Kun olet iloinen, kirjoita tragediaa. Noin sanoi joku. Oletteko samaa mieltä? Mielialaan se voi auttaa tasoittavasti, mutta auttaako se myös tekstin laatuun?
Jos noin olisi, niin minulla on ongelma. Olen suurimmaksi osaksi aikaa sopivassa mielentilassa kirjoittaakseni tragediaa. Mutta komedia ja ironia olisi se mieluisampi tyylilaji. Mitenkähän voisin masentua sopivasti, että osaisin sitten kirjoittaa hauskasti?
Jos noin olisi, niin minulla on ongelma. Olen suurimmaksi osaksi aikaa sopivassa mielentilassa kirjoittaakseni tragediaa. Mutta komedia ja ironia olisi se mieluisampi tyylilaji. Mitenkähän voisin masentua sopivasti, että osaisin sitten kirjoittaa hauskasti?
Vastaukset 2
Vanhimmat
” Mitenkähän voisin masentua sopivasti, että osaisin sitten kirjoittaa hauskasti?”
Onpa Sinulla kysymykset, juu.
¤
No vastaan omalla tavallani:
Mulla on ollut niin säpinää näin kevään korvilla, että ehtii vaan lukaista näitä juttuja täällä pikapikaa. Tänään väljempää, joten oikein jäin tuumimaan.
Mun Mamma sanoi aikoinaan ”Siitä puhe mistä puute.” Kyllä tämä lause sopii kirjoittamiseenkin mielestäni. Ainakin minulla kirjoittamisen rönsyilevillä poluilla menee jutut niin, että on aikoja ja aikoja. Siis kirjoitan eri tavalla eri aikoina.
On myös aikoja, kun en kirjoita riviäkään, vaan puuhastelen jotakin aivan muuta.
Ja se mikä minua tällä viikolla oikein sykähdytti, oli maanantai-iltana, kun katsoin telkkarista sen
Kymenlaakson laulu
käsikirjoittajat Pirkka-Pekka Petelius ja Harri Virtanen.
Vähän aikaa kun siinä olin seurannut uutta sarjaa, niin
ei voi olla totta !
ajattelin .... ja olin kuin naulittuna tuoliini. Ei oikein kannattanut hengittääkään, kun oli niin halu pysyä siinä menossa mukana ilman mitään ylimääräisiä ääniä.
Uskomaton taidepläjäys alusta loppuun.
Ja nyt odotan seuraavia jaksoja todella innoissani. Yleensä en edes jaksa seurata näitä suomalaisia juttuja.
Taivaan tulet oli kyllä upea myös, ja siitähän tuleekin jatkoa.
Kyllä niin ilahtunut olen tästä Kymenlaakson laulu ensiosasta ainakin. Jotakin hyvin omanlaista syvyyttä. Aikoinaanhan se Pulkkinen oli myös omanlaisensa, sehän oli aivan sitä huippua myös, siis minun mielestäni. Ja unohtamatta Tervon Mogadishu Avenueta, huippua oli sekin käsikirjoitus ja toteutus, siis minun mielestäni.
Että komedia ja tragedia.
Niinpä.
Komedia ja ironia.
Niinpä.
¤
Niin kuin varmaankin huomasit, kirjoitin vähän päiväkirjaa samalla, joten tiivistän
siis selkokielellä tähän loppuun:
Kirjoittaja, joka kirjoittaa paljon, pystyy vääntämään tekstiä mielialasta riippumatta, mutta väkisin vääntämällä en ainakaan minä tekstiä saa elämään, vaan hyvässä tekstipläjäyksessä on oltava mukana jumalattomasti tunnetta ja elämänkokemustakin, oli se sitten tragediaa tai komediaa ironialla tai ilman. Ja tämähän on ihan vain minun oma mielipiteeni, joka olen välillä hyvinkin haihatteleva harrastajakirjoittaja ilman orjapiiskureita, eikä takinkääntökään ole koskaan mitenkään tavatonta.
Juu.
Nyt tämän kirjoitettuani alkoi kiinnostaa:
Mitäköhän muut ajattelevat kysymyksiesi tiimoilta? Miten nää kirjoittamisjutut heidän mielestään oikein menee sitten ?
Käsitin ainakin Peteliuksen aamutelkkarissa ollessa, selityksistä, että syvissä vesissä sitä on lumikengillä tepasteltu ennen ja käsikirjoituksen aikanakin. Saattaa kyllä olla, että en kuunnellut silloin tarkkaan, kun Petelius oli taas muuttanut muotoaan, taisin miettiä vain, että oliko sillä siinä mustatukkaisena ruskeat piilolinssit vai ei. Harmi, etteivät sellaista kauniitjarohkeat lähikuvaa aamutelkkarissa laittaneet tulemaan.
Voi että !
No nyt on kaikki jaksot Kymenlaakson laulusta nähty. Alkuinnostukseni säilyi viimeiseen kuvaan saakka.
Hienosti toteutettu.
Syvän viiltävää.
Ja heti tän kolmannen jakson peräänhän eilen Voimalassa oli näytillä toinenkin
käsikirjoittaja Harri Virtanen.
Oletan, että tästä jutut suurenee. Onkohan jo dvd kaupoissa?
... ja jatkuuko ?
Kyllä niin sydäntäni lämmittää tällaiset voimalliset supisuomalaiset jutut. Sillä näitä putkinotkojahan meillä riittää.
Ja tässä lämmitti nyt aivan erityisesti myös se, että draama lähti aivan kuin uusille urille. Tähän oli tarttunut sellaista sivistyksen havinaa kuvakulmiin, jota olen kovasti kaipaillut. Yleensä tämäntyyppistä otetta on ollut joissakin näkemissäni ranskalaisissa tv-sarjoissa. Aistillista viipyilyä, vai miten sen oikein osaisin selittää. Karheaa tässä hetkessä olemista, ei mitään kiillotettua, ja kuitenkin kaikki kiillotettuna viimeisen päälle. Petelius osaa kyllä ohjata myös. Hieno juttu.
Käsikirjoittajilla Petelius ja Virtanen on näkemystä ja sivistystä, ja ennen kaikkea tekstissä rohkeutta. Vereslihaa nykyajasta.
Sain kotisoffalleni suoraan hienon näytteen käsikirjoituksen mahdista mihin se parhaimmillaan yltää ammattitaitoisesti loppuun vietynä.
Näitä kulttuurin kulkureita ei voi kuin ihailla ja kiittää!
¤
Mitä sitten kirjoittajana pitäisi ajatella.
No sitä, että ei ole mitenkään vähäpätöistä kirjoittajille kirjata ylös kaikenlaisia juttuja mitä eteen sattuu. Pitää sitä muistikirjaa tai läppäriä mukana, kirjoitella sitä päiväkirjaa elämänsä aikana.
Kerätä aineistoa.
Eipä sitä muuten synny lisää hyviä käsikirjoituksia eikä niistä viriäviä kaikentasoisia taide-elämyksiä.
Ars longa, vita brevis!