos autoliike hommaa rahoituksen voivat he saada siitäkin jotain provikkaa. Vaihtoauton tullessa mukana alennuksia on vaikea joskus laskea. Yritin itse arvioida vaihtoauton arvoa kysymällä välirahan sekä suoralla kaupalla ja vaihtoauton kanssa. 80-luvun lopun auton vaihtoarvoksi jäi noin 500 euroa kokonaishyvityksen ollessa noin 1500 euroa. Jos viitsii myydä vanhan autonsa itse, voi säästää muutaman satasen, en viitsinyt.
Tässä nyt puhuttiinkin käteisalennuksesta suoralla kaupalla, eikä minkään vanhan romun vaihtamisesta.
olen kans kysellyt käteisalennusta stiloon...ei tunnu paljon ropisevan, stilon hinnat ovat kuulemma tällä hetkellä niin tiukalle laskettu, että saman alennuksen saa rahoituksen kuin myöskin suoran kaupan avulla -0 tasoa. sitäpaitsi stilon hinta tulee nousemaan parin viikon sisällä, että kannattaa tarjous pyytää odottomaan ostopäätöstä.....
Itse tein pari viikkoa sitten kaupat antamalla väliin 3 vuotta vanhan Punton. En hyväksynyt myyjän esittämää välirahaa vaan tein oman tarjoukseni käteisellä maksettavasta välirahasta. Meni heti läpi. Kannattaa pitää kiirettä, sillä Stilojen hinnat nousevat ensi viikonvaihteessa. Ota mieluummin väliraha pankista kulutusluottona kuin autokaupan tarjoamana.
Mihinkä tietoon tämä hintojen nousu perustuu? Juuri pari päivää sitten on julkaistu Multiwagonin hinnat ja nyt olisi viikon päästä nousemassa. Aika erikoista hinnoittelupolitiikkaa. Jos tällä tavalla hinnat pompsahtelee ylös alas niin sitten saa kyllä Fiiut jäädä ikuisiksi ajoiksi kauppaan.
MIksi kulutusluotto pankista? Miksei autokaupasta? Mikä korko pankin kulutusluotossa?
Multiwagon varmaankin pysyy, mutta muiden Stilojen hinta nousee ensi viikonvaihteessa. Autokauppias kertoi tämän hakiessani autoni viime maanantaina. Hain osalle välirahasta pankista 12kk Euriboriin sidotun luoton. Marginaali on niin pieni, että jäi oleellisesti alle Delta-Auton rahoitustarjouksen koron. Kyllä jokainen kauppias ymmärtää riihikuivan päälle, jolloin on varmasti mahdollista tinkiä välirahasta huomattavastikin.
Sanoiko myyjä, että hinnat nousee vai mihin tieto perustuu? Jos muiden kuin MW:n hinta nousee niin on kyllä vaikea kuvitella myytävän yhtään muuta kuin MW:tä siitä lähtien.
Hän kertoi erityisesti, että ensi viikonvaihteessa Stilojen hinnat nousevat. Tarkoittanee kai maanantaista 18.08.2003 alkaen tehtyjä kauppoja. Multiwagonin hinnasta en tiedä mitään, mutta juuri esiteltynä luulisi hinnoittelun pitävän.
Fiatin markkinaosuus on pudonnut viime vuoden vastaavasta ajankohdasta 1,9 %. En usko hintojen nousevan. Hintaero vasta myyntiin tulleeseen farmariin tulisi niin pieneksi, että kuka ostaisi sen jälkeen pienemmän? Paremminkin uskon että hinnat jopa laskevat ottaen huomioon Fiatin alekampanjat muissa maissa ja huonon taloustilanteen Euroopassa.
Tuskin nousee. Ja jos nousee niin ei varmaan paljoa. 200-300 euroa...
No eihän tossa ole mitään järkeä, juuri julkaistu uudet hinnastot. Jos muiden hinnat nousee niin multiwagonhan jää halvemmaksi kuin 5 ovinen? EI paljon järkee ostaa muita kuin farkkuja...
Olisi kyllä perin outoa jos hinnat nyt nousisivat, juuri on uudet hinnastot julkaistu ja nettisivut päivitetty!
Ja jos 3/5 ovisen hinnat nousee niin ihmettelen vielä enemmän, sillä hintaero MW:seen on jo nyt niin pieni ja MW:ssä on parempi varustelu (mm. turvatyynyt, penkinsäädöt, 12v pistoke ym.)