Näillä palstoilla on kyselty viime aikoina moneen otteeseen mitä ovat noituus ja magia ja missä niitä voi oppia.
Päästäksemme elävään keskusteluun aiheesta olisi ehkä hyvä itsekunkin miettiä, mitä nämä sanat itselle merkitsevät. Useimmat vastaukset ovat kuitenkin oikeita, sillä magia merkitsee meille kaikille niin eri asioita. Mielenkiintoista minusta olisikin nähdä, harjoittavatko muut samantyyppisiä asioita ja pyrkivätkö samanlaisiin lopputuloksiin. Aloittaisimme keskustelun ikäänkuin nollasta nyt kun palstakin on uusi.
Ovatko noituus ja magia sama asia?
Helpointa olisi tietenkin ottaa sanakirja avuksi ja todeta että mitä ilmeisimmin ei. Itse lähden kuitenkin subjektiivisesta lähtökohdasta. Itse en noituudella tarkoita ihan samaa asiaa kuin ”witchcraft”. Minulle ”noituus” juontuu sanasta ”noita”, jolla suomalaisessa etymologiassa tarkoitetaan shamanistiset juuret omaavaa tietäjää. Carlos Castanedan intiaaninoita Don Juan Matus taas niputtaa noituuden ja magian sikäli samaan viitekehykseen, että hänelle noita on henkilö, joka omaa ja hallitsee maagisia taitoja.
Minulle noita on henkilö joka harjoittaa noituutta maagisessa maailmassa. Mutta tämä viitekehyksistä. Itse kuitenkin puhun mieluummin noituudesta yksinkertaisesti siksi, että ”magia” luo minulle niin voimakkaan mielikuvan jostain tötteröhattuisesta alkemistista hämärässä kellarissa. Noituus on jotenkin hurjempaa. Vähemmän sofistikoitua ja maanläheisempää. Se yhdistää kadonneet korkeakulttuurit ja viidakon hämyssä työskentelevät intiaaninoidat saman otsikon alle.
Kuten Itzlikin, en pane paljoa painoa viitekehyksille. En etsi akateemisen tutkijan tapaan niitä ”alkuperäisiä ja oikeita lähteitä”, koska en ole tekemässä opinnäytetyötä. Esimerkiksi Castaneda surutta viljelee terminologiaa ja metodeja, joiden juuret löytyvät aivan muualta kuin Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurista. Hällä väliä! Castaneda on joka tapauksessa uraa uurtavalla tavalla pystynyt omassa työssään niputtamaan OLENNAISEN tavalla, jota kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt. Siksi Castaneda on niin tärkeä.
Teini-iässä Jiddu Krishnamurti aiheutti minulle ahaa-elämyksen, joka johti noituuden tielle. Hänkin osasi tiivistää olennaisen. Vapauden. Tullakseen noidaksi oli oltava vapaa. Krishnamurti aiheutti OIVALLUKSEN, johon eivät olleet johtaneet mitkään uskonnolliset järjestelmät sen enempää idästä kuin lännestä. Ihminen ei voi olla vapaa olemalla uskossa, eikä ihminen voi olla noita olematta vapaa. Niin yksinkertaista se oli. Oli hylättävä kaikki uskonnolliset järjestelmät.
Noituus ja luovuus eivät ole sama asia, mutta ne ovat sukulaisia.
Taide on olemukseltaan maagista. Molempien edellytys on ”komannen silmän” ja ”kolmannen korvan” käyttö. Surrealistit kehittivät maagisia taitoja sangen pitkälle ja järjestelmällisesti. Sekä kirjallisuudessa, elokuvassa, että kuvataiteessa. Siksi sovellankin mieluummin surrealistien kuin muinaisten kadonneitten kulttuureitten metodeja. Ne ovat tuoreempia, tutumpia, tästä kulttuurillisesta viitekehyksestä lähteneitä ja ennen kaikkea lähimpänä omaa tavoitettani. Taiteen tuottamista.
Mutta jaarittelusta käytäntöön. Tässä taannoin ”yliluonnolliset ilmiöt” -palstalla käytiin keskustelua automaattikirjoituksesta. Kuten usein tuolla palstalla tuokin keskustelu nyhjääntyi sellaiseen yleiseen ”saatana-tulee-ja-alkaa-ahdistella” -mömmöön. Aloittaisin aiheesta mielellään uudelleen nyt hieman asiallisemassa foorumissa.
Toinen asia, joka on tarttunut mieleen viime ajoilta on tuo ”kolmas silmä”. Siitä tulee useinkin puhetta. Mutta moniko tietää missä sijaitsee ”kolmas korva” ja miten sitä käytetään?
Noitakoulu alkakoon! ;-D
Päästäksemme elävään keskusteluun aiheesta olisi ehkä hyvä itsekunkin miettiä, mitä nämä sanat itselle merkitsevät. Useimmat vastaukset ovat kuitenkin oikeita, sillä magia merkitsee meille kaikille niin eri asioita. Mielenkiintoista minusta olisikin nähdä, harjoittavatko muut samantyyppisiä asioita ja pyrkivätkö samanlaisiin lopputuloksiin. Aloittaisimme keskustelun ikäänkuin nollasta nyt kun palstakin on uusi.
Ovatko noituus ja magia sama asia?
Helpointa olisi tietenkin ottaa sanakirja avuksi ja todeta että mitä ilmeisimmin ei. Itse lähden kuitenkin subjektiivisesta lähtökohdasta. Itse en noituudella tarkoita ihan samaa asiaa kuin ”witchcraft”. Minulle ”noituus” juontuu sanasta ”noita”, jolla suomalaisessa etymologiassa tarkoitetaan shamanistiset juuret omaavaa tietäjää. Carlos Castanedan intiaaninoita Don Juan Matus taas niputtaa noituuden ja magian sikäli samaan viitekehykseen, että hänelle noita on henkilö, joka omaa ja hallitsee maagisia taitoja.
Minulle noita on henkilö joka harjoittaa noituutta maagisessa maailmassa. Mutta tämä viitekehyksistä. Itse kuitenkin puhun mieluummin noituudesta yksinkertaisesti siksi, että ”magia” luo minulle niin voimakkaan mielikuvan jostain tötteröhattuisesta alkemistista hämärässä kellarissa. Noituus on jotenkin hurjempaa. Vähemmän sofistikoitua ja maanläheisempää. Se yhdistää kadonneet korkeakulttuurit ja viidakon hämyssä työskentelevät intiaaninoidat saman otsikon alle.
Kuten Itzlikin, en pane paljoa painoa viitekehyksille. En etsi akateemisen tutkijan tapaan niitä ”alkuperäisiä ja oikeita lähteitä”, koska en ole tekemässä opinnäytetyötä. Esimerkiksi Castaneda surutta viljelee terminologiaa ja metodeja, joiden juuret löytyvät aivan muualta kuin Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurista. Hällä väliä! Castaneda on joka tapauksessa uraa uurtavalla tavalla pystynyt omassa työssään niputtamaan OLENNAISEN tavalla, jota kukaan muu ei ole aikaisemmin tehnyt. Siksi Castaneda on niin tärkeä.
Teini-iässä Jiddu Krishnamurti aiheutti minulle ahaa-elämyksen, joka johti noituuden tielle. Hänkin osasi tiivistää olennaisen. Vapauden. Tullakseen noidaksi oli oltava vapaa. Krishnamurti aiheutti OIVALLUKSEN, johon eivät olleet johtaneet mitkään uskonnolliset järjestelmät sen enempää idästä kuin lännestä. Ihminen ei voi olla vapaa olemalla uskossa, eikä ihminen voi olla noita olematta vapaa. Niin yksinkertaista se oli. Oli hylättävä kaikki uskonnolliset järjestelmät.
Noituus ja luovuus eivät ole sama asia, mutta ne ovat sukulaisia.
Taide on olemukseltaan maagista. Molempien edellytys on ”komannen silmän” ja ”kolmannen korvan” käyttö. Surrealistit kehittivät maagisia taitoja sangen pitkälle ja järjestelmällisesti. Sekä kirjallisuudessa, elokuvassa, että kuvataiteessa. Siksi sovellankin mieluummin surrealistien kuin muinaisten kadonneitten kulttuureitten metodeja. Ne ovat tuoreempia, tutumpia, tästä kulttuurillisesta viitekehyksestä lähteneitä ja ennen kaikkea lähimpänä omaa tavoitettani. Taiteen tuottamista.
Mutta jaarittelusta käytäntöön. Tässä taannoin ”yliluonnolliset ilmiöt” -palstalla käytiin keskustelua automaattikirjoituksesta. Kuten usein tuolla palstalla tuokin keskustelu nyhjääntyi sellaiseen yleiseen ”saatana-tulee-ja-alkaa-ahdistella” -mömmöön. Aloittaisin aiheesta mielellään uudelleen nyt hieman asiallisemassa foorumissa.
Toinen asia, joka on tarttunut mieleen viime ajoilta on tuo ”kolmas silmä”. Siitä tulee useinkin puhetta. Mutta moniko tietää missä sijaitsee ”kolmas korva” ja miten sitä käytetään?
