Heips!Olen koittanu etsiä tietoja Käärmekalastani,aina jotain pientä löytyy mutta hyvin vähän!Eikö eläimestä ole paljoa tietoa olemassakaan vai kui ne ovat niin kiven alla ettei edes kirjastosta tahdo löytyä?
Käärmekala?
Mato
4419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itselläni on ollut kyseinen kala Niilinhauki(käärmekala)se eleli isossa 735litran akvaariossa kirjoahventen kanssa.Ei ole totta että kala vain piilottelisi päivät pitkät.aluksi käärmekalani oli arka mutta tuli rohkeaksi ja uiskenteli päiväsaikaan akvaariossa.aina silloin tällöin se ui akvaarion halki pulahtaen pintaan haukkaamaan happea.Huom.Näillä kaloilla pitää olla kannet akvaariossa muuten hyppäävät lattialle.monta kertaa omani hyppäsi päin akvaarion kattoa ilmaa hakiessaan.ruoka-aikana kalaa näkyi kaikista eniten muulloin pyrstö tai pää kurkisti luolasta tai juurakon alta.tai se liukui hitaasti pohjaa pitkin luikerrellen.Jos kirjoahvenet alkoivat tapella tai jotain muuta outoa oli sen mielestä tekeillä niin se puhjahti äkkiä piiloon pysytellen siellä vähän aikaan ja tuli esiin kun taas kaikki oli rauhoittunut.
Sen herkkua olivat surviaisen toukat ja katkarapu.Aina kun niitä oli tarjolla se innostui todella purren pieniä kirjoahvenia kylkiin yrittämällä häätää ne pois apajalta. Vesi akvaariossa oli noin 25-28 astetta.Käärmekalani oli noin 35cm pituinen ja olisi vielä kasvanutkin mutta kuoli lopulta kun yhtäkkiä vesiolot huononivat(levän takia)Huom! nämä kalat herkkiä veden muutoksille. Perustietoa löytyy varmasti englannin kielisiltä sivuilta sillä suomalaisia tuskin on.Tämä kala oli todella huvittavan näköinen sillä sillä ei ole edes kunnollisia eviä se muistutti mielestäni pientä lohikäärmettä. Jos aiot hankkia kyseisen kalan niin hommaa tarpeeksi iso akvaario ja äläkä laita pikku kalojen kanssa omani nimittäin söi tetrani.Akvaarion ei tarvitse olla korkea vaan todella pitkä silloin kala viihtyy parhaiten sillä se ui pohjaa pitkin.
www.aqua-web.org ja haku toimintoon käärmekala. Tuolta löytyy tietoa myös tästä otuksesta.
>>Niilinhauki(käärmekala)
Niin kumpi sinulla on ollut, niilinhauki vai käärmekala?
Minulla on jo kyseinen käärmekala,en vaan ole löytänyt tietoa siitä kauheasti ja mitä katkarapuun tulee, ei maitu tälle madolle,mutta kilpikonnaruoka ja toukat on sen herkkua!;) Kiitos avusta!