Poikani on sairastunut sirppisolubakteerin kouriin, eli sisäelimet ovat vakavasti tuhoutumassa ja hoito on vaikeaa. onko tietoa ja kokemuksia tapauksista jota voisimme asiallisesti jakaa.
Kiitollinen etukäteen jos vaikka olisi vielä toivoa. Usko on jo mennyt!
Kiitollinen etukäteen jos vaikka olisi vielä toivoa. Usko on jo mennyt!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko kyseessä sirppisoluanemia?
En muuta osaa sanoa. Ne kuulemma vahingoitta sisäelimiä ja sydäntä. Jos ei antibiotit pysty niihin tilanne on vakava?
Taudit mahdollista aidsista syöpään, elämä on ollut sen verran rajua, mutta nyt on tultu luultavasti tiensä päähän. Ikää on 25 v.
Tuskat ovat kovat huolimatta vahvoista kipulääkkeistä... teille kaikille,joilla on vielä mahdollisuutta päästä kuiville, tehkää päätös paremmasta elämästä. Varmaan kuiville pääsee helpommin, kuin maata helvetillisissä tuskissa odottamassa kuinka kauan tuskaa vielä kestää. Ja iankaikkisuus siihen vielä lisättynä ??...
Olen se tyhmä mamma joka huolehti turhia, "aineet ei ole vaarallisia". Fiilikset on pää-asia. Ette varmaan tiedä fiiliksistä vielä mitään ennenkuin olette sairalassa liikkumattomana huudatte apua, vaikka, ette saa suustanne kuin pientä pihinää...
Auttaisin poikaani edelleen, mutta loputonta löpinää jota ei kukaan kuuntele. Kuunnelkaa edes te jotka olette vielä vähänkin järjissänne!
Kirjoitit: "Varmaan kuiville pääsee helpommin, kuin maata helvetillisissä tuskissa odottamassa kuinka kauan tuskaa vielä kestää."
Itse toivoisin tuossa tilanteessa eutanasiaa. Sairas sellainen jumala joka haluaa lapsensa kärsivän. Ja jos sitä jumalaa ei ole, niin ei eutanasiallekaan ole estettä.
"Fiilikset on pää-asia."
Joillekin kyllä. Heihin ei liene kovin suuria mahdollisuuksia vaikuttaa. Mutta enemmistö ei halua uhrata terveyttään fiilisten takia.
Ei muuta. Jaksamisia!
kärsii. Eutanaasia on suomessa vielä kielletty.
Vaikkakin joskus tuntuu että se olisi ratkaisu kivuton lähtö kaiken "paskan" jälkeen. On yritetty kaikkea jo kymmenen vuotta, jotenkin vain tuntuu ettei ole enää toivoakaan. Tietenkin on joku mahdollisuus vielä käyttämättä jos usko olisi vahva...
Tunnen luissani poikani tuskat, eli olen kait jollain tavalla yli reakoinut kaiken enkä ole pystynyt päästämään irti "lapsestani". Hänhän on eri ihminen kuin minä ja mulla on myös oma elämä.
Tälläisiä poikia ja tyttäriä on Suomessa varmaan satoja tälläkin hetkellä etten varmaan ole yksin, mutta kun se on omalla kohdalla siitä ei vaan pääse irti.
Hoitsu sanoi että yleensä näitä tapauksia ei enää käydä katsomassa että on harvinaista et on välit edelleen kunnossa. minusta hän on edelleen poikani ja rakas...