Noitakoulu alkakoon! ;-D
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minulle termit noituus ja magia sekä lisäksi vielä alkemia ovat kaikki sellaisia joita voin käyttää osuvina nimityksinä siitä mitä harjoitan. Valitsen jonkin noista sen mukaan minkälaisen mielikuvan haluan antaa ja mikä osa itseäni johtaa minua juuri sillä hetkellä.
Olen samaa mieltä siitä, että noituus kalskahtaa maanläheiseltä, lihalliselta, primitiiviseltä ja voimakkaalta. Hyvä niin. Magiassa taas on selvästi hiukan älyllinen ja teoreettinen lataus.
Alkemia taas lienee vain aika hämärä sana josta ei useimmille tule mieleen oikein mitään muuta kuin syvä hämmennyksen tila, joka sinänsä on osuva reaktio, koska alkemia tosiaan on niin käsittämätöntä, ettei siitä ota tolkkua sen enempää insinööri kuin runoilijakaan. :-)
Mielestäni esimerkiksi ennustaminen voi olla joko noituutta, magiaa tai alkemiaa, riippuen siitä millä tavalla se tehdään ja mihin sillä pyritään. Kyse on paitsi tyylivalinnoista, jossain määrin myös perustavista arvoista ja tavoitteista. Noituuden, magian ja alkemian tavoitteet ja työhön sisältyvä etiikka ovat mielestäni hiukan erilaiset (joskaan ei niitä voi määritellä muuten kuin sumeasti).
Miten sitten eroavat mielestäsi noituuden, magian ja alkemian tavoitteet - ja ennenkaikkea se etiikka?
Kysyisin vielä niistä kahdesta asiasta. Onko sinulla käsitystä automaattikirjoituksen olemuksesta ja siitä missä sijaitsee ja miten käytetään kolmatta korvaa? Jos näistä on käytännön kokemusta niin kuulisin mielelläni.
Noituuden, magian ja alkemian tavoitteet... koetan aivan lyhyesti tiivistää ne kuten ne itse käsitän (joka ei välttämättä ole mikään objektiivinen näkemys, tietenkään)
Noituus: Tavoitteina henkimaailman yhteyksien luominen ja niiden käyttäminen oman käytännön elämän tavoitteiden saavuttamiseksi sekä oman maagisen mahdin lisäämiseksi, ja ystävien auttamiseksi ja vihollisten tuhoamiseksi, tulevaisuuden ennustamiseksi tai menneisyyden selvittämiseksi. Tärkein menetelmä muuntuneet tajunnantilat, näkyjen näkeminen ja astraalimatkat. Muodoltaan usein varsin subjektiivistä, koska noitia harvoin kiinnostaa ovatko heidän näkynsä todellisia vai eivät. Pahin sudenkuoppa: Mielen harhojen valtaan joutuminen ja keskittyminen toisarvoisiin tavoitteisiin.
Magia: Menetelmänä oman tahdonvoiman ja keskittymiskyvyn kehittäminen, tavoitteena puhdistaa oma tietoisuus kaikesta valheesta, tuottaa siten täydellinen kontrolli itsen yli, saavuttaen siten myös täyden potentiaalinsa kontrolloida ulkoista maailmaa (helpompi vaikuttaa asioihin kun tietää mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole). Yhteys omaan korkeampaan itseen tai siksi tuleminen. Mind over matter. Kyky luoda illuusioita tietoisesti ja nähdä toisten luomien illuusioiden läpi, sekä kyky tehdä vallitsevat sosiaaliset ja kognitiiviset rakenteet näkyviksi ovelilla teoilla. Kyky toimia tietoisesti eikä vain reagoida mekaanisesti. Ottaa voimansa harhakäsitysten puuttumisesta koskien itseä ja ympäröivää maailmaa. Theurginen työ eri jumaltarustojen puitteissa yleistä, niitä joskus täysin mielivaltaisestikin yhdistellen. Tärkeimmät menetelmät meditaatio ja rituaalimagia. Pahin sudenkuoppa: Nihilismi, elitismi ja liiallinen rakastuminen kömpelöihin initiatorisiin diagrammeihin.
Alkemia: Perehtymistä initiatoristen kuvien, symbolien, kaavioiden ja prosessien esittämiin irrationaalisiin mysteereihin kontemplaation ja noiden symbolien rituaalisen käsittelyn avulla.
Uppoutua tutkimuksiin joiden tuloksena ei voi olla muuta kuin yhä täydellisempi hämmennyksen tila, joka lopulta järkyttää lineaarisloogisen mielen pois sijoiltaan, tuottaen mystisen kokemuksen. Tärkein ja helpoiten sovellettava alkeeminen kaava: "Solve & Coagula - Sulata ja Kiinteytä". Tavoitteena saada aikaan sisäinen hermafrodiittinen transformaatio. Luonnontiede kaikissa muodoissaan näyttelee suurta osaa: matematiikka ja etenkin geometria ja kemia. Lopullinen jalostuksen kohde on oma "sielu" ja lopullinen tavoite kuolemattomuuden saavuttaminen tulemalla sielun osalta tuhoutumattomaksi kokonaisuudeksi joka on irrallaan suhteellisesta/katoavaisesta todellisuudesta. Tärkeimmät menetelmät muinaisten metaforisten mysteeriodokumenttien keskittynyt tutkiminen sekä rituaalimagia, jossa symbolisesti tuotetaan se ilmiö joka halutaan saada aikaan omassa itsessä (esim. kemiallisten reaktioiden tai näyttömötaiteen avulla). Pahin sudenkuoppa: Uskomattoman kompleksisiin teorioihin takertuminen ja järjen ylikorostuminen.
Vaikeahan näitä on tiivistää, mutta tässä paras mihin pystyn puoli kahdelta yöllä. Noituus on täysin subjektiivista ja erittäin kehokeskeistä, painottaa aistimista ja eläytymistä, eikä taivu sääntöihin tai diagrammeihin, ja painottaa käytännön tavoitteita. Alkemia pyrkii objektiivisuuteen ja on järkikeskeistä sekä teorisoivaa ja painottaa sitä kautta saatavia noeettisia oivalluksia ja ikuisia totuuksia tai lakeja, ja pyrkii esoteerisiin tavoitteisiin. Magia on jotakin siltä väliltä ja taipuu tarpeen mukaan noituudeksi tai alkemiaksi riippuen siitä mitä milloinkin tarvitaan, tai se voi olla molempia yhtä aikaa ilman ristiriitaa.
Jotenkin näin minä sen koen. Omassa työssäni nämä kaikki kolme sulautuvat enemmän tai vähemmän yhteen ja täydentävät toisiaan, niin etten pysty leikkaamaan niitä täysin irti toisistaan. Niiden jakaminen kolmeen eri tyyliin on pakostakin hiukan keinotekoista. Tuossa nyt kuitenkin lyhyet kuvaukset siitä miten koen noiden sanojen vivahde-erot.
Yleensä niinsanottujen luonnonkansojan magia on lähellä noituutta, kun taas kulttuuristuneempien kansojen magia on lähempänä alkemiaa. Ainakin Kreikasta, Egyptistä, Kiinasta, Lähi-idästä ja Intiasta on tullut paljon alkemiaa, kun taas Etelä-Amerikasta, Afrikasta (musta Afrikka) ja Australiasta, Mongoliasta, Siperiasta ja Euroopasta on tullut paljon noituutta.
Yllä oleva ei sitten myöskään ole mikään täsmällinen jako (lienee turhaa koettaa edes tehdä sellaista) enkä ole mikään antrolopogian tuntija. Hyvin karkeasti ilmaistuna kutakuinkin tuollaisen käsityksen olen kuitenkin saanut.
Libertiininä maagikkona olen itse sitä mieltä, että parasta nykypäivänä on olla "sivistynyt alkuasukas" ja käyttää hyväksi niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin tuleva hyvä, ja heittää mädät omenat pois riippumatta siitä ovatko ne vuosi sitten vai 10000 vuotta sitten poimittuja.
Kokemuksia automaattikirjoittamisesta ei ole muuten kuin Kundaliniheräämisen osalta. Silloin tunsin että jokin korkeampi tietoisuus tai jumaluus kirjoittaa minun kauttani ohjaillen käsiäni ja ajatuksiani.
Mitä tarkoitat kolmannella korvalla? En tiedä onko minulla mitään kokemusta sellaisesta.
"Pahin sudenkuoppa: Nihilismi"
Tarkoitko metafyysistä nihilismiä enemmänkin kuin eettistä?
...
Hahmotat magian, noituuden ja alkemian erot juuri niinkuin kuvittelinkin sinun hahmottavan. Se on hyvä, koska silloin keskustelu ei juutu sellaiseen eipäs-juupas-vaarinhousut-tilanteeseen. Minulla tuo magia ja noituus on pikemminkin sama rakennus, jossa on mahdotonta sanoa enää milloin siirrytään huoneesta toiseen. Selvyyden vuoksi puhun siis aina noituudesta. Alkemiaan en puutu, koska silloin en tarkkaan ottaen tiedä mistä puhun.
Kolmas korva oli minullekin pitkään arvoitus, kunnes yksi rutinoitunut unennäkijä kertoi sen minulle.
Fyysisesti kolmas korva sijaitsee ylhäällä takaraivossa, melkein päälaella. Sanotaan että heikkonäköisillä kolmas korva olisi jotenkin herkistyneempi kuin muilla ihmisillä. Kolmas korva on paikka, jonne äänimuisti projisoi kuulohavainnon.
