Nostan hattua Ilkka Kanervalle, joka jaksaa suoraselkäisesti viedä eteenpäin kokoomuksen aatetta, vaikka onkin joutunut ajojahdin kohteeksi.
Tekstiviestejä lähetetään Suomessa miljoonia päivässä, ei niin suuresta määrästä kaikki voi olla viimeisen päälle mietittyjä. Ike saakoon syntinsä anteeksi, koska tapaus jäi yhteen kertaan.
Kokoomus on Suomen tärkein puolue, sen avulla saamme verot alas ja kommunismin kuriin. Ike on tehnyt hyvää työtä, samoin Olli Manni. Heitä äänestämme, turkulaiset.
Tekstiviestejä lähetetään Suomessa miljoonia päivässä, ei niin suuresta määrästä kaikki voi olla viimeisen päälle mietittyjä. Ike saakoon syntinsä anteeksi, koska tapaus jäi yhteen kertaan.
Kokoomus on Suomen tärkein puolue, sen avulla saamme verot alas ja kommunismin kuriin. Ike on tehnyt hyvää työtä, samoin Olli Manni. Heitä äänestämme, turkulaiset.
Vastaukset 12
Vanhimmat
oikein iso VALHE!
"Ike saakoon syntinsä anteeksi, koska tapaus jäi yhteen kertaan. "
Eiköhän tuo ole aiemminkin jäänyt jo samasta asiasta kiinni, paljonko "tietämättömiä" kirjoituksia onkaan tällä? Vuorenhuippu vasta näkyvissä. Älä yhtään yritä, ei onnistu.
Luepa ne netistä. Miksei Hesari ole kohikaillut kolmen kokosivun juttuja Vanhasen viesteistä?
Yhä selkeämmin näyttää siltä, että Kanervasta oli tulossa liian vaarallinen kilapilija Vnahaselle suraavaksi päämininseriksi. Mies oli saatava syrjäytettyä hinnalla millä hyvänsä.
Ilmankos Vanhanen uskalsikin viikonvaihteen mediassa revitellä olevansa pääministeri vielä vuonna 2015!
telmimään panopuunsa haurukassa
Palstan valvoja on viime päivinä poistanut niin innokkaasti I. Kanervaa arvostelevia tekstejä, että päätin testata vaihtoehdon: poistetaanko myös kehuvat kannanotot.
Ne näköjään kelpaavat.
Sanomattakin on selvää, että I. Kanerva on pilannut turkulaisten mainetta enemmän kuin kukaan toinen tähän mennessä ja osansa saavat Vehmaan-Uudenkaupungin alueen ihmiset.
I. Kanerva = kansallinen häpeätahra.
Kaupunginjohtaja ja virkamiehet tukkanuottasilla, Turun Sanomien päätoimittaja sai kenkää, Kanervasta tullut valtakunnan pahin mätämuna.
Turku menee tätä vauhtia viemäristä alas.
No tuota, kyllä meillä muiden maakuntien suomalaisilla on "oma" käsityksensä Turusta, turkulaisista ja Varsinais-Suomesta. En rupea mielipiteitä nyt tarkemmin erittelemään.
Tämä tapaus Kanerva vaan lisää pökköä pesään. Minusta te turkulaiset voisitte pitää Kanervanne tykönänne.
Tehkää hänestä vaikka maakuntajohtaja. Näin ollen hän voisi kokopäivätoimisesti puhua puolestanne.
Eduskuntaan haluaisimme jonkun vähän fiksumman tapauksen. Toki tiedämme, että Varsinais-Suomi on Kokoomuksen vankkaa kannatusaluetta ja siksi odotamme, että teillä olisi myös antaa jotain vähän sivistyneempää kuin seksimaanikko Kanerva -noin niinkuin kansakunnan yhteisiin rientoihin.
Valtakunnan politiikassa emme häntä enää tarvitse, on yhtä tarpeellinen kuin joku roskaläjä.
Turkulaisuus johtuu Turun surullisen kuuluisasta juoma- ja airistolaisesta uimavedestä. Ne tuhoavat salaa kaiken järjen kaupungista.
Karmea totuus on vuosien saatossa näkynyt mm. Hesarin pilkka- ja turuntautikirjoituksissa, joihin tämänkin episodin alku ja juuri viime kädessä johtaa. Katsokaa vain onko Hesari viime päivinä ronkkinut monen sivun voimalla ja kissankorkuisin otsikoin pääministerin ihania tekstiviestejä?
Ei lehden päätoimittajan palkkaaminen tai potkut liity Turun kaupungin touhuihin.
Mutta se liittyy, millä tavalla kaupungin johtajat yrittävät painostaa lehden päätoimittajaa
Onhan se vaan kumma, kun kaikki viestit eivät tule näkyviin. Mikä jumittaa?
....ensimmäinen kerta? Kanerva jäi kiinni tekstiviestein ahdistelusta jo aiemmin vongatessaan mallipimuja EM-kisaemännänpaikkojen varjolla! Silloinkin kovasti kaduttiin ja anteeksi pyydeltiin.
Kanerva mokasi tällä kertaa vielä raskaammin...ihan itse, omaa typeryyttään ja vastoin aiempia lupauksia puoluejohdolle. Lisäksi hän jäi "housut kintuissa" kiinni valehtelusta, "alapääjutuista" ja jälkikäteenkin sokea omille töppäyksilleen.
Kanerva vannoi ensin omilleen, ettei "alapäänjutuista" ole kyse, vaan viattomasta työviestittelystä. Katainen sanoi: "OK, asia loppuunkäsitelty. Ile saa tukemme." MUTTA! Hymy-lehden viesteissä Ike kyseleekin pornotähden puutarhan kuntoa eli onko p-llu paljas vai karvainen! SE EI S-TANA OLE ULKOMINISTERILTÄ TÄYSPÄISTÄ HOMMAA SE!?!?
Kataiselle ei jäänyt enää muuta mahdollisuutta kuin antaa Ikelle monoa ja samoilla linjoilla oli Sasikin Hesarissa. Ei se mitään ajojahtia ollut, vaan pakon sanelemaa. Kokoomukselle ja Kanervalle naurettiin, uskottavuus meni.
On pöyristyttävää, että Ike YHÄ hakee syyllisiä MUISTA eikä näe peilissä kuin median marttyyrin. Ja kun Katainen jo haluaisi laittaa koko jutulle pisteen kohun vaimentamiseksi, kaataa Kanerva öljyä hiillokselle hourimalla takinkäännöstä.
Miten tyhmä sitä voi olla kun on TYHMÄ? Onko Kanervalla enää tulevaisuutta Kokoomuksessa?
mitä olen tästä aiheesta lukenut.
Kiitos kirjoittajalle!!!
olisi ne 200 voinut olla vähän mietittyjä? Ku ei kyseessä ollut "sinkkumies"