oo tippaakaan järkeä. Teithän mies aika lailla viimeksi selväksi, että mun merkitys sun elämässäsi on ollut hyvin olematon- vähän samaan tapaan kuin jonkun ihmisen, jonka näkee esimerkiksi kaupassa ohi mennen. Hävettää, että oon jaksanu ikävöidä sua näinkin pitkään.
Enhän mä sua tästä tilanteesta syytä-itsehän mä kuvittelin ja toivoin enemmän. Toki sä puhuit kauniita, mutta ois pitäny tajuta, että se oli vain puhetta. Et varmaan täällä käy lukemassa näitä viestejä, ei se mitään. Tää onkin enemmän itselleni kirjoitettu. Ei mulla oo enää oikeastaan sulle mitään asiaakaan- eiköhän kaikki tullut viimeksi selville. Emme varmaan koskaan enää törmää toisiimme, mikä on ehkä ihan hyvä juttu. En jaksa nähdä sua, koska tiedän, että se ikävä taas nousisi pintaan.
Enhän mä sua tästä tilanteesta syytä-itsehän mä kuvittelin ja toivoin enemmän. Toki sä puhuit kauniita, mutta ois pitäny tajuta, että se oli vain puhetta. Et varmaan täällä käy lukemassa näitä viestejä, ei se mitään. Tää onkin enemmän itselleni kirjoitettu. Ei mulla oo enää oikeastaan sulle mitään asiaakaan- eiköhän kaikki tullut viimeksi selville. Emme varmaan koskaan enää törmää toisiimme, mikä on ehkä ihan hyvä juttu. En jaksa nähdä sua, koska tiedän, että se ikävä taas nousisi pintaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joku puhuu kauniita, sille tulee haistatettua vitut. joku toinen puhuu rumia, sille ei halua haistatuttaa koskaan vittua.
onks reiluu?
lue viestejä
ei varmaan... vaan ei varmasti
kysyppäs huvikseen ympäriltäs moniko mies käy säännöllisesti suomi24 keskustelupalstalla
teitkö itse selväksi silloin tai edes nyt mitä haluat?
Mutta oletan että tekstin perusteella olet vaan yksi niistä naisista muiden joukossa joka antaa miehelle koko roolin kanssakäymisessä ja alentuneena nyt syyttelee.
Tunteet kyllä viilenee jos mitään ei tapahdu, kyllä sitä pitäisi jokaisen vähintäänkin ymmärtää ja tehdä joskus aloitteita asioiden eteen. Ei mikään ole itsestään selvää.
sen sijaan kun tässä häpeilet, niin mitä jos menisit miehen luo, ottaisit kii olkapäästä ja sanoisit vaikka "mitä vittua, oonko mä sulle ilmaa?"
Sellaisia naisia itse arvostan. Sama se vaikka tuntisin mitä. Pakit kun saa niin life goes on ja aika parantaa haavat
joka päivä. No ihan miten vaan..
Siksi, koska sinusta ei ota selvää. Mistä sä luulet etten sua ikävöisi;(. Kas kumma kun en tiedä sun ikävöivän. Ole sitten niin kun olet, mitä voin sille? Niin ja miten mun olis pitänyt toimia? Kuvittelen liikoja itsekin.
ikävöinpäs, luenpas, tykkään tykkään. En kuitenkaan vastaan, olenhan nainen. Ei se itkemällä parane, tee jotain repäisevää, ehkä se siitä heräilee tuo mieskin talviuniltaan.
Tuollaisen viestin olen ansainnut. Kirjoitan tämän siinä uskossa että olet nainen johon olen ihastunut ja jota ikävöin, kaikesta huolimatta.
Tunnustan tehneeni väärin. Kaikkihan alkoi kauan sitten kun katselit perääni kävellessämme junalta töihin. Muutaman kerran näytit jopa siltä että haluaisit ottaa minuun kontaktia. Olin ja olen hämilläni. Sait kuitenkin mieleni rauhattomaksi. Ajattelin ja ajattelen sinua usein. Varmaan kyllästyit siihen etten antautunut puheisiin kanssasi. Tai sitten tuli jotakin muuta... En halunnut kuitenkaan jättää sitä tähän. Yritin itse ottaa sinuun yhteyttä. Soitinkin sulle töihin. Varautuneisuudestasi huolimatta tuntui hyvältä puhua kanssasi. Lupasit olla purematta jos tapaamme. Tapasinkin sinut junassa. Olit yllättynyt ja hämmentynyt (vaivautunut?). En tiennyt mitä ajatella. Seuraavilla kerroilla kun näin sut, olit kuin muurin suojassa. Minusta tuntui että pakit tuli, sanaakaan sanomatta.
Olisin mieluusti edes jutellut kanssasi, mutta muurisi tuntui liian korkealta, liian paksulta. Vetäydyin. Siitä huolimatta odotan joka aamu näkeväni sut, vaikka vain kaukaa. Et ole mulle kuka tahansa. Olet nainen, verta ja lihaa, viehättävä mustine silminesi. Suojauduimme lopulta molemmat muka kuuntelemaan musaa, jotta ei joutuisi avoimeen kontaktiin. Niin kävi tänäänkin. Aamulla ja illalla. Oikeastaan olisi tehnyt mieli jatkaa matkaa kanssasi samalla junalla eteenpäin. En tiedä miten olisit reagoinut.
Mun tässä hävetä pitää, ei sun. Ruusutkin on varmaan jo kuihtuneet ja viestini tungettu silppuriin. Se on mulle varmaan ihan oikein.
Kyllä mä täällä näitä juttuja luen ja kirjoitankin paljon. Eri nimimerkeillä, mut tuo apina/mies kultaisessa häkissä kuvaa mun tilannetta niin hyvin. Sä kävit mun häkin luona katsomassa. Käyttäydyin kuin pelästynyt eläin, mitä tuo tahtoo?
Voi kun sä olisit edes kerran pysähtynyt ja odottanut... tullut vielä kerran sen verran vastaan... Mä häpäisen itseni lopullisesti kertomalla tämän kaiken julkisesti. Idioottihan mä olen. Kirjoitan kuin ruuneperi, mutta kasvokkain en saa sanotuksi sanaakaan. Kyllä mä hölmö joka aamu asemalla odottelen että mä näkisin sut.
En mä tiedä jaksatko sä lukea tätäkään juttua. Sä kuulostat niin ehdottomalta. Mä haluaisin sanoa sulle jotain kasvokkain, ei täällä netissä. Ihan mitä vaan...
Kai nää on sitten ne lopulliset pakit jotka mä sulta saan. Ahdistaa oma tyhmyys. Anteeksi, sydämeni pohjasta pyydän anteeksi... kaikkea. En mä tiedä merkitseekö se sulle mitään että olen pahoillani...todella.
Mun ikävä jatkuu vielä varmaan pitkään. Ruoskin itseäni täällä häkissä. Näytänkin kuulemma jo nyt surulliselta... sitä olenkin.