kysymys teille

millaisia raskausoireita
teillä ollut ensimmäisen lapsen odotuksessa? jos odotatte toista tai olette saaneet jo toisen niin millaisia oli oireet toista odottaessa? oliko samanlaisia vai ihan erilaisia? kuinka pian huomasitte että jotain voi olla ns. vikana eli kuinka pian huomasitte oireet jos menkkojen myöhästymistä ei oteta huomioon?
4482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nälkä teki pahoinvoinnin, mikä helpotti kun sai syötyä jotain. Myös kova jano oli johon auttoi vain vesi jota menikin useampi litra päivässä (johonkin rv 12 asti). Kylmyys oli yksi mieleenpainuva oire esikoisen aikana, nukuin villavaatteissa =)


Toista odottaessa pahoinvointi on ollut kamalaa, oksensin useita kertoja päivässä. En saanut syötyä kuin jotain tiettyä, eli en tod. ollut kaikkiruokainen. Jano oli myös valtava. Yleensä iltaisin vasta tuli vilu. Finnejä finnejä tykkää pukata naamariin :-/ Esikoisen aikana ei tullut yhtään.

Toista odottaessani tiesin 7 vrk ovulaation jälkeen että raskaana olen, koska jano alkoi jo siinä vaiheessa.

Äänestä
  • finnejä mullakin tuli esikoista odottaessani mutta vasta myöhemmässä vaiheessa. minulla on nyt suuri epäilys että odotan. menkat pitäisi kyllä alkaa vasta viikonloppuna tarkemmin sunnuntaina mutta jotenkin nyt tuntuu niin erikoiselta. eilen oli todella väsynyt eikä huvittanut mikään. tänään huomasin että vatsa on oudon turvoksissa ja rinnat myös ja pientä kipua rinnoissa. ei yhtään sellasta avallista mitä yleensä kun menkkoja odotetaan. voiko nyt jo olla tällaisia oireita jotka voisi viitata että raskaana olen? eilen ihan yhtä äkkiä aloin voida pahoin mutta sain sentään pidettyä sen niin että oksentamaan tarvinnut mennä:) vastailkaa kiitos!! ajattelin jo että jos apteekista hakisin testin mutta kiva nyt sitten jos se ei näytäkkään vielä plussaa.esikoista kun odotin tein kyllä testin ennenkuin menkkojen edes olisi pitänyt alkaa koska oireita oli sen verran paljon mitä normaalein menkkojen yhteyteen ei voi laskea. ja silloin näyttä plussaa....

    Äänestä

pissatti, kuumottava olo ts. lämmöt koholla

erilainen "vaihde " päällä

Äänestä

Esikoista kun odotin, nukuin lähestulkoon 24/7. Se väsymys oli jotain aivan hirveetä. Muutoin mulla ei suurempia alkuraskauden oireita ollut. Aamupahoinvoinnitkin alkoivat vasta viikolla 13.

Nyt kun odotan toista, tää on alku on ollut yhtä helvettiä. Väsymystä ei niinkään ole, mutta mielialat on yhtä vuoristorataa.. Kiukuttelenkin enemmän kuin esikoiseni pahimpina uhmakausinaan. Rintoja särkee jumalattomasti, lämmintä ruokaa en pysty syömään, koko ajan janottaa ja vituttaa :) sekä turvotus on hirmusta. Näytän jo nyt (siis viikkoja vasta 10) siltä niinku lähtisin heti huomenna synnyttämään.

Ekalla kerralla oireet alkoivat ennen kun menkkojen piti alkaa ja nyt oisko tää "helvetti" alkanu viikolla 6. Mieskin varmaan lähtee kohta kävelemään, kun sille rähisen kaiken aikaa =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äideille tai tuleville äide... kirjoitti:

millaisia raskausoireita
teillä ollut ensimmäisen lapsen odotuksessa? jos odotatte toista tai olette saaneet jo toisen niin millaisia oli oireet toista odottaessa? oliko samanlaisia vai ihan erilaisia? kuinka pian huomasitte että jotain voi olla ns. vikana eli kuinka pian huomasitte oireet jos menkkojen myöhästymistä ei oteta huomioon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu