Onko tähän mitään ulospääsyä...
Olen 30v ja ylioppilas. Olen kauan haaveillut opiskelusta, mutta esiintymisjännitys vaivaa ja opiskelu on jäänyt. Olin tässä pari vuotta työttömänä, mutta nyt teen raksahommia. Ei vaan pää kestä tuommoista työtä ja tuntuu, että duunarin hommat eivät ole minua varten. Mutta ei oikein muuta saa kun ei ole koulutusta. Muuten olen kyllä aika sosiaalinen, mutta tämä ikuinen ongelma masentaa pahasti. Lähipiiri pitää minua laiskana kun ei aina työt maistu, mutta kun haluaisin jopa nauttia siitä työstä. Nyt aionkin lopettaa nämä hommat ja keksia vähäksi aikaa jotain muuta minkä lopetan taas jossain vaiheessa. Kävin joskus psykologilla eikä siitä ollut apua. Propralia löytyy kaapista, mutta siitä tulee pää kipeäksi ja se väsyttää. Joten en oikein ole uskaltanut laskea sen varaan.
En kyllä muista milloin olisi ollut onnellinen elämäntilanteeseeni. Ehkä pitäsi keksiä joku koulu tai ala mikä ei vaadi esiintymistä. En vain ole sitä keksinyt vielä. Eipä minulla mitään kummempaa asiaa ollut, mutta pääsinpäs vähän purkamaan ajatuksiani. Kohta parin tunnin yöunien jälkeen taas raksalle =)
Hyvää kevättä kaikille jännittäjille!

Vastaukset 5
Vanhimmat
harrastuksia? Oletko kokeillut ulkoliikkumista kuntoilumielesssä? En tarkoita sitä perinteistä "hölökkäämistä" vaan jotain monipuolisempaa... Sellaista, jossa ei tuu hiki ja muistaa venyttää lihakset ja jäsenet aina fyysisen suorituksen jälkeen. Josku helpot pikku asiat voi auttaa.
hyviä lääkkeitä jännittämiseen ja ahdistukseen. Propral vie tietysti jännityksestä aiheutuvia fyysisiä oireita (vapina, Sydämen tykytys) pois, mutta jatkuvaan jännittyneeseen oloon on rauhoittavien lisäksi saatavilla Ssri-lääkkeitä eli mielialalääkkeitä. Oikeesti ne auttaa monilla. Sitä ei voisi uskoa, miten yksi pieni pilleri esim. sertraliini päivässä voi muuttaa elämänasenteen ja mielialan positiivisen rauhalliseksi. Ja sitä alkaa oikeen suunnittelee tulevaa. =) Ennemmin ssri kuin rauhoittavat. Kokeile, mutta älä pelästy parin ensimmäisen viikon aloitusoireita. Kannattaa hakea apua, sillä elämä jää muuten elämättä. =)
kuinka suuri vaikutus elämäntavoillamme on olotilaan. Ravinto, liikunta, lepo ym. Esim. e-epa kalaöljykapselit ja b-vitamiinilisät lääkkeiden lisäksi.. Ja liikunta, esim. juoksu tai kuntosaliharjoittelu antaa kummasti lisäenergiaa. Syö terveellisesti :) Kannattaa kokeilla, jos oikeesti haluu muutosta elämään. Tsemppiä! =)
Kokeilin joskus paroxetinia, siitä vain tuli yksi ikävä sivuvaikutus. Vieroitusoireet olivat myös ikävät. Ehkä pitäisi mennä uudestaan lääkärille ja kokeilla jotain muuta vastaavanlaista lääkettä. Olen melko varma, että en ikinä uskaltaudu kouluun ilman jotain apua. Vähän pelottaa kyllä syödä näitä mielialalääkkeitä. Mutta toisaalta tämä elämäkin pelottaa vähän liikaa. Rauhoittavia en halua syödä. Ne ovat turhan koukuttavia (ainakin kohdallani) ja muutenkin vain hetkellistä apua tuovia. Ongelma niissä on myös se, että jännittäviä tilanteita tulee opiskellessa ihan yhtäkkiä enkä halua olla lääkepöhnässä aamusta iltaan.
Minä olen syönyt vuoden ajan Cipralexia jännitykseen ja siihen liittyviin oireisiin, ja on tosi hyvä lääke! Harmittaa miksen aiemmin astellut lääkäriin asian kanssa, kun tosiaan yksi pilleri päivässä on parantanut elämänlaatuani PALJON. Ensimmäiset 2 viikkoa väsytti, mutta muita sivuvaikutuksia en ole huomannut. Väsymyskin siis meni ohi tuon ajan jälkeen. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Aurinkoista kevättä!