eli näin on. Kaikki tapaukset on alkaneet siten, että täysin terve kala alkaa huilimaan pohjan tuntumassa, mutta ei lopeta syömistä. Seuraava vaihe on, että se on kyljellään puolessa välissä. Lopuksi koittaa kuolema. Aikaa menee noin 2 viikkoa koko tapahtumaan. Uimarakko? Syönyt kiven? Vettä vaihdetaan säännöllisesti ohjeiden mukaan, akvaarion tilavuus on 160 litraa. Muita kaloja (pläty, seepra) tuo ei koske, ainoastaan kultakaloja.
Kultakalat kuolee mystisesti
3
367
Vastaukset
- ...
Kultakalat ovat parvikaloja, jotka tarvitsevat todella suuren akvaarion, jotain yli kolmesatanen aluksi!
- e.e.
Kultakalat tarvitsevat sen verran erilaiset vesiarvot ettei niitä saa yhdistää muiden kalojen kanssa! älä enää ikinä sellaisia hanki, koska akvaariosi on muutenkin liian pieni niille.
- Tintsu
Vedenvaihdot säännöllisesti ohjeiden mukaan on venyvä käsite, koska ohjeita on monia. Kerran viikossa puolet? Niin minä teen, puolet tai 1/3, vaikka akvassani ei ole kultsun kaltaisia syöppöjä, jotka sitten myös vastaavasti likaavat vettä ihan eri tahdilla kuin vähemmän aterioivat lajit. Pohjan ja suodattimen puhdistustahti vaikuttaa myös.
Hyvissä vesioloissa kultsut elävät kai 30 vuotiaiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769