Muistuta mieleesi jokin yksittäinen pistemäinen äänielementti, esimerkiksi auton oven pamaus tai puron solina. Missä kohtaa päätä kuulet sen?
Tuo havainto poikkeaa täysin konkreettisesta kuulohavainnosta. Esimerkiksi puron solina on jotenkin unimainen, tahmea ja utuinen. Yritä sijoittaa tuo solina nyt oikealle taakse, sitten eteen, ylös, alas... Huomaat että kolmas korva onkin kolmiulotteinen!
Yritä vielä kirkastaa tuota puron ääntä. Tuo se lähemmäksi niin, että kuulet pienimmätkin yksityiskohdat, miten vesipisarat pärskyvät pikkukivissä.
Tästä olen puhunut joskus aiemminkin. Työnnä nyt sormet korviisi, niin ettet kuule muuta kuin sykkivän sydämesi ja veren kohinaa. Meditoi. Tyhjennä mielesi, älä kuvittele enää mitään vaan keskity kuuntelemaan kolmannella korvalla. Älä projisoi sinne muistikuviasi, vaan kuuntele.
Useimmilta menee tuohon pitkä tovi ennenkuin oppivat kuuntelemaan ohi konkreettisten kuuloelimien. Sitten kun juttu alkaa toimia, tulokset ovat aika ällistyttäviä. Kolmannen korvan tuottamat kolmiulotteiset äänimaisemat ovat kaikuja maailmoista, jotka eivät korreloi mitenkään tämän todellisuuden kanssa. Kolmannen korvan tuottamat äänikuvat eivät nouse omasta alitajunnasta vaan jostain paljon syvemmältä.
Mielenkiintoista tässä on se, että visuaalisia havaintoja pysymme analysoimaan ja hallitsemaan, mutta auditiiviset havainnot ovat suoraan yhteydessä tunnemaailmaan. Sitä ei pysty hallitsemaan. Ääni on oikotie noidan maailmaan.
Tuosta automaattikirjoituksesta haluaisin vielä höpistä, mutta nyt en ehdi. Sen suhteen on olemassa harhaluulo, että se olisi jotain meedioitten hömpötystä. Että pannaan käsi paperille ja sitten Saatana tai muu örkki tulee ja alkaa heiluttaa sitä kättä. Helvetinmoista itsensä kusettamistahan sellainen vain on.
Todellinen ja aina toimiva automaattikirjoitus on tulosta hyvin pitkälle aktivoidusta "high performance" -tilasta, kuten itse tuota tilaa kuvasit. Siinä pyritään suoltamaan tekstiä nopeammin kuin sisäinen sensori ehtii siihen puuttua. Aluksi tuloksena on puutaheinää, mutta kun alun "välinevastus" on voitettu, tulokset ovat jälleen kerran hämmästyttäviä.
Teksti korreloi nyt kolmannen korvan tuottaman äänikuvan kanssa. Puuttuu enää visualisointi ja eteemme aukeaa oudot maisemat...
Usein kun makailen sängyssä odotellen nukahtamista, en loju aivan tiedottomana (paitsi jos haluan nukahtaa ASAP), vaan harjoitan melkein automaattisesti jatkuvaa pientä meditatiivista keskittymistä, niin ensimmäinen mitä tapahtuu on omituisen kuuloaistimusten tulo.
Se on aluksi samanlaista kuin meditoidessa, jotakin järjettömiä lauseita kuten: "näillä kengillä ei saa tulla sisälle kirjastoon" tai "ja sitten joku laittoi liikaa suolaa keittoon".
Se voi olla musiikkia, joko jotakin olemassa olevaa jota olen kuullut tai sitten vain mieleni spontaanisti luomaa.
Tai sitten, ja nämä ovat ehkä kaikkein oudoimpia, se voi olla omituinen sekamelska kummallisia ääniefektejä. Ne voivat olla kolmiulotteisiakin ja tuntua hyvin eläväisiltä. Yksi ääni voi olla vaikkapa kuiva rasahdus joka muistuttaa tömähdustä, toinen vaikkapa ruoskan sivallusta muistuttava "pfiuvfiuviouw", kolmas kuin jokin kaikuva kolahdus, tai se voi olla kuin sihahtava kuiskaus jollain tuntemattomalla kielellä. Jokainen efekti on erilainen ja ainutkertainen eikä yleensä sellaisenaan ole mikään tunnettu ääni jonka tietäisin kuulleeni.
Näitä samoja voi tulla myös silloin jos meditoidessa pääsen tavallist syvemmälle. Kerran tehdessäni jotain yli 20 minuuttista sessiota kuulin kuinka kuiva nariseva mekaaninen ääni vasemmassa korvassani luki minulle omaa sisäistä dialogiani... se oli aika huimaa.
Siitä tulikin mieleeni, että olen pian meditoinut säännöllisesti kolme kuukautta. Tänä aikana olen havainnut, että mielessä on erilaisia tasoja sisäistä dialogia. Yhden alta löytyy toinen. Päällimmäisenä on tietoinen ajattelu, ja sen alla tiedostamaton ajattelu. Sen alla on vielä ainakin kaksi kerrosta dialogia, joista toinen on pelkästään järjetöntä humalaisten apinoiden älämölöä, ja toinen koostuu jostain keskusteluista ja puheista joilla ei ole yhtään mitään tekemistä yhtään minkään kanssa. Olen kullekin näistä tasoista saanut yhteyden yhden tai useamman kerran viimeisen kolmen kuukauden ajan.
Tällä lienee ainakin jotain tekemistä sen kolmannen korvan kanssa. En kuitenkaan osaa sanoa missä kohtaa kuulen ne, en ole koettanut paikallistaa niiden sijaintia pääkopassani.
Koetin palauttaa mieleeni jonkin äänen kuten neuvoit, mutta jostain syystä kuulomuistini on juuri nyt täysin kykenemätön tuottamaan minkäänlaista muistikuvaa mistää äänestä. Kokeilen sitä uudestaan illalla kun olen paremmassa vireessä tällaisiin juttuihin.
Lienen jossain vaiheessa maininnutkin, että olen meditatiiviseen tilaan siirtyessäni kuullut kuin kaiken maailman radiokanavien molotuksia päässäni. Tai kuin asunnossani olisi ihmisiä keskustelemassa (eivät minun kanssani).
Päiväuni-jutussa jonka kirjoitin tänne eilen mainitsin että näen päivisin unia joissa joku ihminen/ihmiset puhuvat. Nehän ovat oikeastaan melkein sama asia kuin tuo muutaman kerran meditaatiosiirtymässä kokemani juttu.
Joskus öisin olen kuullut omituisia piipahduksia (1 kpl), aivan kuin jostakin elektronisesta vempeleestä lähtöisin olevia. En ole varma olenko hereillä vai unessa yhtäkkiä kuullessani äänen PIIP, ja en hitto vie tiedä mistä se ääni tulee. Mitään piipittävää asunnossani ei ole. Ja olen kokenut saman asian useissa eri asunnoissa.
Sinullapa on erikoinen radioaivo. Enpä tiedä mitä tuohon sanoisi. Asiaa täytyisi kysyä joltain hardcore veteraanilta, joka tietää alan metkut ja aivojen temppuilut ja osaisi kertoa mitä tuossa tilanteessa kannattaisi tehdä.
Mitä piippauksiin tulee, olen itsekin ainakin kerran kuullut merkillisen piippauksen tai useampia, jotka todellakin ovat hyvin elektronisen kuuloisia ja tuovat mieleen digitaalipuhelimen näppäinäänet, joskin aivan kuin ne kuuluisivat jostain haudan takaa. Tämä tapahtui ainakin viimeksi selkounessa ja johtui suoraan siitä että kutsuin Ishtaria.
Tehän olettekin molemmat jo pitkällä! Don Juan Matus sanoisi kylläkin, että olette ryhtyneet hillittömiksi kolmannen korvanne kanssa, mutta tuloksia yhtäkaikki.
En tiedä mistä äänet syntyvät. Lapsuudessa kuulin ääniä kovassa kuumeessa. Siinä kaksi miestä riiteli keskenään. Äänet olivat harhoja ja luonteeltaan täysin erilaisia kuin kolmannella korvalla kuunneltaessa. Kerran valvottuani liian pitkään - kolme vuorokautta - näin hallusinaation. Sekin oli hyvä kokea, koska tämän jälkeen tiesin mikä ero on hallusinaatioilla ja visualisointitekniikoilla.
Nuo meditoidessa kuultavat ilmiöt on mahdollista saada hallintaan niin että niistä syntyy äänimaisema, kokonaisuus toisesta todellisuudesta. Noita todellisuuksia on erilaisia. Alussa yksittäiset möläykset ja suhahdukset eri maailmoista sekoittuvat keskenään. Toinen selitys on se, että meditaatio vastaa vaikutuksiltaan REM-univaihetta, jossa aivojen ”päiväkontrolli” sulkeutuu ja aivot alkavat sekoittaa mielivaltaisella järjestyksellä ääni- ja muistikuvia keskenään. Vaikutus on käytännössä sama kuin LSD:llä. Tämä ei ole kuuntelua kolmannella korvalla. Kolmas korva toimii äärimmäisen hallitusti.
Muuten itsellänikin piippailee tämän tästä. Tarkasti kuunneltuani huomasin, että siihen sekoittuu huonekaikua, minkä vuoksi se on todellisen kuuloinen ”elektronivempain”. Nimenomaan tuo akustiikka tekee ilmiöstä mielenkiintoisen. Itse en omista moisia piippareita. En käytä edes kännykkää, joten kyseessä ei ole etiäinen viestistä eikä muukaan kuulomuistiin perustuva ilmiö. Akustiikan takia kyseessä ei ole myöskään rentoutuessa resonoiva tappi, jollaisesta johtuu esimerkiksi korvan tinnitus-vinkuminen. Yksi mahdollisuus on tietysti että aistit toisen ihmisen auditiivisen kokemuksen... Ainakaan se ei ole äänikuva menneestä elämästä. Siis jos kyseessä on kännykkä.
Pitkään keskittyessä kuuntelemaan kolmannella korvalla yksittäiset äänielementit alkavat järjestäytyä yhtenäiseksi äänimaisemaksi. Kerran jatkettuani tätä todella pitkään löysin itseni keskeltä äänimaisemaa, jossa kaukana takavasemmalla kiekui kukko, oikealla etualalla kaksi miestä puhui matalalla äänellä keskenään jotain vierasta kieltä ja kaukaa edestä kuului viheltäviä yölintujen ääniä. Vielä etäänpää edestä kuului rummuttavaa musiikkia ja rytmikästä laulua, jossa miehet hokivat nopeaan tahtiin ”tsäk-tsäk-tsäk-tsäk”. Vasta paljon myöhemmin minulle selvisi että tuota musiikkia käytetään balilaisessa kecak-seremoniassa. Mukana oli myös haju. Saatoin aistia kostean mullan tuoksun ja savun, joka tuoksahti vahvasti kanelilta.
Mielenkiintoista että Itzlin kuulemat lauseenpätkät olivat niin irrationaalisia. Täsmälleen samanlaisia, joita syntyy automaattikirjoitussession alussa. Siis sellaisia ”siiliperheen pesäkolo unohtuu autereisena aamuna lehtipuumetsikössä” .
Itse olen äärimmäisen kiinnostunut näistä ilmiöistä. Jopa niin että pyrin konstruoimaan omissa töissäni näitä visuaalis-auditiivis-tekstuaalisia ilmiöitä audiovisuaaliseen muotoon. Se on jännittävää puuhaa. Tästä syystä olisin myös erittäin kiinnostunut kuulemaan tuloksia joita muut ovat saaneet aikaan näillä tai näitten tyyppisillä tekniikoilla.
Surrealistit käyttivät nimenomaan omissa töissään näitä hypnagogisessa tilassa eli unen ja valveen rajamailla syntyneitä hallusinatorisia ilmiöitä hyväkseen. Eli samoilla jäljillä ollaan.
Tee vielä testi, kun olet hyvin, hyvin väsynyt. Laita nauhuri pyörimään ja lue sinne ääneen esimerkiksi "Liisa Ihmemaassa" tai vaikka "Ruohometsän kansaa". Lue vaikka torkahtelisit vähän väliä. Älä sensuroi sanomisiasi. Luet vaan niin kauan kunnes heräät kirja sylissäsi. Takaan että yllätyt kuulemastasi ;-)
Hei kertokaa viisaammat onko noituutta vai magiaa vai "kolmatta korvaa" ihmisellä joka tulee suurten ruohonsyöjien eli lehmien ja hevosten kanssa keskivertoa pirun paljon paremmin toimeen? (vai olinko edellisessä elämässäni lehmä ;> )Väittäisin että kasvien kasvamaan saaminen kuuluu samaan piiriin. Kummassakin on jotain muuta vuorovaikutusta kuin tavalliset kommunikaatiomenetelmät.
Minulla tuo "kuuleminen" ei oikein onnistu. Tietääkseni "kolmas korva" sijaitsee siinä missä sylivauvalla on "reikä" päässään... Itse kuulin puhetta päässäni jo ala-asateella. Joidenkin mielestä olisin ollut hullu joten en kertonut kenelekään. Yleensä kuulin terävän huudon joka kulki salaman lailla koko kehoni läpi. Lauseet olivat äidin mutta ääni outo. Tuo ääni saattoi huutaa milloin ja missä vai. Se jätti jälkeensä vilunväreet, pelonsekaisen kauhuntunteen ja laajentuneet pupillit. Tässä syy miksi suljin "kolmannen korvani". Ala-asteikäisenä tuollaiset äänet, varsinkin nuo "jälkioireet" pelottivat.
Kerroit että "kuuntelet ääniä" iltaisin nukkumaan mennessäsi. Minä "näen kuvia". Juoksen tiheässä metsässä, hypin puunrunkojen ja purojen yli, väistelen puita. Juoksu kiihtyy huimaavaan nopeuteen kunnes kompastun ja havahdun "hereille". Kaikki aistit toimivat tuon "harhan" aikana. Kuuloa tosin en voi kohdistaa mihinkään.
Minäkin olen huomannut nuo dialogit. Tosin olen itse kutsunut niitä "ajattelun tasoiksi". Itse olen löytänyt niitä kolme. Ensimmäinen ja vahvin taso on ajatus siitä mitä juuri tekee tai sanoo, toinen on se mitä itse ajattelee saman-aikaisesti sanomastaan tai tekemisestään kolmas on tosiaan sellaista älämölöä ettei siitä oikein saa selvää. Tämän huomasin joskus kuudennella luokalla kun yritin "tyhjentää pääni" kaikesta ajattelusta. Siis yritin paeta huoliani. Ja osaltaan tämä "yritys" johtui halusta vaimentaa nuo ajoittaiset äänet, joista kerroin. Huomasin ettei se ääni ollut lähtoisin noista kolmesta tasosta. Nyt tuli vaan mieleeni että kai on olemassa myös sellainen "väliaikaistaso" joka aukeaa vain satunnaisesti :)
En tiedä pidättekö te minua hulluna mutta ainakin sain kerrottua tuon rehellisesti. :)
Pol
En jaksa nyt lähteä hakusanalla etsimään mutta koska olen vasta alussa polullani noituuden ihmeelliseen maailmaan kysyn:
Mikä on Ishtar? Olen kuullut tuon nimen ja varmaan lukenut mitä se tarkoittaa mutta juuri nyt tuo ei sano mitään. Sinä osaat muutenkin selittää asiat niin ymmärrettävästi että niitä on helppo lukea. Samat sanat myös Topulle, mutta koska tuo nimi Ishtar pompahti silmiini sinun tekstistäsi kysyn asiaa sinulta.
Pol
Polgaran viestin myötä aloin fundeerata tätä juttua uudestaan.
Itselleni noin äkkiseltään tulee mieleen että päivätietoisuudessani käytän kahta tasoa. Toinen on "salamannopean ajattelun" taso, jolla asiat tulevat mieleeni hetkessä ja välittömästi. Toinen taso on dialogin taso, jolla TOISTAN nuo hetkessä mieleeni tulleet asiat, puhuen ne sanoina. - Haluaisin mieluusti vähentää jäkätystason minimiin, sillä se on melko tarpeeton ja vie aikaa!
Jäkätystason lisäksi on tietysti niitä sekopäisiä hetkiä että jotain täysin paskaa alkaa pyöriä päässä, tai joku biisi jää soimaan kuin jukeboxissa. Onneksi tämä ei ole aivan jatkuva riesa, vaan pääasiassa pelailen dialogitasolta.
Meditaation kynnyksellä olen sitten havainnut muutamaan otteeseen tuon radio-tason, jossa aivan kuin ulkopuolisten ihmisten pälätystä käy päässä, ja MINÄ ITSE tarkkailen sitä sivusta.
Visiot ja tunnevisiot (tuntee eli emotioi muttei näe) ovat sitten taas asia erikseen. Vaikea niitä on ajatuksiksi mieltää, kun ei niitä ole itse aktiivisesti suoltamassa, vaan ne pölähtävät ties mistä omia aikojaan nopeammin kuin salama-ajatukset.
Ja sitten voisi taas pohtia että kuinka pitkälti maailma mahtaakaan olla eri ajatustasojen hämärtämä aina siihen pisteeseen asti, että voi puhua "mielen suorittamasta käännöstyöstä" silloin kun mieli tulkitsee maailmaa. Käännös ei aina onnistu. MITÄ todellisuus todella on...? Ken tietää!
Ishtar/Inanna on vanha ja verrattain merkittävä (muistaakseni sumerilainen) seksin ja soturiuden jumalatar, joka myöhempinä aikoina käsitettiin mm. Babybolin portoksi. Lisää tietoa löytyy netistä helposti.
No eipä äänien kuuleminen mielestäni lainkaan hullua ole. Sitten jos sinun olisi vaikea erottaa mikä ääni on peräisin jostain ulkoisesta lähteestä ja mikä sisäisestä, voitaisiin sitä kutsua lieväksi skitsofreniaksi.
Jotenkin tuntuu että törmäsin tohon nimeen jossakin Waltarin kirjassa ja Raamatustakin nyt luulen maininnan muistavani... :)
Kiittäen
Pol