Eli onkos kenelläkään tietoa siitä, millaisilla pisteillä VAKAVA-kokeen pohjalta on viime vuonna päässyt koulutuksiin, myös muihin kuin luokanopettajan (eli siis lukemaan yleistä/aikuiskasvatusta) ?
Ymmärsin että ainakin viime vuonna systeemi olisi ollut sellainen, että
oikea vastaus = 1 piste
väärä vastaus = -1 piste
ei vastausta = 0 pistettä , olenko oikeassa?
Jos kokeessa 200 kysymystä, oliko viime vuonna max pistemäärä sitten 200?
VAKAVA pisterajat ?
6
4587
Vastaukset 6
- se menee
Kokeessa on vuosittain määrä x pisteitä. Jokainen yliopisto suhteuttaa kokeesta saadut pisteet omaan pisteytys järjestelmäänsä. Esimerkiksi Turussa yleiseen kasvastustieteeseen hakeva voi saada lähtöpisteitä max 35p. ja kokeesta pisteitä max 48p. Jos vakava-kokeen maksimi pistemäärä olisi vaikka 200 ja saisit siitä 170. Tällöin lasketaan sinun pisteesi kaavalla ( 170/200 *48), jolloin saisit koepisteitä 40,8 eli noin 41 pistettä. Jokainen yliopisto kuitenkin säilyttää vapauden myös pyöristää pisteitä ylös- tai alaspäin taikka vaikeuttaa pisteiden keräämistä suuremmalla jakajalla, jos hakijoiden määrä on suuri ja monet hakijat ovat melkein tasapisteissä.
Pisteytyksestä olet saanut oikean kuvan, aina toki ei ole tuota tasan 1 -1 vastauksia, mutta jos et vastaa mitään oli viime vuonna aina 0p. tuloksena. Yleensä pelkän kokeen perusteella sisäänpääsevien pisteraja on n. 70- 80% maksimista eli n. 150 pistettä. Tämä tarkoittaa, että saat vastata väärin n. 10 kysymykseen ja olla vastaamatta n. 20 kysymykseen. Eli virheprosentin tulee olla alle 5%. - edelliseen...
Pisterajat tulevat aivan varmasti nousemaan tänä vuonna. Opiskelijat osaavat valmistautua paremmin kokeeseen kun tietävät millaisia kysymyksiä odottaa. Valmennuskurssien järjestävät osaavat tehdä parempia valmennus kokonaisuuksia ja hakijamäärät vain jatkavat kasvuaan valtakunnallisesti. Uskon, että pisterajat tulevat nousemaan ainakin sen 20% viimevuotisesta.
- TÄÄH?!
Siis jos ymmärsin oikein, niin jos ei siis tiedä oikeaa vastausta kannattaa olla mieluummin vastaamatta ku veikata jotain?! Ku jos veikkaa väärin tulee miinuspisteitä...hyi kuinka pelottavaa.
- pupupidu
Jos muistan oikein, viime vuonna parhaat pisteet (opettajankoulutus, Helsinki) olivat jotain 165/200 VAKAVA-kokeessa. Itse sain jotain 146 ja olin ihan kirkkaasti soveltuvuusosiossa mukana. N. 120 taisi olla Helsingissä alin millä pääsi "jatkoon".
- tarkista faktat
Ennen kuin alat paasaamaan tilastoista katso tarkat luvut:
Vuonna 2007 Kasvatustieteisiin
Haki: 27189
Hyväksyttiin: 2484
Pelkän kokeen perusteella pisteitä piti olla 74/100, et silleen.
- Anonyymi
Jos saa 8+ kokeesta ja pistettä voi saada max 25 nii paljon saa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 91667
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262943- 70814
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?118568- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48519
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483