Kauan odotettu Seropi-pentu on tulossa perjantaina, kirjoja on luettu paljon(ja ostettu mm. Tuire Kaimion pentuopas), tarvikkeet hankittu ja koti tehty turvalliseksi.
Nyt kuitenkin on iskenyt tunne "apua, mitä jos en osaakkaan mitään ja kasvatan koiran ihan väärin". Kyseessä on, kuten otsikostakin selkenee, ensimmäinen koirani. Onko tälläinen tunne yleistäkin? Olisi kiva kuulla kokemuksia muilta ;)
Nyt kuitenkin on iskenyt tunne "apua, mitä jos en osaakkaan mitään ja kasvatan koiran ihan väärin". Kyseessä on, kuten otsikostakin selkenee, ensimmäinen koirani. Onko tälläinen tunne yleistäkin? Olisi kiva kuulla kokemuksia muilta ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
kaksi kertaa.. jos mahdollista niin voisiko joku poistaa toisen
Mä olin viikon nukkumatta, kun panikoin.
Nyt kun pentu on tuossa, on paniikki vähän hellittänyt ja tuntuue, että kyllä me pärjätään.
Jotenkin vain välillää hirvittää se, kuinka riippuvainen tuo kaksi kiloa silkkaa rakkautta onkaan minusta. Haluaisi tarjota sille parhaan mahdollisen elämän, mutta jo ensimmäisinä päivinä tekee niitä virheitä, joita vannoi välttävänsä. Vaikea on pysyä tiukkana, mutta onneksi tämä nyt näyttää suhteellisen helpolta tapaukselta. Mä olin kirjoja luettuani varma, että mulle tulee varsinainen ongelmakimppu, hirveä tihulainen, joka vaan haukkuu.
Kirjoja lukemalla ja kauhutarinoita kuuntelemalla sain paniikin itselleni ja ihan turhaan.
Tää tunne, mikä on jo nyt, on ihan kaiken mahdollisen vaivan arvoista. Olen yllättynyt siitä kuinka paljon tuollaiseen pieneen karvaiseen sipuliteemakkaraan voikin olla näin kiintynyt jo nyt.
Mä olen jo nyt päättänyt, että koirastani ei tule mitään armeijan upseeria eikä koirakoulun priimusta. Se oppii minkä oppii ja tärkeimmät asiat opetetaan, mutta koira ei ole täällä vain ja ainoastaan oppimassa ja tottelemassa, vaan elämässä perheenjäsenenä.
Onnea uuden perheenjäsenen hankinnan johdosta teille. En aio sättiä, enkä pitää luentoa sinulle, mutta tuo perustottelevaisuus on koiralle tosi tärkeä. Sen elämä on onnellisempaa ja tasapainoisempaa, kun sillä on selvät rajat laumassaan ja tietää, kuka on lauman johtaja, jota se palvoo ja kunnioittaa.
Meillä on kolme koiraa, joista nuorin on reilu 1 1/2 vuotias seropi. Pahimmat murrosiät alkavat olla takana, mutta kyllä se edelleen rajojaan kokeilee. Osaa olla tosi riiviö, kun sillepäälle osuu. Mutta myös se suloisista suloisin otus.
Ihan turha on panikoida, kyllä se siintä menee omalla painollaan elämä eteenpäin, se pentuaika on niin hirveän lyhyt, et huomaakaan, ennenkuin sinulla iso, murkkuikäinen koira, joka hakee niitä rajojaan.
Tsemppiä teille pentujen kanssa. Myös aloittajalle.
Ja tottakai perustottelevaisuus kuuluu opeteltaviin asioihin. Tarkoitinkin lähinnä, etten ole niitä, jotka haluavat koiran oppivan sirkustemppuja tai pysyvän aina tiukassa kurissa ja nuhteessa.
Tämä minun näyttäisi olevan suhteellisen helppo tapaus, ei ole kiinnostunut tuhoamisesta juurikaan ja on jo nyt tajunnut ettei haukkumisesta ja itkemisestä ole hyötyä. Osaa olla jo yksinkin jonkin aikaa ja leikkii ihan itsekseen. Nytkin on pesänrakennuspuuhissa boksissaan :)