asuminen

Mulla ei ollut mitään turvallisuus-konsteja mutta jos asia sinua pelottaa, voit antaa avaimet asuntoosi jollekin tutulle joka asuu lähellä, ja pitää hänen numeronsa kännykän pikavalinnassa.
Itse asuin kämppiksen kanssa aluksi, ja nyt avopuolison kanssa, mutta ei yksineläminen tunnu pelottavalta ajatukselta. Johtunee siitä etten nykyään saa kuin poissaolokohtauksia.

En tiedä onko tämä nyt jo hieman liikaa sinun kohdallasi mutta mummollani on ranteessa laite josta nappulaa painamalla lähtee soitto (ranneke yhdistettynä laitteeseen puhelimessa) joko tyttärelle tai sairaalaan (nyt en muista kumpi) jotka molemmat ovat lähellä. Taisi siinä olla myös toiminto että jos ei "päivitä" ranneketta tietyin väliajoin, tulee sairaalasta soitto kotiin ja kysyvät onko kaikki ok.

mahdollista asua asuntolassa opiskeluaikana?
Minä asuin asuntolassa ja oli kämppis jolle tietysti kerroin sairaudestani.
Olisin kyllä uskaltanut asua yksinkin vaikka kohtauksia tulikin mutta mä olen sairastanut epilepsiaa 4 vuotiaasta asti joten olen oppinut elään asian kans.
Olen myöhemmin asunut monta vuotta yksin eikä se minua pelottanut.
Pelko tuli vasta sitten kuvioihin kun sain ensimmäisen lapseni, sain kohtauksia jopa sillain että poika oli sylissäni mutta onneksi mitään vahinkoa ei ole sattunut.
Nyt minulla on kaksi lasta ja kohtauksia tulee mutta hyvin on pärjätty.
Sinun täytyy hyväksyä sairautesi ja opetella elämään sen kans.
Jos pelkäät ja pelko valtaa mielesi niin se varmasti aiheuttaa Sinulle lisää kohtauksia.
Jos mahdollista niin yritä saada joku itsellesi kämppikseksi, se toisi varmaan turvallisuutta Sinulle.
Tsemppiä ja Voimia Sinulle =)

Asuin yksin 3 vuotta,nyt avopuolison kanssa. Sain poissaolokohtauksia päivittäin,pelko grandmalista oli olemassa kokoajan,sainkin niitä kerran/pari vuodessa.

En tiedä tuleeko sinulle ennakkotuntemusta/auraa jonka aikana pystyt vielä jotenkin toimimaan ennen kohtausta. Itselleni tuli aina ennen isoa kohtausta aura jonka aikana hakeuduin mahdollisiman nopeasti esim. lattialle tai isolle sängylle makaamaan. Joskus onnistuin,joskus jäin "matkan varrelle" Sain kylläkin kaikki isot kohtaukseni aina jonkun ollessa läsnä. En tiedä kuinka olisi käynyt jos olisin ollut yksin.

Lääkäriltä kun tiedustelin asiaa hän vaan rauhoitteli ja totesi että Suomessa on paljon yksin asuvia epileptikkoja. Yleensä kohtauksista aina selviää hengissä.

Tsemppiä ja rohkeutta :)

Jos oikeasti kuoleman vaara ja rannekkeesta voisi olla hyötyä ja sosiaaliviranomaiset kerkeisivät auttamaan, niin sellainen.

Elokuvassa järjesti asian niin, että otti opettajansa luokseen asumaan.

Kimppakämppä ei ole poissuljettu ratkaisu.

Jostain syystä saan käsityksen, että sinulla ei hirveän usein ole kohtauksia ja ainakin ennakkotuntemus, joten soita ennen kohtausta sitten ambulanssi tai joku pikavalinta kaverille tai vanhemmille.

Toivottavasti ainakin isot kohtaukset alkavat jäämään pois noiden lääkkeiden myötä. Monellahan aikuiset lapset hoitavat, että pääsee turvaan... mutta jos ei vielä lapsia ole, niin mies?

Koska opiskelet, niin varmaan osaat kavereiden kanssa löytää ratkaisun ja lääkärin avustuksella... selkeästi olet kuitenkin säännölllisessä seurannassa. Toivottavasti pelko helpottaa.

Ei mulla kauheasti vinkkejä ole mutta samassa tilanteessa siis olen, tosin en enää varsinainen opiskelija, ikääkin kohta 30. Tokan kohtaukseni sain juurikin yksin kotona, kesken kokkailun ja heräsin palovaroittimeen kun sipulit kärysivät pannulla (kämppä oli tosi pieni, joten pienikin savu sai piipityksen aikaan). Sen jälkeen oli kuolemanpelkoa pitkään ja meni aikaa ennenkuin uskalsin käyttää muuta kuin mikroa (asuin ulkomailla silloin ja ulkona syöminen oli paljon edullisempaa kuin Suomessa:)) Nyt kun vaikuttaa siltä, että kohtaukset pysyvät pitkälti kurissa, olen pystynyt rauhoittumaan. Sairastuin v. 2007 alussa.

Saan ainoastaan GM-kohtauksia ilman ennakko-oireita. Pidän palovaroittimet kunnossa ja yritän olla "hölmöilemättä". Vanhempien kanssa on sellainen diili, että ilmoitan jos lähden jonnekin enkä välttämättä vastaa puhelimeen aina, soitan kuitenkin takaisin niin pian kuin mahdollista (asuvat n. puolen tunnin ajomatkan päässä). Jos olo on huono/heikko, tarkoittaa se lepäämistä ja mieluiten sängyssä tai lattialla, "protestanttinen" pakkotiskaus/siivous/ulkoilu jää pois näinä päivinä. Pahimpina hetkinä (tosi harvoin) hakeudun ihmisten seuraan pakolla.

Poissaolokohtaukset on tietysti pirun ikäviä yksinasumisen kannalta, toki GM:tkin mutta niissä harvoin hölmöilee, vaarat on toisenlaisia.

Jos kohtaukset eivät pysy kurissa niin kyllähän kimppakämppäasuminen, solu tms., olisi mielestäni se paras vaihtoehto opiskelijalle.