Karvan verran asiaa

aihetta sivuten

Miehillä on parta, naisilla ja lapsilla ei.

Ei parta pahoille kasva, turpa jouhet joutaville.

Parrasta ollaan montaa mieltä ja siitä on useita luuloja ja harhoja, yleisin varmaan on, että jos partaa ei leikaa niin se kasvaa metritolkulla, näin ei ole ,parta kasvaa eri miehillä eri mittaiseksi, ja täyden mittansa saavuttaessaan pituuta ei tule lisää.

Parta ei vaadi erityisiä pesuaineita puhtaana pysyäkseen, jollei sitten harrasta suuseksiä, joka varmaan on suuri syy parran leikkaaamiseen. Myös monessa kulttuurissa on yleinen käytäntö, että naimisissa ja naimisiin pyrkivät miehet ajelevat parran pois, kun naimattoman saavat parran pitää.

Parta on myös ollut miehen mitta monissa kulttuureissa,

Suomessa entisaikoina mies vannoi partansa kautta, ja valheesta kiinnijääneeltä leikattin parta pois, joten mitä pidempi parta sitä luotettavampi oli mies.

Demokratian syntysijoilla muinaisessa Kreikassa, vain vapailla miehillä sai olla parta, orjilta ja palvelijoilta parrat leikattiin.

Myös Viikingeillä parta oli vapaan miehen tunnus, ja orjilta parrat leikattiin, he myös uskoivat leikkauksen tekevän orjasta nöyremmän ja ahkeramman.

Ortodoksisen kirkon hierarkia on aikaisemmin perustunut parran pituuteen, mitä pitempi oli parta sen korkeampi arvo.

Kiinalaiset tietäjät ja opettajat olivat hyvin ylpeitä ohuista ja pitkistä parroistaan, joka kertoi miehen pitkästä vakaumesta.

Intiassa tänäkin päivänä,vapaat naimattomat ja pyhät miehet Babat eivät leikkaa partaansa mistään hinnasta ja pitävät sitä kunnia asiana.

Moderni länsimaalainen kultuuri on saanut lähes kaikki miehet leikkaamaan itseään päivittäin,

parta on epäluotettavan tai halveksitun ihmisen merkki, monet pitävät partaa epäsiistinä, ja varsinkin vanhat naiset eivät pidä partaisista miehistä, parran myös arvellaan kertovan kantajansa väkivaltaisuudesta, rikollisuudesta tai jopa terroristisuudesta,

ja kaikki tämä valhe vain siksi että nainen tykkää kun pimppiä nuollaan.

4

586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Thomas

      Mutta edelleenkään en kasvata karvamatoa nenäni alle, enkä joulukuusta leukani alle!

      Pitäkää partanne...

      • Kukin tyylulään

        Ajele sitten posliiniksi kun siitä pidät.


      • Thomas
        Kukin tyylulään kirjoitti:

        Ajele sitten posliiniksi kun siitä pidät.

        Jääpi Arabian porsliini toiseks! =)


    • Kirjoituksen aloittaneelle

      Kirjoituksesi oli hienosti laadittu.Minulle tuli kyllä mieleen,ettet taida itse pitää suuseksin antamisesta(saamisesta varmaankin)Moni kundi on pilannut itseltään kokemuksen,ellei ole vaatinut alapesua ennen sitä.Naiselta ja itseltään,ehdottomasti!Puhtaalle annetuna ja saatuna,sehän on tyydyttävämpää kuin itse naiminen ja käy nopeammin jos pitää saada äkkiä(kiire jne)T:Ehdoton suuseksin kannattaja jäbä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1449
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1349
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1173
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1060
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      807
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe