Täytyykö isin

Kyselisin teiltä muilta äideiltä, että osallistuuko teillä miten paljon isä kodinhoitoon? Tarkoitan nyt kotitöitä, jätetään lapsen hoito kokonaan pois laskuista :)

Meillä on pian puolivuotias vauveli ja olen siis kotona lapsen kanssa. Tarkoitus olisi olla mahdollisimman kauan kotona, unelmien täyttymys olisi olla siihen saakka, kun lapsi täyttää 3v. ja mahdollisuuksien mukaan tehdä esim. osa-aikatöitä jossain vaiheessa.

Mies tekee töitä arkisin (8-17) ja viikonloppuisin tarpeen mukaan esim lauantaita (9-15/16) joten usein hänelle ei jää kuin sunnuntait vapaaksi. Joskus nekin kuluu kotona töitä tehden, esim paperihommien kanssa työhuoneessa.

Mies kyselee jatkuvasti, että voisiko tehdä jotain, imuroida, laittaa pyykkejä kuivamaan tms. kun tulee töistä kotiin. Ei mulla edes ole sille mitään tekemistä enää illalla, kun oon päivällä ehtinyt kaiken jo tehdä, ihan helpostikin. Mielestäni mies tekee jo aivan tarpeeksi perheen eteen käydessään töissä ja elättäessään meidät. Minusta minun kuuluu tehdä osani kotona, siivota, kokata, pyykätä, tehdä pihatyöt jne.

Mies kyllä touhuaa paljon lapsen kanssa, mutta en halua että hän tekee kotitöitä. Melkein jo ärsyttää, jos mies kyselee, voisko jotain tehdä. Ihan kuin hän aliarvioisi minua, etten pysty tehdä. Olen kyllä monet kerrat vannonut, että kylläs itten pyydän apua, jos tarvetta tulee.

Äitini on ottanut asiakseen parjata miestäni siitä, ettei hän osallistu kotitöihin. Olen jo hermostunut äidilleni monet kerrat, että turha alkaa semmosesta valittaa, kun meille asia ei oo ongelma. Silti äitini oikein nauttii vaikka sukulaisilla käydessämme, kun saa muka vauvalle höpötellessään laukoa kommenttejaan kuten "onpa se sinun isi niin laiska kun ei yhtään äitiä auta kotitöissä" tms. Miestäni tämä nolottaa ja minua taas raivostuttaa. Äitini taas ei lopeta asiasta jankkaamista, vaikka miten pahasti sanoisin hänelle asiasta...

Meillä nyt kuitenkin on vain tämä yksi lapsi (ja ainoaksi valitettavasti jää) ja minulla on kylliksi aikaa hoitaa koti lapsen ohessa. En ymmärrä, miksi tästä isän osallistumisesta jotkut tekee niin suuren asian (varsinkin siis äitini ja myös osa ystävistäni moittii avoimesti miestäni).
9658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...isi osallistuu eniten tiskaukseen. Pyykinpesun olen ominut itselleni, ettei tule "värivirheitä" :) ja suursiivouksissa isi kyllä tamppaa matot. Meilläkin isä töissä, minä kotona eli kerkeen kyllä kotihommat itsekin hoitaa.

Voithan sinäkin sitten sanoa äidillesi sukulaisten luona, jos alkaa miestä parjata, että Sinä olet halunnut vapauttaa miehesi kotitöistä etkä anna hänen niitä tehdä, vaikka toinen kovasti haluaisi ;)

Äänestä

sun kuulukin tehdä kotityöt, mieshän käy töissä.

Äänestä
  • kotityöt minä (olen lasten kanssa kotona), lastenhoito yhdessä ja varsinainen palkkatyö mies. Joskus mies osallistuu kotitöihin, mutta harvemmin hänen olisi "pakko" osallistua.

    Äänestä

meillä esikoinen vielä masussa, mutta olen kyllä ajatellu, että kun jään lapsen kanssa kotiin, hoidan kotityöt ite, että isille jää töitten jälkeen aikaa olla lapsensa ja vaimonsa kanssa... ja tuollaselle äidille sanoisin suoraan, ettei sitten tarvi tulla kyläilemään jos ei osaa olla puuttumatta asioihin jotka ei hänelle kuulu...

Äänestä

ensimmäisen lapsen kanssa kotona, niin ei osallistunut kotitöihin - ei niitä jäänyt enää illoiksi.

Mutta nyt, kun lapsia on melkein neljä, on iso talo ja vielä isompi tontti, niin töitäkin on paljon enemmän. Nyt osallistuu tarpeen mukaan.

Tosin vieläkin osallistuminen on enemmän lasten kanssa leikkimistä silloin kun minä teen kotitöitä. Ja niitä miesten töitä on nyt aika paljon, joten niitä tekee paljonkin.

Äänestä

meillä kaksi pientä lasta ja aika iso omakotitalo.. perus päivittäiset työt teen itse; ruuan laitto, pyykit, yleisjärjestys tms. Mutta yhdessä yleensä siivoamme kerran viikossa kunnolla. Pihallakin minä taas vuorostani autan miesäni pihahommissa. Nurmikonleikkuu, puita välillä hakkaan (hyväksi mielenterveydelle :o) Paljon yhdessä touhutaan..

Mutta ihmettelen, mistä äitisi tietää ettei miehesi tee kotitöitä? Oletko sinä valittanut aiheesta?

Äänestä

yhdessä,koska mies yötöissä ja siis päivät kotona.silloin kun hän nukkuu päivällä ei voi oikein tehä mitään ettei hän herää ja menee sit taas iltanille eli päivässä on aika pieni aika tehä kotitöitä,niin tehdään niitä silloin yhdessä.

Äänestä
  • miksi vaimon pitää tehdä kaikki kotityöt, kun mies käy töissä. Onhan nainenkin päivät töissä, kun hoitaa lasta/lapsia kotona. Eri asia jos on esim. työtön. En minä ainakaan laiskottele päiviä, vaikka olen lapsen kanssa kotona, enkä tee kaikkia kotitöitä yksin. Jos tekisin, niin melko vähän jäisi lapselle aikaa, kun iso talo.Tietty jos itse haluaa ja ehtii niin mielestäni ok.

    Äänestä

Jos tilanne tyydyttää sinua, niin kerro äidillesi ja miehellesi, että ilmoitat sitten kun tarvitset apua. Siihen saakka miehesi voi käyttää illat lapsen kanssa peuhaamiseen. Mä en antanut edes lastenhoitovuoroa heti eteenpäin, kun mieheni saapui töistä kotiin. Annoin hänelle tilaisuuden vaihtaa vaatteet, syödä rauhassa ja ehkä hieman rentoutuakin.

Kun mä olin esikoiseni kanssa kotona, hoidin päiväsaikaan kaikki kotityöt. Ehkä mattojen kantamisessa mies saattoi auttaa. Mielestäni olisi ollut tosi väärin, että mieheni olisi joutunut pitkän päivän jälkeen kuuraamaan vessaa. Ainakin mä koin kotona olon paljon helpommaksi kuin tämänhetkisen elämäni, kun raahaudun luennoilla ja graduntekoon pitkiksi päiviksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osallistua kotona? kirjoitti:

Kyselisin teiltä muilta äideiltä, että osallistuuko teillä miten paljon isä kodinhoitoon? Tarkoitan nyt kotitöitä, jätetään lapsen hoito kokonaan pois laskuista :)

Meillä on pian puolivuotias vauveli ja olen siis kotona lapsen kanssa. Tarkoitus olisi olla mahdollisimman kauan kotona, unelmien täyttymys olisi olla siihen saakka, kun lapsi täyttää 3v. ja mahdollisuuksien mukaan tehdä esim. osa-aikatöitä jossain vaiheessa.

Mies tekee töitä arkisin (8-17) ja viikonloppuisin tarpeen mukaan esim lauantaita (9-15/16) joten usein hänelle ei jää kuin sunnuntait vapaaksi. Joskus nekin kuluu kotona töitä tehden, esim paperihommien kanssa työhuoneessa.

Mies kyselee jatkuvasti, että voisiko tehdä jotain, imuroida, laittaa pyykkejä kuivamaan tms. kun tulee töistä kotiin. Ei mulla edes ole sille mitään tekemistä enää illalla, kun oon päivällä ehtinyt kaiken jo tehdä, ihan helpostikin. Mielestäni mies tekee jo aivan tarpeeksi perheen eteen käydessään töissä ja elättäessään meidät. Minusta minun kuuluu tehdä osani kotona, siivota, kokata, pyykätä, tehdä pihatyöt jne.

Mies kyllä touhuaa paljon lapsen kanssa, mutta en halua että hän tekee kotitöitä. Melkein jo ärsyttää, jos mies kyselee, voisko jotain tehdä. Ihan kuin hän aliarvioisi minua, etten pysty tehdä. Olen kyllä monet kerrat vannonut, että kylläs itten pyydän apua, jos tarvetta tulee.

Äitini on ottanut asiakseen parjata miestäni siitä, ettei hän osallistu kotitöihin. Olen jo hermostunut äidilleni monet kerrat, että turha alkaa semmosesta valittaa, kun meille asia ei oo ongelma. Silti äitini oikein nauttii vaikka sukulaisilla käydessämme, kun saa muka vauvalle höpötellessään laukoa kommenttejaan kuten "onpa se sinun isi niin laiska kun ei yhtään äitiä auta kotitöissä" tms. Miestäni tämä nolottaa ja minua taas raivostuttaa. Äitini taas ei lopeta asiasta jankkaamista, vaikka miten pahasti sanoisin hänelle asiasta...

Meillä nyt kuitenkin on vain tämä yksi lapsi (ja ainoaksi valitettavasti jää) ja minulla on kylliksi aikaa hoitaa koti lapsen ohessa. En ymmärrä, miksi tästä isän osallistumisesta jotkut tekee niin suuren asian (varsinkin siis äitini ja myös osa ystävistäni moittii avoimesti miestäni).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu